TAKU ja Akavan Erityisalat: Taide- ja kulttuurialan asiantuntijat syvässä palkkakuopassa
Taide- ja kulttuurialan asiantuntijat kärsivät muita aloja selvästi heikommista palkoista, kertoo tuore tilasto. Alaa edustavat TAKU ja Akavan Erityisalat lähettävät terveisiä vientimallineuvotteluihin: Palkkauksen on vastattava työn vaativuutta.
![Taide- ja kulttuurialan palkat ovat pudonneet kehityksestä. Ala kärsisi merkittävästi, mikäli maan hallituksen esitys ns. vientimallista toteutuisi. (Kuva: Kerttu Penttilä)](/data/images/public/3616/70063254/a37c4cb1-1c2a-4ccb-b880-ed4e1f9a136a-w_720.jpg)
Taide- ja kulttuurialan korkeakoulutettujen asiantuntijoiden palkkataso jää reilusti alle muiden alojen vastaavan palkkatason. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden taide- ja kulttuurialan asiantuntijoiden mediaanipalkka on jopa 30 prosenttia alempi kuin muilla aloilla. Rahamääränä tämä on 1 367 euroa.
Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden osalta ero on 704 euroa ja tohtorikoulutettujen osalta jopa 1 850 euroa. Alan asiantuntijoista 57 prosenttia arvioi, ettei palkka vastaa työn vaativuutta.
Asiantuntijatyöstä maksettava asianmukainen palkka
– Korkeakoulutettujen taide- ja kulttuurialan asiantuntijoiden työ vaatii laajaa osaamista, vastuunkantoa, joustavuutta sekä ongelmanratkaisukykyä – ja siitä on maksettava asianmukainen palkka, sanoo Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n toiminnanjohtaja Nea Leo.
Kaikkien taide- ja kulttuurialalla kokoaikaisesti työskentelevien korkeakoulutettujen asiantuntijoiden mediaanipalkka on 3 075 euroa kuukaudessa, joka ei yllä edes Suomen yleiseen, kaikkien palkansaajien 3 411 euron mediaanikuukausipalkkaan.
Vientimalli sementoisi palkkakuilun
– Taide- ja kulttuuriala on yksi Akavan Erityisalojen edustamista alipalkka-aloista. Viime kierroksella lakotkin vaatineella kunta-alan palkkaratkaisulla päästiin jonkin verran korjaamaan myös kehityksestä pudonnutta kulttuurialan palkkatasoa. Maan hallituksen esittämä vientimalli estäisi kuitenkin vastaavat palkkaratkaisut tulevaisuudessa, huomauttaa toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki Akavan Erityisaloista.
– Nyt käynnistyneissä vientimallineuvotteluissa tulee päästä sellaiseen sopuun, jolla eri alojen välisiä rakenteellisia palkkaepäkohtia voidaan korjata jatkossakin. Työn vaativuuden ja sen edellyttämän koulutuksen on näyttävä palkassa alasta riippumatta, vaativat Salla Luomanmäki ja Nea Leo.
> Lue kannanottomme vientimallista
Tiedotteen palkkatiedot perustuvat Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n kyselytutkimuksen tuloksiin (Infontain Oy 2022) sekä Tilastokeskuksen dataan: https://www.stat.fi/julkaisu/cl8lql9y3rxqq0cvz6iv4aadl
TAKUn kyselyyn vastasi 752 henkilöä vastausprosentin ollessa 23 %. Kyselyssä selvitettiin muun muassa alan mediaanipalkkaa, palkkaan ja palkkakehitykseen vaikuttavia tekijöitä sekä eroja eri sektorien välillä.
Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry edustaa taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan korkeakoulutettuja asiantuntijoita. TAKU on yksi Akavan Erityisalojen jäsenjärjestöistä.
Lisätietoja:
Nea Leo, toiminnanjohtaja, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU, puh. 044 066 4800.
Salla Luomanmäki, toiminnanjohtaja, Akavan Erityisalat, puh. 040 700 7800.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi
Nea Leo, Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKUToiminnanjohtaja
Puh:044 066 4800nea.leo@taku.fiSalla Luomanmäki, Akavan ErityisalatToiminnanjohtaja, FM.
Liiton johtaminen, hallinto, työmarkkina-asiat ja ulkoiset suhteet. Monimuotoinen työelämä, veropolitiikka.
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Vientimalli on iso tasa-arvokysymys26.6.2024 13:28:08 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat vastustaa jyrkästi vientivetoisen työmarkkinamallin kirjaamista lakiin. - Kysymys on palkkatasa-arvosta. Esimerkiksi korkeasti koulutetut työnsä vaativuuteen nähden alipalkatut naisvaltaiset alat eivät vientimallissa onnistuisi kuromaan kiinni palkkakuoppaansa, liitto sanoo lausunnossaan.
Suomen Suuhygienistiliitto SSHL: Suuhygienistin hoidosta vihdoin Kela-korvaus ilman hammaslääkärin lähetettä20.6.2024 11:17:04 EEST | Tiedote
Suuhygienistin hoidosta tulee saada Kela-korvaus ilman hammaslääkärin lähetettä, kuten sairausvakuutuslain muutosesityksessä nyt linjataan. Uudistus madaltaisi merkittävästi kynnystä hakeutua suusairauksia ehkäisevään hoitoon ja säästäisi yhteiskunnan rahaa, Suomen Suuhygienistiliitto SSHL ry sanoo. Lakiesityksen lausuntoaika päättyy 23.6.2024. Suomen Suuhygienistiliitto on Akavan Erityisalojen jäsenjärjestö.
Akavan Erityisalat ja Skilla: Seksismi kitkettävä rekrytoinnista23.5.2024 16:07:33 EEST | Tiedote
Paheksumme työpaikkailmoitusta, jossa johdon assistentin odotetaan kestävän ronskimpaa huumoria, sillä ”töitä tehdään miesvaltaisessa ympäristössä”. - Tällainen puhetapa normalisoi epäasiallista ja seksististä puhetta ja siitä on päästävä eroon, sanovat Akavan Erityisalat ja sen jäsenjärjestö, muun muassa johdon assistentteja edustava Skilla.
Akavan Erityisalat: Järjestöt ansaitsevat vakaamman rahoituksen25.4.2024 10:22:02 EEST | Tiedote
Poukkoileva ja vähenevä rahoitus vaarantaa tuottavan järjestötyön. Järjestöt joutuvat leikkaamaan koko yhteiskuntaa hyödyttäviä palvelujaan ja kärsijöinä on suuri joukko kansalaisia. Myös järjestöalan työttömyys lisääntyy, Akavan Erityisalat muistuttaa.
Akavan Erityisalat: Seksuaaliseen häirintään puututtava tiukemmin24.4.2024 08:12:27 EEST | Tiedote
”Kestin vaieten, koska koin työmarkkina-asemani huonoksi”, kertoo jäsenemme kokemastaan häirinnästä. Vaikka lakipykälät ovat kunnossa, seksuaalista häirintää jää edelleen piiloon työpaikoilla. Akavan Erityisalat esittää henkilöstöedustajille isompaa roolia häirinnän kitkennässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme