Työttömyys lisääntyi Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä edelleen laskua
Kanta- ja Päijät-Hämeessä oli elokuun lopussa 16 987 työtöntä työnhakijaa, joista 990 oli kokoaikaisesti lomautettuja. Tämä on 284 vähemmän (-2 %) kuin vuosi sitten. Lasku johtui muiden työttömien määrän vähenemisestä, sillä lomautettuja oli 226 enemmän. Heinäkuusta elokuuhun työttömien työnhakijoiden määrä TE-toimistossa ja kuntakokeiluissa laski 1602:lla, mikä on kausivaihtelulle tyypillistä. Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsauksesta.
![Lomautettujen määrä kasvoi rakentamisessa.](/data/images/public/69817876/70027193/a6e31cef-ed3f-4b44-84b4-78ea8f9a471c-w_720.png)
Maakunnittain Kanta-Hämeessä oli 6712 ja Päijät-Hämeessä 10 275 työtöntä työnhakijaa. Kanta-Hämeessä työttömien määrä kääntyi kasvuun (+162). Päijät-Hämeessä työttömiä oli edelleen vähemmän kuin vuosi sitten (-446). Valtakunnallisesti työttömien määrä jatkoi kasvussa (+4 %). Kunnittain työttömien määrä lisääntyi 8 kunnassa; eniten Forssassa (+118) ja Hämeenlinnassa (+98).
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli elokuussa 9,9 % eli 0,2 %-yksikköä pienempi kuin vuosi sitten. Maakunnittain Kanta-Hämeessä työttömyysaste oli 8,6 %, Päijät-Hämeessä 11,1 % ja maassa keskimäärin 9,4 %. Kunnittain korkeimmat työttömyysasteet olivat Päijät-Hämeen puolella: Lahti 12,4 % ja Heinola 12,3. Pienimmillään työttömyysasteet olivat Kanta-Hämeessä Lopella (4,7 %) ja Hattulassa (4,9 %). Alle 25-vuotiaiden nuorten työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta oli Hämeen ELY-alueella 11,3 %. Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden osuus ulkomaalaisesta työvoimasta nousi 30,9 %:iin kasvaen vuodentakaisesta 4,4 %-yksikköä.
Lomautettuja eniten rakentamisen ammateissa
Työttömistä lomautettujen määrä lisääntyi vuodentakaisesta 226:lla kasvaen kuudessa ammattiryhmässä; eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöillä (+144). Elokuussa alkoi 499 ja päättyi 558 lomautusjaksoa. Päättyneiden lomautusjaksojen keskimääräinen kesto oli 8 viikkoa. Eniten lomautettuna oli rakennustyöntekijöitä (78), kirvesmiehiä (49) ja rakennusmaalareita (34).
Vähintään vuoden työttömänä olleita eli pitkäaikaistyöttömiä oli 6707 eli 1337 vähemmän (-17 %) kuin vuosi sitten. Silti yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta työttömänä olleiden määrä kasvoi edelleen. Heitä oli noin 2700 eli 16 % enemmän kuin vuosi sitten.
Ulkomaalaisten työttömien määrä oli edelleen vuodentakaista korkeammalla (+294) kasvun painottuessa Kanta-Hämeeseen. Työttömänä oli eniten ukrainalaisia (436), venäläisiä (216) ja virolaisia (198). Vuodentakaisesta ukrainalaisten määrä on kasvanut lähes 200:lla; etenkin Kanta-Hämeessä.
Koulutusasteittain työttömyys lisääntyi kolmella koulutusasteella; eniten tuntemattomalla koulutusasteella (+161) johtuen ulkomaalaisten määrän kasvusta. Myös alemman ja ylemmän korkeakouluasteen suorittaneita oli enemmän työttömänä kuin vuosi sitten.
Työpaikkoja eniten lähihoitajille
Julkisessa työnvälityksessä oli 3200 uutta työpaikkaa; kolmannes vähemmän kuin vuosi sitten. Eniten paikkoja oli sote-alalla (lähihoitajat, sairaanhoitajat), ravitsemusalalla (avustavat keittiötyöntekijät, ravintola- ja suurtaloustyöntekijät) ja myynnissä (myyjät, myyntiedustajat). Paikat vähenivät eniten rakentamisessa. Suurin osa (80 %) työpaikoista oli yrityksissä.
Työhönvalmennuksessa olevia aiempaa enemmän
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli 7200 TE-toimiston ja kuntakokeilujen asiakasta. Työllistettynä ja työvoimakoulutuksessa olevia oli enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan työllistettyjä oli 2700, joista 79 % yksityisellä sektorilla. Työvoimakoulutuksissa oli lähes 1100 opiskelijaa, joista kolmasosa kotoutumiskoulutuksissa.
Aktivointiasteen ulkopuolisista palveluista työhönvalmennuksessa olevien määrä on kasvanut selvästi. Työhönvalmennuksessa oli nyt lähes 1300 asiakasta vuosi sitten määrän ollessa 700.
Asiointi TE-toimistossa ja kuntakokeiluissa
Alueen työnhakijoista 15 700 asioi TE-toimistossa, 10 600 Lahden seudun kuntakokeilussa ja 4600 Hämeenlinnan seudun kuntakokeilussa. Työnhakijoista työttömiä oli TE-toimistossa lähes 7600, Lahden seudun kuntakokeilussa 6700 ja Hämeenlinnan seudun kuntakokeilussa 2700.
TE-toimistossa työttömien määrä väheni vuodentakaisesta 291:llä (-4 %) ja Lahden seudun kuntakokeilussa 179:llä (-3 %). Hämeenlinnan seudun kuntakokeilussa määrä oli edelliskuukausien tapaan kasvussa (+175).
Alle 30-vuotiaista työttömistä 71 % asioi kuntakokeiluissa. Yli 55-vuotiaista 58 % oli TE-toimiston asiakkaita. Vieraskielisistä työttömistä 68 % asioi kuntakokeiluissa. Elokuun lopussa lomautettuna olevista 991 asiakkaasta suurin osa (81 %) oli asiakkaana TE-toimistossa.
Aktivointiasteeseen laskettavien palvelujen piirissä oli 3100 TE-toimiston, 2700 Lahden seudun kuntakokeilun ja 1300 Hämeenlinnan seudun kuntakokeilun asiakasta. Kuntakokeilujen asiakkaita oli palveluissa enemmän kuin vuosi sitten. TE-toimiston asiakkaiden määrä laski hieman. Eniten asiakkaita oli kaikissa toimistoissa työllistettynä (asiakkaita kuukauden lopussa).
Lomautettujen määrä kasvussa edellisten viikkojen aikana
Hämeen TE-toimistossa ja alueen kuntakokeiluissa on tällä hetkellä 31 200 työnhakijaa, joista noin 1300 lomautettuja ja 15 600 muita työttömiä. Lomautettujen määrä on lisääntynyt elokuun tilastolukemasta lähes 300:lla, mutta muita työttömiä on vähemmän kuin elokuussa.
Syyskuun työllisyyskatsaus julkaistaan tiistaina 24.10.2023.
Katsauksen laati erikoissuunnittelija Sanna Paakkunainen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 159
Tietopalvelu: tilastot.hame(at)ely-keskus.fi
Lisätiedot:
Hämeen TE-toimisto
Johtaja Eija Mannisenmäki, puh. 0295 041 840
Palvelujohtaja Pekka Voutilainen, puh. 0295 041 795
Lahden seudun kuntakokeilu
Työllisyyspalvelujohtaja Taisto Tuominen, puh. 044 482 6976
Hämeenlinnan seudun kuntakokeilu
Kokeilutoimiston johtaja Mira Sillanpää, puh. 050 569 4638
Liitteet
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Pyörämatkailun kehittämistä ja kyläturvallisuuden parantamista – EU:n maaseuturahoitusta uusille hankkeille Kanta- ja Päijät-Hämeessä5.7.2024 11:53:31 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus käyttää EU:n maaseuturahoitusta esimerkiksi pyörämatkailun edistämiseen sekä kyläturvallisuuden parantamiseen. Uusille hakemuksille on yhä tilaa, ja erityisesti ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin varattua erillismäärärahaa olisi jäljellä runsaasti.
Jätekuljetukset jälleen viranomaisten tehotarkkailussa Hämeessä5.7.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Kesän alussa järjestetyissä Hämeen ELY-keskuksen ja Hämeen poliisilaitoksen jätekuljetusten yhteisratsioissa lähes puolessa tarkastetuista kuljetuksista löytyi puutteita jätelain noudattamisessa. Ratsioissa saatujen tulosten perusteella vastaavia valvontaiskuja järjestetään myös tulevaisuudessa.
Järvivesi on lämmintä ja sitä on riittävästi4.7.2024 07:05:00 EEST | Tiedote
Järvivesien lämpötilat ovat Hämeessä kesäisissä lukemissa. Vesistöjen pinnat ovat nyt tavanomaisilla korkeuksilla. Vaikka vedenpinnan korkeudet ovat heinäkuiseen tapaan laskussa, kuivuus ei uhkaa vesistöjä eikä peltoja. Pohjavesitilanne näyttää hyvältä.
Peltovalvonnat käyntiin Kanta- ja Päijät-Hämeessä – tukiehtojen toteutumista valvotaan tilakäynnein ja satelliittien avulla3.7.2024 14:40:31 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus aloitti maatilojen peltotukien valvontakäynnit heinäkuun alussa. Paikan päällä valvontakäynti tehdään tänä vuonna noin 70:lle tilalle Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tilakäyntien ohella tukiehtojen toteutumista seurataan nyt toista kertaa satelliittikuvien avulla.
Hämeen työttömyys laski edelliskuusta lomautusten vähentyessä26.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskusalueella oli toukokuun lopussa 17 945 työtöntä työnhakijaa, mikä on 8,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä väheni huhtikuusta 4,8 prosenttia. Työttömyysjaksoja alkoi toukokuussa 2 454 kappaletta, mikä on 15,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme