Suomen Palopäällystöliitto ry

Palokuntien suomenmestaruuskilpailut 25.5.2024 Hämeenlinnassa

Jaa

Palokuntien suomenmestaruudesta kilpaillaan tänä vuonna lauantaina 25.5.2024 Hämeenlinnassa.

Kilpailun järjestävät Suomen Palopäällystöliitto ja tämän vuotisena yhteistyökumppanina Kanta-Hämeen pelastuslaitos. Kilpailujen suojelija on Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Juha Isosuo.

Tänä vuonna kilpailuun osallistuu 33 yleisen sarjan ja 10 veteraanisarjan kilpailuryhmää ympäri Suomea. Kilpailuryhmät löydät tästä linkistä. Kilpailun teema on tulevaisuuden pelastajat.

Kilpailukeskuksena toimii Ammattiopisto Tavastian kampusalue, Hattelmalantie 8. Kilpailu käynnistyy klo 9.00 avajaisilla. Yleisö on tervetullut seuraamaan taito- ja kalustokilpailua. Kalustokilpailu käydään Tavastia-Areenan viereisellä parkkipaikalla ja taitokilpailu päärakennuksen viereisellä parkkipaikalla.  Veteraanisarjan kalustokilpailu alkaa noin klo 10.30. Yleisen sarjan taitokilpailu alkaa noin klo 10.45 ja kalustokilpailu noin klo 11.30. Palkintojenjako alkaa arviolta klo 16.30.

Varsinaisen kilpailun lisäksi esillä on Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen esittelypiste, jossa nuoret ja aikuiset voivat testata taitojaan pelastajan radalla.  

Toivotamme tiedotusvälineiden edustajat tervetulleeksi seuraamaan kilpailua. Mediayhteyshenkilö Kanta-Hämeen pelastuslaitoksella on palvelusihteeri Mikaela Uoti, puh. 050 509 0723.

Palokuntien suomenmestaruudesta ja kilpailun pääpalkinnosta Jehumaljasta on kilpailtu jo vuodesta 1952 lähtien. Kilpailu jakautuu kolmeen osaa; tietokilpailuun, taitokilpailuun ja kalustokilpailuun. Tietokilpailussa mitataan kilpailuryhmän jäsenten tiedollista osaamista. Taitokilpailussa arvioidaan kilpailuryhmän taidollista osaamista ilman ajanottoa. Kalustokilpailussa mitataan kilpailuryhmän kokonaisosaamista hälytyksenomaisessa tehtävässä. Kilpailuryhmä, jolla on suurin yhteenlaskettu pistemäärä kolmen eri osakilpailun jälkeen, palkitaan kiertopalkinnolla; Jehumaljalla. Vuodesta 2007 kilpailussa on ollut mukana myös veteraanisarja, jonka kilpailu koostuu kalustokilpailusta. Kilpailun tarkoituksena on kohottaa ja edistää palokuntien tietoja ja taitoja todellisten hälytystehtävien varalle kilpailusuorituksiin valmistautumalla. Tavoite on, että kilpailun voittamiseen tarvitaan sekä tietoa että taitoa yhdistettynä ripeään suoritukseen.

Kilpailutapahtumaan ottaa vuosittain osaa noin 30 palokuntaa ja 250 kilpailijaa sekä lähes 200 järjestelytehtävissä toimivaa.

Ensi vuonna kilpailu järjestetään yhteistyössä Kymenlaakson pelastuslaitoksen kanssa.

Lisätiedot

  • Jehumalja-kilpailun kotisivut
  • Suomen Palopäällystöliitto, toiminnanjohtaja Ari Keijonen, puh. 040 588 4112.
  • Kanta-Hämeen pelastuslaitos, pelastuspäällikkö Olli Heikkilä, puh. 040 831 8461.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.

Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.

Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry

Paloriskiasumisen asiantuntijaverkosto voitti sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon11.12.2024 06:01:00 EET | Tiedote

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston Paloriskiasumisen asiantuntijaverkosto on voittanut Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinnon 2024. Paloriskiasumisen asiantuntijaverkosto on kehittänyt aktiivisesti yhteistyötä sosiaali- ja terveysalan sekä pelastuslaitosten välillä. Sillä on saatu edistetty suomalaista asumisen paloturvallisuutta ja vähennettyä palokuolemia.

Rivitalopalojen omaisuusvahinkojen vähentämiseksi tutkitaan yläpohjien palo-osastointien piileviä rakennusvirheitä29.8.2024 06:45:00 EEST | Tiedote

Rivitalohuoneistojen tulipalot ovat huolestuttaneet pelastuslaitoksia pidemmän aikaa. Viimeisen viiden vuoden aikana rivitalopaloja on ollut lähes 400 (PRONTO, 2024). Pelastusviranomaisen arvion mukaan palo-osastointi ei ole pitänyt vaadittua aikaa 12 prosentissa näitä paloja, ja tulipalo on levinnyt viereiseen asuntoon tai palo-osastoon. Koska palojen leviäminen yläpohjassa ei näytä rajoittuvan palo-osastoon, ongelma on osastoivien rakenteiden toteutuksessa, suunnittelun väärissä lähtökohdissa tai rakennuksen käytön ja ylläpidon laiminlyönneissä. Myös pelastustoiminnan nopeudella ja resursseilla on merkitys tulipalojen leviämisen suhteen. Vajaavahvuisilla pelastusryhmillä ei pystytä tehokkaaseen pelastus- ja sammutustoimintaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye