Kriisinsietokyky teemana Itä-Suomen valmiustoimikunnassa
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui tiistaina 28.11.2023 vuoden neljänteen kokoukseensa. Asiantuntijapuheenvuoron teemana oli Nato ja siviilien kriisinsietokyvyn vaatimukset.
Suomi on rajoittanut maahantuloa itärajan rajanylityspaikoilla. Itä-Suomen aluehallintoviraston toiminta-alueella Niiralan rajanylityspaikka on ollut suljettuna.
Hyvä viranomaisyhteistyö varmistaa tilanteenhallintaa
Itä-Suomen valmiustoimikunta kuuli Pohjois-Karjalan rajavartioston sekä Itä-Suomen poliisilaitoksen tilannekatsauksen.
Tilanne Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella on tällä hetkellä rauhallinen. Tilanteen seuraaminen ja ennakointi on kuitenkin tärkeää ja sitä tehdään jatkuvasti. Poliisi vastaa sisäisestä turvallisuudesta ja yleisen järjestyksen sekä turvallisuuden ylläpitämisellä suojataan keskeinen infrastruktuuri sekä ennalta estetään erilaisia häiriöitä. Myös poliisi seuraa turvallisuustilannetta ja sen kehittymistä aktiivisesti yhdessä muiden viranomaisten kanssa.
Turvallisuusviranomaiset tiedottavat tilanteesta ja toimintaohjeista aktiivisesti, itärajan tilanteesta mm. rajavartiolaitoksen verkkosivuilla (raja.fi).
ITÄ23-valmiusharjoitus onnistui myös kehittämisen näkökulmasta
Valmiustoimikunta kuuli katsauksen ITÄ23-valmiusharjoituksen palautteista. Harjoitus alkoi jo keväällä 2023 ja aktiiviset harjoittelupäivät olivat marraskuun alussa. Kokonaisarvio harjoituksesta oli hyvä ja harjoitus koettiin hyödylliseksi, vaikka kehitettävääkin toki löytyi, kertoi harjoitusta koordinoinut pelastusylitarkastaja Esa Ahlberg Itä-Suomen aluehallintovirastosta. Palautetilaisuus harjoituksesta järjestetään osallistujille vielä joulukuussa 2023.
Itä-Suomen aluehallintovirasto järjestää valmiusharjoituksia toiminta-alueellaan vuosittain.
Nato ja siviilien kriisinsietokyvyn vaatimukset kokouksen teemana
Erityisasiantuntija Ville-Veikko Pitkänen Suomen pysyvästä edustustosta Natossa antoi valmiustoimikunnalle katsauksen Naton resilienssityöstä. Nato on poliittinen areena ja päätökset tehdään konsensusperiaatteella. Ne ilmaisevat jäsenmaiden kollektiivisen mielipiteen, korosti Ville-Veikko Pitkänen.
Naton kriisinsietokyvyn perusvaatimuksia on seitsemän. Vaatimukset helpottavat laajan teeman hahmottamista ja niiden avulla voidaan myös kehittää sekä arvioida liittokunnan resilienssiä. Varautumisen keinot ja taso voivat vaihdella huomattavasti eri jäsenten välillä, mutta Suomi on suhteellisen vahva Natossa, kertoi Ville-Veikko Pitkänen.
Vuoden 2024 painopisteenä alueellinen tilannekuva ja valmiusharjoitukset
Valmiustoimikunta määritteli vuoden 2024 painopisteekseen alueellisen tilannekuvan sekä valmiusharjoitukset.
Alueellisen valmiustoimikunnan tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuustilannekuvaa, toimia alueellisen varautumisen yhteensovittamisen sekä siihen liittyvän yhteistoiminnan ja tiedonvaihdon foorumina sekä edistää alueellista ja paikallista turvallisuussuunnittelua ja turvallisuusyhteistyötä.
Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialue kattaa Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat sekä hyvinvointialueet. Alueellisessa valmiustoimikunnassa on mukana varautumisen keskeiset viranomaiset ja toimijat Itä-Suomen alueelta.
Lisätietoja
ylijohtaja Ulla Ahonen, p. 0295 016 888
pelastusylitarkastaja Esa Ahlberg, p. 0295 016 857
etunimi.sukunimi@avi.fi, Itä-Suomen aluehallintovirasto
15.12.2023 Poistettu tiedotteen alusta Niiralan rajanylityspaikan sulkemisajat 14.12.2023 tehdyn uuden päätöksen vuoksi. Ajankohtaiset tiedot: raja.fi
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Työntekijä kuoli – työnjohtajille sakkoja työturvallisuusrikoksesta, kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta4.10.2024 16:06:30 EEST | Tiedote
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi päätoteuttajan vastaavalle työnjohtajalle 60 päiväsakkoa, toiselle päätoteuttajan työnjohtajalle 40 päiväsakkoa ja putkiurakoitsijan työnjohtajalle 50 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta, kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta. Yhteisösakkoa koskevat vaatimukset hylättiin. Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa 3.10.2024.
Kalanviljelylaitoksille väliaikainen oikeus poiketa alimmista vedenkorkeuksista Pohjois-Karjalassa4.10.2024 12:20:39 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut kalanviljelylaitoksille väliaikaisen oikeuden poiketa alimmista vedenkorkeuksista Ylisenjärvellä Joensuussa ja Pitkälampi -järvessä Kontiolahdella. Tavoitteena on vähentää kuivuudesta kalankasvatukselle aiheutuvia vahinkoja.
Työturvallisuuspuutteet kuljetinlinjastossa toivat sakkoja palvelupäällikölle, tuotantopäällikölle ja tuotannon esihenkilölle4.10.2024 10:11:12 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 2.10.2024 antamassaan ratkaisussa tuominnut tekstiilipalvelualan yrityksen palvelupäällikön, tuotantopäällikön ja tuotannon esihenkilön kunkin 15 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Yhtiölle vaadittua yhteisösakkoa käräjäoikeus ei tuominnut.
Työtapaturma kuljetushihnalla toi sakot yhtiölle ja vuoromestarille3.10.2024 15:07:56 EEST | Tiedote
Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 23.9.2024 Ab Rani Plast Oy:n työturvallisuusrikoksesta 6 500 euron yhteisösakkoon. Lisäksi vuoromestarille tuomittiin kahdenkymmenen päiväsakon sakkorangaistus.
Nordic Trout Ab fick tillstånd att koncentrera fiskodlingen till öppet havsområde3.10.2024 11:12:11 EEST | Pressmeddelande
Nordic Trout Ab:s fiskodling flyttas från Gustavs kustvatten till öppet hav, vilket är i linje med långsiktiga mål. Flyttprojektet är det största i Finland och odlingens miljökonsekvenser minskar då den flyttas till en bättre plats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme