Veripalvelussa tehdään vaikeiden palovammojen hoitoon innovatiivista soluvalmistetta

Jaa

Veripalvelun solutuotantokeskuksessa on tauon jälkeen käynnistetty niin kutsutun autologisen keratinosyyttivalmisteen tuotanto. Kyseessä on palovammojen ja kroonisten haavojen hoitoon tarkoitettu, vaurioituneelle iholle suihkutettava erikoisvalmiste. Valmiste on yhdistelmä potilaan omia, eristettyjä ihosoluja ja kudosliimaa.

Veripalvelun solutuotantokeskuksen työntekijä työssään.
Autologista keratinosyyttivalmistetta tehdään Veripalvelun solutuotantokeskuksessa. Maaria Koskelo Veripalvelu

Hoitomuoto on harvinainen, mutta sillä on saatu palovammapotilaiden hoidossa hyviä tuloksia. Valmistetta käytetään erittäin vaikeissa ja isoissa palovammoissa muun hoidon tukena ja sen on todettu vähentävän potilaiden tehohoitopäiviä.

Henkiä pelastava hoitomuoto

Veripalvelu aloitti valmisteen kehittämisen vuonna 2012 yhteistyössä Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) palovammakeskuksen asiantuntijoiden ja Helsingin yliopiston dosentti Esko Kankurin vetämän laboratorion kanssa.

”Potilaiden paranemisen kannalta kokemukset valmisteesta ovat olleet positiivisia. Kyseessä on henkiä pelastava hoitomuoto, jota on kehitetty pitkään”, toteaa professori ja palovammakeskuksen ylilääkäri Jyrki Vuola.

Ensimmäinen potilas hoidettiin valmisteella vuonna 2013. Autologisesta keratinosyyttivalmisteesta on saanut vuosien varrella avun parikymmentä palovammapotilasta. Valmisteen käytöstä päättää aina hoitava lääkäri.

Valmisteen tuotanto on nyt käynnistetty Veripalvelussa uudestaan muutaman vuoden tauon jälkeen.

”Tuotantotauon aikana valmistusprosessia päivitettiin vastaamaan lainsäädännön tiukentuneita vaatimuksia. Valmiste uudelleen luokiteltiin pitkälle kehitetyssä terapiassa käyttäväksi lääkkeeksi”, kertoo Veripalvelun solutuotantokeskuksen tuotantopäällikkö Mimmi Patrikoski

Valmisteesta apu tarvittaessa nopeasti

Autologinen keratinosyyttivalmiste sisältää hoidettavan potilaan omia ihosoluja, jotka on eristetty ohuesta ihosiirteestä. Entsyymi nimeltä trypsiini auttaa ihosiirteen prosessoinnissa, jolloin solut saadaan eristettyä muutamassa tunnissa. Valmiste saadaan siis tarvittaessa käyttöön suhteellisen nopealla aikataululla.

- On hienoa, että pystymme tarjoamaan puhdastilat ja huipputason erikoisosaamisen soluvalmisteiden tuotantoon, iloitsee Veripalvelun solutuotantokeskuksen päällikkö Anita Laitinen.

Valmisteessa on potentiaalia myös laajempaan käyttöön.

”Tulevaisuudessa voimme toivottavasti hoitaa myös pinnallisia palovammoja, kroonisia haavoja tai ihon ottokohtia, joiden paranemisen nopeuttaminen on palovammahoidoissa ensiarvoisen tärkeää”, Jyrki Vuola kertoo. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Veripalvelun solutuotantokeskuksen työntekijä työssään.
Autologista keratinosyyttivalmistetta tehdään Veripalvelun solutuotantokeskuksessa.
Maaria Koskelo Veripalvelu
Lataa

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä. Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi) 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu

Verenluovuttajien hepatiitti E -virustestaus lopetetaan epidemian laannuttua29.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu aloitti maaliskuussa 2024 hepatiitti E -viruksen testaamisen verenluovuttajien verinäytteistä, kun Suomessa todettiin normaalia enemmän hepatiitti E -tartuntoja. Nyt epidemian laantumisen myötä Veripalvelu lopettaa hepatiitti E -testauksen käsiteltyään asiaa Tartuntatautien neuvottelukunnan ja Fimean kanssa. Mikäli uusia hepatiitti E -epidemioita tulee, Veripalvelulla on kyky käynnistää testaus nopeasti uudelleen.

Veripalvelun tutkimusrahastolta apurahoja luovuttajatutkimukseen ja vaikeiden sairauksien hoitojen kehittämiseen23.10.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Veripalvelun tutkimusrahasto on myöntänyt uusia tutkimusapurahoja tutkimusprojekteille, joissa keskitytään veren ja kudosten luovutukseen sekä sopivuuteen vastaanottajan ja luovuttajan välillä. Lisäksi apurahoja jaetaan elinsiirto- ja syöpähoitoja edistävään tutkimukseen. Yhteensä apurahoja myönnettiin tänä vuonna 500 000 euroa 12 tutkimusprojektille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye