”Silmäsairauksien nykyhoito vie kohti kaaosta”– Asetusmuutos toisi satojen tuhansien silmäpotilaiden hoitoon vähintään 25 % lisäaikaa
Suomen nykyinen lainsäädäntö kuormittaa tarpeettomasti silmälääkäreitä valtavilla asiakasmäärillä. ”Meillä on satojen tuhansien ihmisten jonot vakavien silmäsairauksien hoitoon. Siitä huolimatta silmälääkärien aika kuluu lasien uusimiseen leikatuille, mutta terveille silmille”, tiivistää näköterveyttä edistävän NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. ”Silmäsairaudet lisääntyvät vauhdilla väestön ikääntyessä. Optometristit voisivat auttaa lääkäreitä hoitojonojen purkamisessa”, kertoo Vuoden Optikoksikin valittu Jyri Vestervik.
Lehdistötiedote, julkaisuvapaa ke 25.10.2023
Suomen koko sote-sektori on vaikeuksissa rahapulan, osaajapulan ja resurssien kohdentamiseen liittyvien haasteiden vuoksi. Väestön ikääntymisen luomat paineet moninkertaistuvat juuri silmäterveydessä, joten tilanne on jo vakava ja pahenee koko ajan. Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry pitää asetelmaa hälyttävänä.
”Suomessa on jo yli puoli miljoonaa kaihipotilasta, joista vuosittain leikataan vain 60 000. Silmänpohjan ikärappeumaa, glaukoomaa ja diabeettista retinopatiaa sairastaa noin 300 000 ihmistä. Meillä on satojen tuhansien ihmisten jonot vakavien silmäsairauksien hoitoon. Siitä huolimatta silmälääkärien aika kuluu lasien uusimiseen leikatuille, mutta terveille silmille. Silmäsairaat taas jonottavat ja kärsivät turhaan”, korostaa NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
Syy tilanteeseen on asetus, joka esimerkiksi Ruotsista poiketen pakottaa silmälääkärien asiakkaiksi kaikki, joiden silmiä on leikattu. Asetus määrää näin, vaikka kyseessä olisi vain lasien uusiminen terveille silmille – kuten useimmiten onkin. Tilanteeseen toivovat pikaista korjausta NÄE ry sekä Suomen Optometrian Ammattilaiset ry – Soa.
”Kaksi kolmasosaa silmälääkäriasiakkaista on ihmisiä, joille on tehty kirurginen operaatio. Optometristit voisivat hoitaa arviolta jopa 150 000 sellaista käyntiä, joihin asetuksen vuoksi joudutaan tällä hetkellä käyttämään silmälääkäriä. Silmälääkäreiden arvokkaasta ajasta vapautuisi minimissään neljännes vakavien silmäsairauksien hoitoon. Näin helpotettaisiin satojen tuhansien suomalaisten elämää ja KELA-korvaukset ohjautuisivat sairauksien hoitoon”, painottaa Soan puheenjohtaja Riikka Torvela.
Asetusmuutos poistaisi ”umpisolmun” ja säästäisi kymmeniä miljoonia
Asetelman järjettömyyteen törmää mm. Vuoden Optikoksi 2023 valittu optometristi Jyri Vestervik.
”Me optometristit operoimme samoilla näöntutkimusvälineillä kuin silmälääkärit ja tunnistamme tilanteita, joissa silmälääkärin erityisosaaminen on tarpeen. On turhauttavaa, että silmälääkärille joutuu lähtemään silmälasien uusija, jonka silmäterveydessä ei ole mitään vikaa, vaan syynä on vain aiempi silmäkirurginen operaatio”, murehtii Soa:n hallituksen jäsen ja Synsamin johtava optikko Vestervik.
”Silmäsairaudet lisääntyvät vauhdilla väestön ikääntyessä. Optometristit voisivat auttaa lääkäreitä hoitojonojen purkamisessa, tästä on mm. HUS:issa erinomaiset näytöt”, Vestervik toteaa.
Silmälääkäreiden ”pakkohoitoon” siirtyy vuosittain 60 000 uutta kaihileikattua ja 25 000 taittovirhe-leikattua. Sekä silmäsairauspotilaat että tervesilmäiset, mutta leikatut lasienuusijat kituuttavat siis nykymenolla aina vain pidemmissä ja suurelta osin perusteettomissa jonoissa silmälääkäreille.
”Tämän täysin tarpeettoman silmäterveyden umpisolmun voisi avata nopeasti ja helposti! Poistetaan vain kyseinen asetuskohta, joka on eurooppalaisessa terveydenhuollon lainsäädännössä lähinnä kummajainen. Myös taloudellinen säästö olisi selvitysten mukaan kymmeniä miljoonia, mikä helpottaisi hyvinvointialueiden rahapulaa. Jos asetusta ei muuteta, silmäsairauksien nykyhoito vie kohti kaaosta – hätähuuto on tarpeen. Nyt on suuri vaara, että myös KELA-korvauksien nostaminen valuukin perusterveiden tarkastuksiin ja silmäsairaiden tilanne samalla vain heikkenee”, alleviivaa NÄE ry:n toimitusjohtaja Tast.
Lisätiedot:
Panu Tast, toimitusjohtaja, Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry, 029 3000 901, panu.tast@naery.fi
Riikka Torvela, hallituksen puheenjohtaja, Suomen Optometrian Ammattilaiset Soa ry, 040 5385108, riikka.torvela@erto.fi
Jyri Vestervik, johtava optikko, Synsam Group Finland Oy, 045 167 9505, jyri.vestervik@erto.fi
Avainsanat
Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry on toimialajärjestö, joka tekee töitä maailman parhaan näönhuollon eteen. Edustamme optikko-, silmälääkäri- ja silmälaboratoriopalveluita tuottavia optikkoliikkeitä, alaa palvelevia valmistajia, maahantuojia, tukkukauppoja sekä henkilö- ja koulutusorganisaatioita.
Vastaamme alan elinkeino-, terveys- ja koulutuspoliittisesta vaikuttamisesta. Tavoitteemme on, että laadukkaat näkemisen ja silmäterveyden palvelut ovat tasapuolisesti ja kustannustehokkaasti kaikkien suomalaisten saatavilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry
”Hallitus oikealla asialla, mutta silmäsairaiden asema uhkaa heikentyä” – NÄE ry pelkää tervesilmäisten tulvaa silmälääkäreitä ruuhkauttamaan9.10.2024 15:50:26 EEST | Tiedote
Silmäterveyttä edistävä NÄE ry on huolissaan hallituksen tämänpäiväisen Kela-korvauksia nostavan päätöksen vaikutuksista. ”Kun suuremman Kela-korvauksen voi käyttää kuka tahansa tervesilmäinen uuden silmälasireseptin hankkimiseen silmälääkäriltä, häviäjiä ovat silmäsairaat, joiden jo ennestään laittoman pitkät hoitojonot vain pahenevat entisestään”, varoittaa NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. Tastilla on myös ratkaisu: ”Nyt pitää samanaikaisesti toimeenpanna ammattihenkilöasetuksen pykälän 16 poistaminen, kuten hallitus on viisaasti jo aiemmin päättänyt”. Pykälä 16 pakottaa silmälääkärien asiakkaaksi mm. kaikki tervesilmäiset, jos heidän silmiään on joskus leikattu.
”Hyödyt saatava kansalaisille pian” – Kehysriihi päätti silmäterveyden uudistuksesta: Luvassa parempi hoito ja miljoonasäästöt26.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä silmäterveyden työnjaon uudistamisesta, asiantuntijoiden vahvaa suositusta noudattaen. ”Silmätautien ylipitkiä hoitojonoja päästään laajasti purkamaan, kun rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien optikoiden eli optometristien merkittävästi laajentunut osaaminen saadaan käyttöön. Tämä on historiallinen linjaus, jonka hyödyt on saatava kansalaisille pian”, kiittää hallituksen ratkaisua silmäterveyttä edistävän NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. Päätöstä edeltänyt asiantuntijaselvitys on lähes yksimielisesti muutoksen kannalla.
MEDIAKUTSU: Turha sääntely ja takkuava tuottavuus: Mistä ratkaisuja hyvinvointialueille? Pe 26.4. klo 8-9 eduskunnassa tai etänä25.4.2024 09:53:54 EEST | Kutsu
Hallituksen kehysriihi on päättänyt silmäterveyden uudistuksesta: Luvassa on parempi hoito ja miljoonien säästöt. Tämä on lähtökohtana keskustelutilaisuudelle sote-palvelujen sääntelystä ja tuottavuudesta perjantaiaamuna eduskunnan Pikkuparlamentissa. Tilaisuudessa julkistetaan 10 terveydenhuollon järjestämisen ja tuottavuuden huippuasiantuntijan arvioihin perustuva raportti, joka voimakkaasti peräänkuuluttaa hallituksen juuri tekemää linjausta silmäterveydenhoidosta.
Valviralta vaatimus hyvinvointialueille - silmäterveydenhuollon hoitojonot ovat purettavissa nopeasti22.3.2024 08:52:33 EET | Tiedote
Suomessa silmäterveydenhuollon jonojen pituus on hälyttävän suuri, lähes 29 000 ihmistä odottaa hoitoa. NÄE ry esittää ratkaisuehdotuksen, joka perustuu optikkoliikkeiden laajempaan rooliin julkisin varoin tuotettavissa näönhuollon palveluissa sekä ammattihenkilöasetuksen pykälän 16 poistamiseen. Näiden avulla mahdollistetaan hoitojonojen purkaminen ja resurssien tehokas käyttö.
”Ilmiselvää resurssien hukkakäyttöä” – Huippuasiantuntijoilta vahva tuki silmäterveyden remontille: Hallituksella olisi keino purkaa hoitojonoja nopeasti6.2.2024 00:01:00 EET | Tiedote
Kahdeksan kymmenestä maan johtavasta asiantuntijasta tukee silmäterveyden asetusmuutosta, joka olisi heti toteutettavissa, purkaisi heti hoitojonoja ja säästäisi kymmeniä miljoonia euroja. Tämä ilmenee selvityksestä, johon haastateltiin kymmentä terveydenhuollon ja tuottavuuden huippuasiantuntijaa. ”Näin vahvaa asiantuntijaviestiä toivoisi hallituksen kuuntelevan. Asetusmuutoksella saataisiin optometristit eli rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavat laillistetut optikot keventämään silmätautien erikoislääkärien työtaakkaa. Suomessa on OECD:n pisimmät silmäsairaiden hoitojonot”, kiteyttää silmäterveyttä edistävän NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme