Etelä-Savon jäät ovat paksuuntuneet edellisestä jääkierroksesta 6–13 cm
Etelä-Savon ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus mittasivat jään paksuuksia kuudella järvellä Etelä-Savossa. Mittaukset tehtiin n. 100 metrin etäisyydellä rannasta. Jääpeitteen havaitut kokonaispaksuudet vaihtelivat järven mukaan 40–49 cm välillä. Alueellisilla seuranta-asemilla jää oli ajankohtaan nähden 7–15 cm keskimääräistä paksumpaa ja jäänpäällinen lumikerros oli kierroksen aikaan 3–5 cm paksu. Vähiten lunta oli Peruvedellä ja eniten Korpijärvellä. Kierroksen paksuin jää (49 cm) havaittiin Yövedellä. Ohuin jää (40 cm) havaittiin Peruvedellä.
Mittaukset tehdään valtakunnallisilla jäähavaintopaikoilla 10 päivän välein ja alueellisilla havaintopai-koilla kuun 10. ja 20. päivä. Seuraava mittauspäivä on valtakunnallisilla havaintopaikoilla 20.2.2024. Alueellisilla havaintopaikoilla seuraava mittauskierros on 20.2.2024.
Tämänhetkisen 10 vuorokauden sääennusteen mukaan lämpötilat vaihtelevat Etelä-Savossa +2 ja - 12 asteen välillä ja lunta voi sataa yli 30 cm. Lumisateen muodostama eristävä kerros voi paikoitellen hidastaa jäiden paksuuntumista. Aiempien kierrosten perusteella jäiden paksuneminen lienee noin viiden sentin luokkaa seuraavan 10 vuorokauden aikana, ellei sääennusteeseen tule merkittäviä muu-toksia.
Ajankohtaan nähden Etelä-Savon jääpeite on alueellisten ja valtakunnallisten asemien perusteella nyt 0–15 cm keskimääräistä parempi pakkasten jäljiltä. Teräsjään osuus havaituista kokonaisjäänpak-suuksista oli 50–69 %. Prosentuaalisesti vähiten teräsjäätä havaittiin Kyyveden valtakunnallisella pis-teellä ja eniten Korpijärven alueellisella pisteellä.
Alueellisten ja valtakunnallisten asemien havaintojen perusteella teräsjään keskimääräiset paksuudet ovat nyt yli autolle asetetun 20 sentin turvarajan. Oravista ei ole tietoa teräsjään osuudesta.
Jäillä kulkijoiden on kuitenkin edelleen hyvä muistaa, että jäillä liikkumiseen sekä jalan että ajoneuvoil-la liittyy aina riski: Vesistöjen välillä ja sisällä voi olla merkittäviä ja äkillisiäkin eroja jään kantavuudes-sa, eikä eroa välttämättä silmin näe jäänpäällisen lumipeitteen tai kohvan läpi, varsinkin jos moottori-ajoneuvolla on enemmän vauhtia. Varsinkin jäällä kulkijalle tuntemattomalla alueella on hyvä muistaa varotoimet. Muistutuksena edellinen Etelä-Savossa tapahtunut moottorikelkkailijan jäihin hukkuminen tapahtui kuluvan helmikuun alkupuolella.
Ilmoitetut jäänpaksuudet eivät milloinkaan kerro kyseisen järven koko jäätilannetta, vaan pelkästään yhden tutkimuskohteen tuloksen. Mittauspaikat ovat korkeintaan 100 metrin etäisyydellä rannasta, eivätkä näin ollen kuvaa selkävesien jäätilannetta. Mittauspaikat eivät myöskään sijaitse virtapaikois-sa.
Vain teräsjää kantaa tarpeeksi
Jään kantokyky on aina arvioitava teräsjään mukaan. Yksin kulkevan ihmisen alla on oltava vähintään viisi senttimetriä teräsjäätä. Moottorikelkalla ajettaessa teräsjäätä on oltava koko ajoreitin pituudella vähintään 15 senttimetriä. Vasta noin 20 senttimetriä paksu teräsjää kantaa henkilöauton. Teräsjää on kirkas, läpikuultava ja tasainen. Vaalea ja huokoinen lumisohjosta muodostunut jää on kohvajäätä, jonka kantavuus on enintään puolet teräsjään kantavuudesta.
Oikeat varusteet mukaan jäälle
Jäällä liikuttaessa on pidettävä mukana jäänaskaleita, joiden avulla voi vetää itsensä takaisin jäälle. Hyvä apuväline on myös tukeva keppi, jolla voi kokeilla jään laatua sekä auttaa hädän tullen itseään ja toisia. Heittoliinan voi tarvittaessa nopeasti heittää auttajalle tai autettavalle. Kelluntapuvut ja -takit sekä pelastusliivit suojaavat viimalta ja helpottavat onnettomuuden sattuessa pelastautumista. Jäällä liikuttaessa kannattaa aina pitää mukana myös pilliä, koska sen ääni kuuluu huutoa kauemmaksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesistösuunnittelija Juuso Pätynen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 273
Sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi (ilman ääkkösiä)@ely-keskus.fi
Liitteet
Linkit
- Vesistöjen jäänpaksuus -havaintokartta (www.ymparisto.fi)
- Järvien jäänpaksuuden ennustekartta (www.ymparisto.fi)
- Jään kantavuus mitataan teräsjään mukaan (vesi.fi)
- Kansalaishavaintoja jäätilanteesta (jarviwiki.fi)
- Suomen vesistöjen jääolot -julkaisu, Korhonen 2005 (helda.helsinki.fi)
- Jäistä pelastautuminen ja pelastaminen (viisaastivesilla.fi)
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa haetaan ideoita uudeksi käytöksi vajaalle käytölle jääneisiin rakennuksiin26.9.2024 12:45:43 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on käynnistänyt hankkeen "Julkisen rakennuskannan uudet sisällöt", jolla ideoidaan uutta käyttöä vähälle käytölle jääneisiin, julkisiin rakennuksiin. Lempinimen Jurakausi saanut hanke toteutetaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa, joilla on paras tieto paikallisen rakennuskannan potentiaalista uudessa käyttötarkoituksessa.
Koulujen alkaminen vähensi työttömien naisten määrää24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli elokuun lopussa 5 641 työtöntä, 453 henkilöä ja 9 % enemmän kuin vuosi sitten. Elokuun aikana kokonaan työttömien määrä laski 383:lla (6 %) ja lomautettujen määrä 46:lla (11 %). Työttömien naisten määrä laski 286:lla, isona syynä koulujen alkaminen. Työttömien miesten määrä laski vähemmän, 97:llä. Elokuun lopussa työttömänä oli 10,1 % työvoimasta.
1260 ukrainalaista siirtynyt kuntalaisiksi Etelä-Savossa11.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntalaisiksi jokaisessa Etelä-Savon kunnassa. Eniten ukrainalaisia maakunnassa on sijoittunut Mikkeliin ja toiseksi eniten Pieksämäelle. Yhteensä tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntiin 1260.
Arvokkaiden lintuvesien kunnostus Pieksämäellä jatkuu26.8.2024 12:36:02 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-Keskus jatkaa kunnostusruoppauksia kahdella arvokkaalla lintuvesikohteella; Vehkalammella ja Kirkko-Surnuilla. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt molemmille kohteille vesilain mukaiset luvat viime vuonna.
Kangasniemen Pukkiselän tilaa parannetaan vedenpintaa nostamalla22.8.2024 10:10:42 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa kunnostustyöt arvokkaalla lintuvesikohteella Kangasniemen Pukkiselällä. Pukkiselkää kunnostetaan rakentamalla pohjapato Pukkiselän ja Tiplammen väliseen uomaan, Luusniementien välittömään läheisyyteen. Pohjapadon tarkoitus on pidättää vettä järvessä kuivimpina aikoina ja ehkäistä näin järven umpeenkasvua. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesilain mukaisen luvan pohjapadon rakentamiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme