Varha luovuttaa tilojaan kumppaneilleen - olemassa olevat käytännöt jatkuvat toistaiseksi vuoden 2024 loppuun
Varsinais-Suomen hyvinvointialue laatii kevään 2024 aikana suunnitelman tilojensa luovuttamisesta ja käytännön toimintaperiaatteista. Aluehallitus hyväksyi aihetta koskevat periaatteet kokouksessaan 27.2.2024.
- Työn tuloksena on yhtenäinen tilojen luovuttamisen malli sekä toimintaohjeistukset sille, miten järjestöt, toimintaryhmät ja kunnat pystyvät jatkossa varaamaan ja hyödyntämään Varhan tiloja koko Varsinais-Suomen alueella, kertoo johtava asiantuntija Karoliina Luukkainen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksiköstä.
Tavoitteena on, että tiloja voidaan jatkossa vuokrata myös yritysten käyttöön. Tähän liittyviä käytäntöjä vielä selvitetään.
Suunnitelma laaditaan yhteistyössä palvelutuotannon ja tilapalveluiden kanssa. Kokonaisuutta koordinoi Varhan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö.
Tilojen luovuttamisen periaatteet:
1. Varha voi luovuttaa tiloja järjestöjen, vapaamuotoisten toimintaryhmien sekä kuntien käyttöön silloin, kun käyttäjän toiminta tukee Varhan tavoitteita sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistehtävää.
2. Tilojen käyttöoikeuden luovuttaminen on yksi järjestöyhteistyön ja avustamisen muoto, ja tapa turvata järjestöjen toimintaedellytyksiä.
3. Järjestöiltä ei peritä korvausta tilojen käytöstä. Kunnilta peritään korvaus tilojen käytöstä.
4. Tilojen luovuttamisesta ei saa aiheutua hyvinvointialueelle merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia.
5. Sellaisiin hyvinvointialueen tiloihin, joihin ulkopuolisten henkilöiden pääsyä rajoitetaan muutoinkin, ei tule luovuttaa ulkopuolisten tahojen käyttöön ilman hyvin perusteltua syytä.
6. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö koordinoi tässä kuvattua tilojen luovuttamisen kokonaisuutta, ja tekee yhteistyötä palvelutuotannon ja tilapalveluiden kanssa.
7. Tiloja voidaan vuokrata myös muille toimijoille vähäisissä määrin.
Olemassa olevat käytännöt voimassa
Tähän saakka Varhan kumppanit ovat lähtökohtaisesti saaneet käyttää samoja tiloja ja vakiovuoroja kuin ennen hyvinvointialueen käynnistymistä. Tavoite on toteutunut suurelta osin, vaikka joitakin muutoksia on ollut välttämätöntä tehdä.
Ennen Varha-tasoisten toimintaperiaatteiden ja -ohjeiden valmistumista tilojen luovuttamista jatketaan kuten tähänkin saakka eli olemassa olevat käytännöt ja vuorot ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta voimassa. Uusille toimijoille tiloja voidaan kuitenkin luovuttaa lähtökohtaisesti vasta kun Varhan toimintaperiaatteet on saatu valmisteltua.
Omatoiminen tilojen selaaminen ja varaaminen olennainen osa ratkaisua
Tällä hetkellä tilakyselyt ja niiden varaaminen vievät merkittävästi sote-ammattilaisten työaikaa. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista, sillä ammattilaisten tulee voida keskittyä hoito- ja hoivatyöhön. Hyvinvointialueella onkin valmistelussa ottaa käyttöön järjestelmä, jonka avulla Varhan kumppanit voivat omatoimisesti selata ja varata hyvinvointialueen tiloja. Nykyisellään on käytössä järjestelmä, jossa on ainoastaan Turun kaupungin alueella sijaitsevat tilat.
Tavoitteena on ottaa käyttöön käyttäjäystävällinen järjestelmä, jonne lisätään kaikki ne tilat, jotka voidaan luovuttaa kumppanien käyttöön. Varhan tilojen luovuttamisen käytännön toimintaperiaatteet – ja ohjeet sekä tilojen varaamisen järjestelmä valmistuvat viimeistään 1.1.2025 käyttöönotettaviksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anri NiskalaErityisasiantuntijaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 521 3044anri.niskala@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Äldrerådet i Varha besöker kommunerna – kom och träffa rådets medlemmar4.10.2024 14:57:38 EEST | Pressmeddelande
Äldrerådet i Egentliga Finlands välfärdsområde besöker kommunerna i Egentliga Finland. Kom och träffa oss som är medlemmar i äldrerådet och vårdpersonal som arbetar inom vårt välfärdsområde. Härnäst besöker vi Virmo, Pyhäranta och äldremässan i Nådendal.
Varhan vanhusneuvosto kiertää kunnissa - tule tapaamaan4.10.2024 14:57:38 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vanhusneuvosto kiertää Varsinais-Suomen alueen kunnissa. Tule tapaamaan meitä vanhusneuvoston jäseniä ja hyvinvointialueemme ammattilaisia. Seuraavat kohteemme ovat Mynämäki, Pyhäranta sekä Naantalin ikäihmisten messut.
Terveystalo kommer att producera årets bröstcancerscreening i Nystadsregionen4.10.2024 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Terveystalo utför bröstcancerscreeningarna år 2024 för dem som bor i kommunerna i Nystadsregionen, dvs. Nystad, Pyhäranta, Gustavs, Tövsala, Vemo och Letala. Kallelserna till screeningarna skickas enligt serviceproducenten under december 2024. Mammografiundersökningarna ordnas i Nystad i januari 2025.
Vakka-Suomen rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja vuonna 2024 tulee olemaan Terveystalo4.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Vakka-Suomen alueen eli Uudenkaupungin, Pyhärannan, Kustavin, Taivassalon, Vehmaan ja Laitilan kunnissa asuvien vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat hoitaa Terveystalo. Kutsut seulontoihin lähetetään palveluntuottajan mukaan joulukuun 2024 aikana. Mammografiatutkimukset järjestetään Uudessakaupungissa tammikuussa 2025.
Har din familj plats för ett barn som behöver stöd?3.10.2024 14:28:47 EEST | Pressmeddelande
Varje barn har rätt till en familj. Varhas familjevårdsenhet möter besökare på bokmässan i Åbo som är intresserade av foster- och stödfamiljeverksamhet under det kommande veckoslutet (4–6.10) i Åbo Mässcentrum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme