Leikin lumoa, iloa ja oppimista – nyt on aika ilmoittaa lapsi päiväkerhoon
Seurakunnan päiväkerhossa lapsilla on leikkikavereita ja ohjattua tekemistä. Syksyllä 2024 aloittaviin Espoon seurakuntien päiväkerhoihin ilmoittaudutaan maaliskuussa. Espoonlahden seurakunnassa kokeillaan nyt neljän tunnin kerhopäivää.
Päiväkerhotoiminta on evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvatusta, joka tukee kotien kristillistä kasvatusta. Ammattitaitoisten ohjaajien kanssa lasten on turvallista leikkiä, laulaa, touhuta, oppia, tutustua luontoon ja hiljentyä yhdessä. Koulutetut lastenohjaajat suunnittelevat toiminnan lapsilähtöisesti ja huomioivat ryhmän tarpeet. Päiväkerhossa aikuisilla on aikaa lapsille, sillä lapsiryhmät ovat pääsääntöisesti pieniä. Yhteensä Espoon seurakuntien päiväkerhoissa käy noin 300 lasta.
Espoonlahdessa kerhon kestoa pidennetään vanhempien toiveiden perusteella
Päiväkerhot kokoontuvat kerhosta riippuen 1–4 arkipäivänä viikossa, tavallisesti aamupäivisin 2–3 tuntia kerrallaan. Espoonlahden seurakunnassa päiväkerhon kestoa pidennetään kokeiluluontoisesti neljään tuntiin syksystä 2024 lähtien, koska pienten lasten vanhemmat ovat toivoneet hieman pidempää kerhoa.
– Pyrimme vastaamaan lapsiperheiden tarpeeseen. Neljän tunnin kerhopäivä mahdollistaa vanhemmille esimerkiksi opiskelun tai osa-aikatyön yhteensovittamisen perhe-elämän kanssa, Espoonlahden seurakunnan johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Leena Toiskallio perustelee kerhoajan pidentämistä.
Neljän tunnin mittaista päiväkerhoa on kokeiltu jo tänä talvena Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa, ja se on vastannut alueen perheiden tarpeita. Auroran kappelin päiväkerho jatkuu nelituntisena myös tulevalla kaudella. Espoon tuomiokirkkoseurakunnan lastenohjaaja Tuula Tuoriniemi kuvailee päivän kulkua:
– Auroran kappelin päiväkerhossa ensimmäinen tunti ollaan ulkona. Sen jälkeen lapsilla on kunnolla aikaa leikkiä, askarrella ja tietenkin ruokailla. Kerhoon tuodaan omat eväät, ja lapset tykkäävät tosi paljon yhdessä syömisestä. Yhtenä päivänä viikossa osa lapsista siirtyy muskariin yhden tunnin ajaksi. Kaikki ovat olleet tosi iloisia neljän tunnin kerhosta.
Ilmoittautuminen Espoon seurakuntien päiväkerhoihin aukeaa 1. maaliskuuta
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan, Espoonlahden, Leppävaaran, Olarin ja Tapiolan seurakuntien sekä Esbo svenska församlingin päiväkerhot ovat avoimia kaikille 2–5-vuotiaille espoolaislapsille. Kirkon jäsenyyttä ei edellytetä. Seurakuntien päiväkerhotoiminta on pääosin maksutonta.
Espoon seurakuntien päiväkerhoihin kausille syksy 2024–kevät 2025 ilmoittaudutaan verkossa 1.–31.3. Haku Espoon tuomiokirkkoseurakunnan päiväkerhoihin aukeaa vasta torstaina 7.3. Mikäli kerhopaikkoja jää vapaiksi, ilmoittautuminen on avoinna myös maaliskuun jälkeen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina HänninenKasvatuksen asiantuntijaEspoon seurakunnat / Esbo kyrkliga samfällighet
Puh:040 513 0837tiina.hanninen@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Planeringen av hur Otnäs kapell ska renoveras framskrider4.10.2024 13:07:30 EEST | Pressmeddelande
Gemensamma kyrkofullmäktige i Esbo kyrkliga samfällighet beslutade att godkänna behovsutredningen för Otnäs kapell vid sitt möte den 18 september. Målet är att kapellbygganden får en grundlig renovering.
Otaniemen kappelin peruskorjauksen suunnittelu etenee4.10.2024 12:35:01 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätti hyväksyä Otaniemen kappelin tarveselvityksen 18.9. kokouksessaan. Tarveselvitys on laadittu kiinteistöpalveluissa yhteistyössä Tapiolan seurakunnan, yhteisen seurakuntatyön ja oppilaitostyön kanssa. Päätavoitteena on kappelirakennuksen peruskorjaus.
Espoon tuomiokirkon tulevien korjausten suunnittelu etenee27.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon tuomiokirkon tulevista korjauksista tehty tarveselvitys on hyväksytty. Tästä käynnistyy seuraavaksi hankesuunnittelu sekä varsinainen kirkon korjaussuunnittelu. Korjausten laajuus sekä aikataulu määrittyvät näiden jälkeen.
Esbo domkyrka: Planeringen kring de kommande reparationerna framskrider27.9.2024 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Behovsutredningen om reparationerna som väntar Esbo domkyrka är klar och godkänd. Härnäst inleds projekt- och reparationsplaneringen för kyrkan. Då klarnar reparationernas omfattning och tidtabell.
Kirkollisveroprosentti pysyy Espoossa ennallaan vuonna 202520.9.2024 15:46:11 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätti keskiviikon 18.9. kokouksessaan, että Espoon seurakuntien kirkollisveroprosentin suuruus vuodelle 2025 on yksi (1,00) prosentti. Seurakuntayhtymän taloutta on hoidettu hyvin, vaikka käyttötalousmenoissa on nousevien hintojen ja palkkojen muodossa haasteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme