Kauppakeskus AINOA kokoaa tapiolalaiset yhteen kulttuurin ja tapahtumien äärelle
Kauppakeskus AINOA ei ole pelkästään paikka ostoksille – se on elävä yhteisö, joka on mukana rakentamassa Tapiolasta kulttuurin ja tapahtumien keskipistettä. AINOAn viimeisin yhteistyö Espoon modernin taiteen museon EMMAn kanssa on esimerkki siitä, miten kauppakeskus osallistuu alueen kehittämiseen. Joulukuun aikana luvassa on muun muassa joulumyyjäisiä ja Tapiolan Kamerakerhon valokuvanäyttely.

Kauppakeskus AINOA yhdistää voimansa espoolaisten toimijoiden kanssa luodakseen tiloja ja tapahtumia, jotka heijastavat alueen ainutlaatuista henkeä ja yhteisöllisyyttä. Tavoitteena on lisätä Tapiolan vetovoimaa.
“Haluamme syventää yhteistyötä alueen toimijoiden kanssa ja toimia näin alueen yhdistävänä voimana”, kertoo AINOAn kauppakeskusjohtaja Marja-Liisa Finska.
Kuluvan vuoden aikana kauppakeskus on tehnyt yhteistyötä kulttuuritoimijoiden lisäksi myös esimerkiksi Omnian, Uudenmaan Marttojen, Espoon Musiikkiopiston, paikallisten urheiluseurojen ja Espoon nuorisokauppakamarin kanssa.
Kauppakeskus tekee yhteistyötä myös Kaupunkitapahtumat Espoon kanssa osallistuen suuriin kaupunkitapahtumiin. Viime elokuussa kauppakeskus oli mukana Espoo-päivän monipuolisessa ohjelmassa, ja yhteistyötä tullaan jatkamaan tulevaisuudessakin.
“Tapahtumat ovat alusta kohtaamisille ja yhteisöllisyydelle. Ihmiset liikkuvat hyvien yhteyksien äärellä sijaitsevissa kauppakeskuksissa ja niissä tavoitetaan eri-ikäisiä ja -taustaisia asiakkaita kätevästi”, kommentoi Kaupunkitapahtumat Espoon tapahtumapäällikkö Lea Rintala.
Unelmien päivä -yhteisöteos muistuttaa yhteistyön merkityksestä
Lokakuun lopussa AINOA juhlisti syntymäpäiväviikonloppuaan yhdessä Espoon modernin taiteen museon EMMAn kanssa. Kauppakeskuksessa järjestettiin taidetyöpaja, jossa vierailijat pääsivät osallistumaan yhteisöteoksen luomiseen. Teos on nähtävillä kauppakeskuksen ikkunoissa Länsituulen kävelyalueella, ja se symboloi alueen asukkaiden unelmia.
“Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille, ja siksi halusimme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden osallistua taideteoksen tekemiseen”, Finska toteaa.
Yhteisöteoksen avulla alueen asukkaat saivat ilmaiseksi mahdollisuuden ilmaista itseään taiteen kautta ja vaikuttaa Tapiolan alueen viihtyvyyteen. Kalvosta leikatut värikkäät muodot heijastavat osallistujien uniikkeja unelmia.
“AINOA tekee pitkäjänteistä yhteistyötä kulttuuritoimijoiden kanssa tarjoten heille tilaa tuoda esille palvelujaan ja toimintaansa, ja korostaen samalla kulttuurin merkitystä. Taiteen läsnäolo kauppakeskuksessa luo myös viihtyisää ilmapiiriä”, kommentoi EMMAn kehitysjohtaja Saara Suojoki.
Kauppakeskus AINOAn käynnissä olevat ja tulevat tapahtumat
Synnyin tytöksi -taidenäyttely 3.10.–31.12.
Joulupuu-keräys 11.11.–12.12.
Espoon sotaveteraanien korttimyynti 30.11.–4.12.
Unicefin joulumyynti 1.–16.12.
Tapiolan Kamerakerhon valokuvanäyttely: TAPIOLA70 2.–31.12.
AINOAn lahjapakkaamo yhteistyössä FC Honka Akatemia T11-joukkueen kanssa
-
9.–10.12.
-
16.–17.12.
-
20.–23.12.
Espoon Musiikkiopiston esitykset 9.12. ja 16.12.
Kädentaitomarttojen & Uuden Tuulen Marttojen joulumyynti 9.12.
Joulupata-keräys 15.–23.12.
Merituulen Marttojen joulumyynti 16.12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja-Liisa FinskaKauppakeskusjohtaja
Puh:+358 50 388 3278marja-liisa.finska@lahitapiola.fiKuvat



Linkit
Tietoa julkaisijasta
Kymmenenvuotias AINOA on kasvanut Tapiolan honkien helmoissa uniikiksi, yli sadan rakkaudella rakennetun erikoisliikkeen, ravintolan ja kahvilan yhdistelmäksi. Vuonna 2022 AINOA:ssa vieraili 8,7 miljoonaa kävijää ja myyntikin kipusi 22 %, noin 207 miljoonaan euroon. AINOA on sydämeltään suuri kauppakeskus, jonka omistaa kotimainen Lähitapiolan Keskustakiinteistöt Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus AINOA
AINOAlla ennätyksellinen vuosi – myynti ja kävijämäärät kasvoivat pääkaupunkiseudun keskiarvoa vahvemmin10.3.2025 12:15:00 EET | Tiedote
Espoolaisen AINOAn kävijämäärä nousi vuonna 2024 ennätykselliseen 10,2 miljoonaan ja myynti ylitti 230 miljoonaa euroa. Kasvu näkyi erityisesti muodin, hyvinvointipalveluiden ja ravintolamyynnin vahvistumisena.
AINOAn päivittäistavaratarjonta vahvistuu – Lidl avaa uuden myymälän kauppakeskukseen26.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus AINOAn vahva päivittäistavaratarjonta täydentyy entisestään, kun Lidl avaa uuden myymälänsä kauppakeskukseen viimeistään vuonna 2027. Uusi toimija tulee M-kerrokseen neljänneksi päivittäistavarakaupaksi, mikä vahvistaa AINOAn asemaa arjen sujuvana ostospaikkana. – On hienoa toivottaa Lidl tervetulleeksi AINOAan. Asiakkaamme arvostavat ruokakauppojen monipuolista tarjontaa ja sujuvaa asiointia. Lidlin myötä pystymme palvelemaan heitä entistä paremmin, kauppakeskusjohtaja Marja-Liisa Finska iloitsee. M-kerros on vakiintunut päivittäisostamisen alueeksi, jossa toimivat jo K-Supermarket Tapiola, S-market Tapiola, K-Market ja Alko. Uusi, noin 1600 neliömetrin kokoinen Lidl-myymälä täydentää palvelutarjontaa luontevasti ja tuo asiakkaille lisää valinnanvaraa päivittäisiin ostoksiin. – Kaikki toimijamme ovat meille tärkeitä, ja rakennamme kauppakeskusta aidosti asiakkaidemme tarpeita kuunnellen. Olemme tunnistaneet, että suuri osa asiakkaistamme tekee ostoksia meillä päivittäin,
Meidän lapset -taidenäyttely kauppakeskus AINOAssa antaa äänen kiusatuille9.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus AINOAn tiloissa avautuu loppuvuodeksi Meidän lapset -taidenäyttely, joka antaa äänen kiusaamista kokeneille taiteilija Minna Pietarisen teosten kautta.
Hyvän tekemisen taikaa: Kauppakeskus AINOA keräsi joulusukkahaasteellaan lähes 300 villasukkaparia14.12.2023 11:18:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus AINOA haastoi osana Joulupuu-keräystä asiakkaansa ja henkilökuntansa neulomaan 100 paria villasukkia vähävaraisille espoolaisille lapsille ja nuorille. Sukkaparien määrä yllätti.
Kauppakeskus AINOAn liikkeet paljastavat yllättäviä joululahjasuosikkeja8.12.2023 15:29:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus AINOAn liikkeet keräsivät yhteen joulun pidetyimmät lahjat. Suosikkilahja voi tänä vuonna olla vaikkapa digitaalinen lemmikki tai helmikoru. Joulun arvokkain lahja on yhteinen aika läheisten kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme