Tutkimus: Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen pelastaa työkyvyn
Työterveyslaitoksen Ärsytysastma-hankkeessa on laadittu konkreettisia ohjeita työterveyshuolloille ja korkean riskin työpaikoille siitä, mikä auttaa ammattiastman tunnistamista, ehkäisyä ja hoitoa. Ohjeet perustuvat kansainvälisesti laajaan tutkimusaineistoon. Suomessa altistuu arviolta tuhansia työntekijöitä hengitysteitä voimakkaasti ärsyttäville aineille, jotka voivat aiheuttaa toiminta- ja työkykyä sekä elämänlaatua heikentävän ammattiastman.
Työterveyslaitoksen mediatiedote 15.9.2023
Työterveyslaitoksen Ärsytysastma-hankkeessa selvitettiin, mitkä ovat työperäisen ärsytysastman riskitekijät, miten parhaiten ehkäistä ja tunnistaa sairautta sekä kartoitettiin sairastuneiden toiminta- ja työkykyä. Tutkimus tarjoaa kansainvälisesti merkittävää uutta tietoa, koska yhtä suurta ammattiastmaan liittyvää potilasaineistoa ei ole aiemmin analysoitu.
Teollisuuden ydinalojen ammattitauti
Ärsytysastman suurimpiin riskiryhmiin kuuluvat raskaan teollisuuden työntekijät sekä metalli-, korjaus- ja rakennustyöntekijät. Tyypillisiä altistumistilanteita ovat prosessivuodot ja aineiden palaminen tai kuumeneminen, mikä voi tapahtua pitkän ajan kuluessa tai äkillisessä onnettomuudessa.
– Jos työntekijä hengittää voimakkaasti syövyttävää ainetta, jonka pitoisuus on korkea, keuhkot voivat vaurioitua jo muutamasta hengenvedosta. Lyhyestäkin altistumisesta voi seurata vaikea astma, joka oireilee lääkehoidosta huolimatta, kertoo keuhkosairauksien ylilääkäri Irmeli Lindström.
Uudet ohjeet työpaikkojen ja työterveyshuollon yhteistyölle
Ärsytysastma-hanke paketoi työterveyshuolloille ja työpaikoille selkeää tietoa ja konkreettisia välineitä ärsytysastman tunnistamiseen, ehkäisyyn ja hoitoon. Hankkeessa syntyi kolme tulostettavaa toimintamallia.
-
Miten toimia, kun työpaikalla tai työterveyshuollossa epäillään ärsytysastmaa
-
Miten tutkia ärsytysastmaa työterveyshuollossa
-
Miten toimia poikkeustilanteessa, kuten tulipalo, prosessipäästö tai kemikaalionnettomuus
– Tiedolla on suuri merkitys ammattitaudin ehkäisyssä työpaikoilla, koska ärsytysastman tunnistaminen on vaikeaa. Valmistimme selkeät ohjeet, joita seuraamalla työterveyshuolto ja työpaikat voivat yhdessä tunnistaa vaaran paikat ja estää työntekijöiden sairastumista ärsytysastmaan, Lindström kertoo.
Lisätietoja
Irmeli Lindström, ylilääkäri, Työterveyslaitos, +358 46 851 1898, irmeli.lindstrom@ttl.fi
Katri Suuronen, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos, +358 40 555 3510, katri.suuronen@ttl.fi
Satu Soini, ylilääkäri, Työterveyslaitos, +358 46 851 5858, satu.soini@ttl.fi
Tutustu
-
Työterveyslaitoksen Ärsytysastma-hankkeen loppuraportti Ärsytyksen aiheuttama astma (julkari.fi)
-
Haluatko ottaa käyttöön toimintamallit? Löydät ne Työterveyslaitoksen Aiheet-sivuilta. https://www.ttl.fi/arsytysastma
-
Terveystarkastuksen tukena voi täyttää lyhyen hengitysoirekyselyn ärsytysastmaepäilyn todentamiseksi. Kysely sisältää tulkintaosuuden. https://www.ttl.fi/teemat/tyoterveys/ammattitaudit/ammattiastma/tunnista-ja-ehkaise-arsytysastmaa-tyoterveyshuollossa#toc--terveystarkastukset-
-
Katso lyhyt, työpaikoille suunnattu video, joka kertoo miten tunnistaa vaaratilanteet ja käsitellä työssä turvallisesti vaarallisia aineita. https://youtu.be/K1_EyRXh6hM
-
Tutustu yhteistyössä Työturvallisuuskeskuksen kanssa valmistettuun suuren riskin toimialoille suunnattuun tietokorttiin. https://ttk.fi/julkaisu/nain-torjut-arsyttavien-aineiden-aiheuttamaa-astmaa/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja tiedotteemme.
Tilaa kohdennettu uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Undersökning: Förvaringsutrymmen av dålig kvalitet och brist på information ökar riskerna i museiarbetet16.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
De finländska museiarbetarnas uppfattningar om riskfaktorerna i arbetsmiljöerna motsvarar inte helt de verkliga riskerna på arbetsplatserna. I Arbetshälsoinstitutets undersökning utvecklades praktiska lösningar för att bekämpa hälsoeffekter på museer.
Tutkimus: Heikkolaatuiset säilytystilat ja tiedon puute lisäävät museotyön riskejä16.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten museotyöntekijöiden käsitykset työympäristöjen vaaratekijöistä eivät täysin vastaa todellisia riskejä työpaikoilla. Työterveyslaitoksen tutkimuksessa kehitettiin käytännön ratkaisuja terveysvaikutusten torjumiseksi museoissa.
Study: Low-quality storage rooms and lack of information increase the risks of museum work16.4.2025 08:00:00 EEST | Press release
Finnish museum workers’ perceptions of hazards in their working environments do not fully correspond to the actual risks at workplaces. A study by the Finnish Institute of Occupational Health developed practical solutions to combat health effects in museums.
Verktygslådan för psykisk hälsa användes närmare 130 000 gånger för att utveckla arbetshälsan14.4.2025 15:52:53 EEST | Pressmeddelande
Främjandet av arbetshälsan och den psykiska hälsan har gått från ord till handling med hjälp av Programmet för psykisk hälsa i arbetslivet. Under de senaste två åren har man på tusentals finländska arbetsplatser genomfört förändringar som stödjer arbetsflödet och arbetsförmågan genom att utnyttja Verktygslådan för psykisk hälsa. En av hemligheterna bakom populariteten var att verktygen passar in i arbetets vardag och ledarskap.
Mielenterveyden työkalupakkiin tartuttiin lähes 130 000 kertaa työhyvinvoinnin kehittämiseksi14.4.2025 15:52:53 EEST | Tiedote
Työhyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämisessä on päästy sanoista tekoihin Työelämän mielenterveysohjelman vauhdittamana. Viimeisen kahden vuoden aikana tuhansilla suomalaisilla työpaikoilla tehtiin työn sujuvuutta ja työkykyä tukevia muutoksia hyödyntämällä Mielenterveyden työkalupakkia. Yksi suosion salaisuus oli siinä, että työkalut sopivat osaksi työn arkea ja johtamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme