Ammattikorkeakoulujen vahvaa kädenjälkeä tarvitaan nyt Suomen uudistamiseen - Arene sai uuden puheenjohtajan
Ammattikorkeakoulut ovat nousemassa Suomen uudistamisen kärkitoimijoiksi. Keskeistä on niiden reagointikyky toimintaympäristön muutoksiin ja tarpeisiin. Muutoskyvykkyyttä tarvitaan sekä osaajien kouluttamisessa että nopeasti hyödynnettävässä soveltavassa tutkimuksessa ja kehittämistyössä.
- On täysin selvää, että nyt on viimeinen hetki Suomelle hypätä nopeasti eurooppalaiseen kehitykseen mukaan, ja ottaa ammatillisen korkeakoulutuksen ja omalaatuisen soveltavan tutkimuksen ja kehittämistyön koko potentiaali käyttöön. Kärkijoukoissahan emme suinkaan enää valitettavasti kulje, sanoo ammattikorkeakoulujen äänitorven Arenen vastavalittu puheenjohtaja Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.
Ammattikorkeakoulut suuntautuvat omassa kehittämistyössään nyt vahvasti eurooppalaiseen ja muuhun kansainväliseen yhteistyöhön. Suomen rajojen ulkopuolella ovat ammattikorkeakoulujen tärkeät viiteryhmät ja vertailuryhmät ammattikorkeakoulujen toiminnan kehittämiseen ja kumppanuksien rakentamiseen. Kansainväliseltä kentältä löytyy myös hyviä mahdollisuuksia kasvattaa ammattikorkeakoulujen tutkimusrahoitusta. Tavoite on ennen kaikkea kehittää omaa profiilia kansainväliseen huippuun, ”pikku-yliopistoiksi” ammattikorkeakoulut eivät halua. Niitä Suomi ja sen hyvinvointi ei tarvitse.
- Eurooppalaisten yliopisto-allianssien kautta pääsemme kehittämään toimintaamme – kuten työelämäläheistä tohtorikoulutusta – kun kotimainen kehitys ei tarjoa tähän mahdollisuuksia, sanoo uusi puheenjohtaja Konkola. Hänen johtamansa korkeakoulu koordinoi ensimmäisenä ja ainoana suomalaisena korkeakouluna eurooppalaista yliopisto-allianssia.
Ammattikorkeakoulujen tärkein tavoite tulevalle uudelle kansalliselle tutkimusrahoitukselle on sen kohdentaminen nykyistä vaikuttavammin. Tämä tarkoittaa rahoituksen kohdentamista työelämän – niin yritysten kuin julkisen sektorinkin – ja korkeakoulujen/tutkimuslaitosten yhteisten ekosysteemien systemaattiseen ja kunnianhimoiseen kehittämiseen. Juuri tässä rajapinnassa on ammattikorkeakoulujen ehdottomat vahvuudet ja kyvykkyydet lisätä laajasti myös eri alojen osaamista. Ilman tätä radikaalia rahoituksen uudelleenkohdentamista emme pääse kansalliseen tavoitteeseen TKI-rahoituksen lisäämisestä. Vielä ongelmallisempaa on, jos tavoitteet vaikuttavuudesta eivät toteudu.
Jyväskylässä pidetyssä syyskokouksessa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenelle valittiin uuden puheenjohtajan lisäksi kolme uutta hallituksen jäsentä: rehtori-toimitusjohtajat kolmesta ammattikorkeakoulusta: Riitta Rissanen (Lapin ammattikorkeakoulu), Jaakko Hallila (Seinäjoen ammattikorkeakoulu) sekä Tapio Kujala (Tampereen ammattikorkeakoulu). Hallituksessa jatkavat rehtorit Pertti Puusaari (Hämeen ammattikorkeakoulu) sekä Mona Forsskåhl (Yrkeshögskolan Arcada).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ida MielityinenToiminnajohtajaAmmattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Puh:0505940731ida.mielityinen@arene.fiRiitta KonkolaToimitusjohtaja-rehtoriMetropolia ammattikorkeakoulu
Arenen uusi puheenjohtaja
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Kiinan paras yliopisto haluaa oppia suomalaisesta ammattikorkeakoulukonseptista – Sopimus tehtiin tasavallan presidentti Stubbin vierailun yhteydessä31.10.2024 09:15:23 EET | Tiedote
Suomen tasavallan presidentin Alexander Stubbin Kiinan valtionvierailun yhteydessä allekirjoitettiin ammattikorkeakoulujen Kiina-verkoston ja Kiinan huippuyliopisto Tsinghuan välinen aiesopimus yhteistyöstä, jonka avulla kehitetään yhdessä ammattikorkeakoulutuksen ja tutkimuksen konseptia kiinalaisten korkeakoulujen ja yhteiskunnan tarpeisiin ja kontekstiin.
Ammattikorkeakoulut luovat elinvoimaa koko Suomeen – Arene julkaisee alue- ja kuntavaalitavoitteensa23.10.2024 09:15:26 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakouluilla on kriittinen merkitys koko Suomen elinvoiman takaajina. Ne kouluttavat työmarkkinoille korkeakoulutettuja osaajia, tekevät työelämää hyvin palvelevaa soveltavaa tutkimusta ja kehittämistä sekä edistävät koulutusperäistä maahanmuuttoa. Ammattikorkeakoulujen kyvykkyys ja rooli alueiden elinvoimalle ja talouskasvulle on tunnistettava nykyistä paremmin niin kansallisella kuin alueellisella tasolla. Ammattikorkeakoulujen alue- ja kuntavaalien teemat ovat ammattikorkeakoulujen omistajapolitiikka, niiden kotiuttaman EU-rahoituksen merkitys, hyvinvointialueiden kehittäminen, koulutusperäinen maahanmuutto sekä opiskelija-asuntojen saatavuus.
Hallituksen kaavailut sosiaalityöntekijöiden kelpoisuuksien muuttamisesta eivät ratkaise työvoimapulaa – ammattikorkeakoulutuksen ja tutkimuksen potentiaali jää piiloon8.8.2024 09:50:56 EEST | Tiedote
Hallitus esittää sosiaalityöntekijöitä koskevien kelpoisuuksien uudistamisen ja näin helpottaa sosiaalipalveluiden työntekijäpulaa. Lakiehdotus tekee alan kelpoisuussääntelystä epäselvää ja luo koulutuspolkujen näkökulmasta järjettömiä rakenteita. Osaajapulan ratkaisu vaatii esitettyä suurempia muutoksia kelpoisuusehtoihin, työolosuhteisiin, palkkaukseen ja koulutusmääriin. Merkittävin ongelma esityksessä on koulutusten kaavamainen tarkastelu tutkintonimikkeiden kautta, ja yliopistolähtöisesti. Lähtökohta tulisi olla tutkintojen tuottamat tosiasialliset valmiudet suhteessa työelämän tarpeisiin. Ammattikorkeakoulutuksen ja niissä tehtävän tutkimuksen mahdollisuuksia ei huomioida.
Yrityskysely osoittaa: Ammattikorkeakoulut kiinnostavimpia TKI- yhteistyökumppaneita yrityksille26.6.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden kyselyn mukaan ammattikorkeakoulut ovat kiinnostavimpia yhteistyökumppaneita yrityksille tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyössä. Erityisen kiinnostavia TKI-yhteistyökumppaneita ammattikorkeakoulut ovat pienille ja keskisuurille yrityksille. Keskuskauppakamarin ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen mukaan julkisten TKI-panostusten suuntaamiselle voidaan juuri nyt vaikuttaa yritysten kasvun edellytyksiin ja lisätä pk-yritysten TKI-toimintaa.
T&K-rahoituksen suuntaamista ohjaava monivuotinen suunnitelma on oikeilla jäljillä – Osaajapula voi vesittää investoinnit14.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomi investoi tulevina vuosina niukkuudesta huolimatta satoja miljoonia euroja lisää rahaa tutkimukseen ja kehittämiseen. Tämän rahoituksen kohdentamista ohjaavan monivuotisen suunnitelman linjaukset edellyttävät rahoituksen suuntaamista yritysten ja tutkimusorganisaatioiden ekosysteemien kehittymiseen ja uusien toimijoiden mukaan saamiseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Ammattikorkeakoulujen rooli ja potentiaali T&K-järjestelmän uudistamisen tunnistetaan suunnitelmassa jo verrattain hyvin. Ammattikorkeakoulut ovat kaikista tutkimus- ja koulutusorganisaatiosta monipuolisimpia, alueellisimpia sekä verkostuneimpia toimijoita. Näin ollen juuri ammattikorkeakoulut voivat edistää parhaiten rahoituksen nopeaa vaikuttavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme