Kauppakeskus AINOA

Kauppakeskus AINOAn kävijämäärä ja kokonaismyynti jatkavat kasvuaan – taustalla tyytyväiset vuokralaiset

Jaa

Espoon Tapiolassa sijaitsevan kauppakeskus AINOAn vuosi on ollut tähän asti menestyksekäs. Kuluneen vuosineljänneksen aikana erityisesti muodin, kauneuden ja ravintoloiden toimialat ovat nostaneet tulostaan. Kauppakeskukselle toteutettiin syksyllä myös vuokralaistyytyväisyyskysely, jonka tuloksissa korostuu tyytyväisyys kauppakeskusjohtamiseen.

Iso joulukuusi, jonka takana on kauppakeskus Ainoan kyltti sisäpihalla.
Kuva: Kauppakeskus AINOA.

Kauppakeskus AINOAn kävijämäärä on noussut vuoden alusta 12,9 prosenttia ja kokonaismyynti on kasvanut 10,2 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Tulokset perustuvat Suomen Kauppakeskusyhdistyksen myynti- ja kävijäindeksiin, jonka tiedot on kerännyt KTI Kiinteistötieto Oy. Aineisto kattaa 50 suomalaista kauppakeskusta. Kuluneella vuosineljänneksellä eniten kasvua edellisvuoteen nähden tapahtui kolmella toimialalla: kauneus- ja hyvinvointipalvelut, muoti ja asusteet sekä kahvilat ja ravintolat. 

null
Kauppakeskus AINOAn kävijämäärä on noussut vuoden alusta 12,9 prosenttia ja kokonaismyynti on kasvanut 10,2 prosenttia verrattuna viime vuoteen.

Kauppakeskusjohtaminen korostuu vuokralaistyytyväisyyskyselyssä

Syksyllä toteutettiin myös kauppakeskuksen vuokralaistyytyväisyyskysely, jonka tulokset heijastavat vahvasti AINOAn strategisia arvoja. Kyselyn tulosten mukaan kehitystä on tapahtunut viime vuoteen verrattuna kaikilla kauppakeskusjohtamisen osa-alueilla. Kokonaistyytyväisyyden arvosanaksi muodostui 4,08 asteikolla 1–5. Kauppakeskuksen vuokralaiset ovat kyselyn mukaan erityisen tyytyväisiä ylläpitopalveluihin eli turvallisuuteen ja siisteyteen. Nämä palvelut vaikuttavat oleellisesti asiakkaiden viihtyvyyteen, joten kauppakeskus haluaa pitää kiinni niiden hyvästä tasosta. Myös AINOAn brändiuudistus sai kiitosta. 

Kyselyn tulokset osoittavat, että AINOAn arvot ovat vahvasti juurtuneet kauppakeskuksen kulttuuriin ja toimintatapoihin. Sydämeltään suuri -slogan heijastaa AINOAn sitoutumista yhteisöllisyyteen, mikä näkyy myös vuokralaisten tyytyväisyydessä. Viime vuoden tuloksiin verrattuna eniten kasvua oli kauppakeskuksen yhteishengessä sekä kauppakeskustiimin ja vuokralaisten välisessä yhteistyössä. 

“Kun kauppakeskuksen työntekijät ovat tyytyväisiä, myös asiakaspalvelu on priimaa. Tämä vaikuttaa suoraan myyntiin ja tulokseen. Olemme erittäin iloisia sekä tämän vuosineljänneksen myynti- ja kävijämääräluvuista että vuokralaistyytyväisyyskyselyn tuloksista. Olemme tehneet kovasti töitä saavuttaaksemme tämän pisteen”, iloitsee kauppakeskusjohtaja Marja-Liisa Finska.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Iso joulukuusi, jonka takana on kauppakeskus Ainoan kyltti sisäpihalla.
Kuva: Kauppakeskus AINOA.
Lataa
Kauppakeskus AINOAn kävijämäärät ja kokonaismyynti 1–9/2023.
Kauppakeskus AINOAn kävijämäärät ja kokonaismyynti 1–9/2023.
Lataa

Tietoa julkaisijasta

Kymmenenvuotias AINOA on kasvanut Tapiolan honkien helmoissa uniikiksi, yli sadan rakkaudella rakennetun erikoisliikkeen, ravintolan ja kahvilan yhdistelmäksi. Vuonna 2022 AINOA:ssa vieraili 8,7 miljoonaa kävijää ja myyntikin kipusi 22 %, noin 207 miljoonaan euroon. AINOA on sydämeltään suuri kauppakeskus, jonka omistaa kotimainen Lähitapiolan Keskustakiinteistöt Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus AINOA

Kauppakeskus AINOA kokoaa tapiolalaiset yhteen kulttuurin ja tapahtumien äärelle30.11.2023 08:21:00 EET | Tiedote

Kauppakeskus AINOA ei ole pelkästään paikka ostoksille – se on elävä yhteisö, joka on mukana rakentamassa Tapiolasta kulttuurin ja tapahtumien keskipistettä. AINOAn viimeisin yhteistyö Espoon modernin taiteen museon EMMAn kanssa on esimerkki siitä, miten kauppakeskus osallistuu alueen kehittämiseen. Joulukuun aikana luvassa on muun muassa joulumyyjäisiä ja Tapiolan Kamerakerhon valokuvanäyttely.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye