Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoon Kiviruukista kiertotalouden keskittymä

Jaa

Kiviruukista kiertotalouden keskittymä on Espoon kaupungin kestävän kehityksen alueellinen kärkihanke, jolla Kiviruukin alueelle kehitetään kiertotalouden innovaatioiden, liiketoiminnan ja osaamisen keskittymää. Espoon tavoitteena on yhteistyötä lujittamalla vahvistaa Suomen asemaa maailmanluokan puhtaan teknologian osaamiskeskittymänä, johon sekä kotimaiset että ulkomaiset toimijat haluavat investoida. Länsimetron päädyssä sijaitseva Kiviruukki vahvistaa Espoon veto-, pito- ja elinvoimaa tarjoamalla kiertotalouden toimijoille erinomaisen kasvualustan, jossa kestävän tulevaisuuden tutkimus, työpaikat ja oppiminen ovat kiinteä osa arkea.

Havainnekuva Kiviruukista

Kiviruukista tunnettuudeltaan Otaniemen veroinen kiertotalouden keskittymä

Suomalainen tutkimus, koulutus ja liike-elämä ovat eturintamassa kehittämässä uusia puhtaan teknologian innovaatioita ja liiketoimintamalleja systeemisen muutoksen edistämiseksi. Pääkaupunkiseudun läntiselle sisääntuloportille, Espoon Kiviruukkiin, kehitetään kansainvälisesti kiinnostavaa kiertotalouden liiketoiminnan ja osaamisen keskittymää, jossa puhtaan teknologian yritykset saavat pontta kasvulleen. Samalla luodaan aluetta suurempi monialainen kiertotalouden yhteistyöverkosto ja sen toimijoita esittelevä showroom. Kiviruukkiin rakentuu keskustakortteli Cleantech Garden, jossa on tiloja yrityksille ja koulutukseen, sekä parhaillaan laajentuva Pohjoismaiden suurin bio- ja kiertotalouden tutkimuslaitos VTT Bioruukki, joka on uusien biopohjaisten tuotteiden ja kiertotalousratkaisujen pilotointikeskus.

Kiviruukista kiertotalouden keskittymä -projektissa keskitytään erityisesti tekstiilin ja muovin kiertotalouden sekä kestävän ruokajärjestelmän toimintaedellytysten kehittämiseen, sillä kyseiset teemat on tunnistettu merkittäviksi ilmastopäästöjen ja luonnonvarojen käytön kannalta. Lisäksi niissä nähdään paljon potentiaalia synnyttää innovaatioiden kautta niin kansallista kuin kansainvälistä liiketoimintaa ja osaamispääomaa. Kiviruukin alueen kehittämisessä huomioidaan maankäytölliset mahdollisuudet ja rajoitteet yhdistää kaupunkimainen asuinalue ja kiertotalouden yritys- ja TKI-toiminnot niin, että alueella on hyvä elää ja toimia.

Espoo-yhteisö kutsuu mukaan kiihdyttämään kiertotalouden toteutumista

Kiviruukin kehittäminen on osa maakunnallista yhteistyötä Uudenmaan Kiertotalouslaakson kanssa. Se kytkeytyy myös kansalliseen kiertotalouden Green Deal -prosessiin, jossa tavoitellaan eri toimijoiden vapaaehtoisia sitoumuksia kiertotalousohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2035 mennessä. EU:n maaliskuussa myöntämä Mission Label -tunnus on osoitus Espoon laajasta sitoutumisesta ilmastotyöhön ja vahvistaa Espoo-yhteisön asemaa edelläkävijänä vihreässä siirtymässä. Espoon kaupunki on sitoutunut saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals, SDGt) vuoteen 2025 mennessä.

Yhteyshenkilöt:

Espoon kaupunki, Projektipäällikkö Päivi Hertel: paivi.hertel@espoo.fi

Espoon kaupunki, Kehittämispäällikkö Reetta Jänis: reetta.janis@espoo.fi

Avainsanat

Linkit

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

X

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaoston kokouksesta 3.10.20243.10.2024 19:37:19 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaosto keskusteli ja merkitsi tiedoksi nuorisopalveluiden toiminnan toteutumisen luvut ja esittelyn ajalta 1.5.-31.8.2024, nuorisopalveluiden kesätoiminnan esittelyn ja tilannekatsauksen, Ohjaamotalon toiminnan tulokset ja palautteet ajalta 1.1.-31.7.2024 sekä etsivän nuorisotyön sosiaalisen vahvistumisen mittarin tulokset vuodelta 2023.

Espoo selvittää lähijunaliikenteen varikon sijoittamista Näkinmetsään3.10.2024 14:51:29 EEST | Tiedote

Espoon kaupunkirata ja lähijunaliikenteen kehittäminen rantaradan varrella edellyttävät uuden lähijunaliikenteen varikon rakentamista. Espoon kaupunki esittää asemakaavoituksen käynnistämistä Kauklahden ja Mikkelän välissä sijaitsevassa Näkinmetsässä. Kaavoituksessa selvitetään, voidaanko alueelle toteuttaa lähijunaliikenteen maanalainen kalliovarikko. Espoon kaupunginhallitus käsittelee esitystä kokouksessaan maanantaina 7. lokakuuta.

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 2.10.20242.10.2024 17:59:18 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti ylimääräisessä kokouksessaan poistaa kasvun ja oppimisen lautakunnan 25.9.2024 tekemän esityksen koskien vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026–2027 taloussuunnitelmaa. Poistettavassa lautakunnan esityksessä suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön hankemenot oli laskettu virheellisesti. Virheen suuruus oli 3,8 M€, mikä mahdollistaa, että talousarviokehykseen voidaan sisällyttää 3,8 M€ lisää toimintamenoja. Lautakunta teki uuden vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026–2027 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Toimialalle varataan mahdollisuus tehdä teknisiä tarkennuksia. Lautakunta totesi, että Espoo on oppimisen ja sivistyksen kaupunki, mikä pitää näkyä peruskoulujen tuntikehyksessä ja lukioiden kurssitarjonnassa. Lautakunta toteaa, että kasvun ja oppimisen toimialan vuoden 2025 kehys kasvaa 3,6 %:lla vuoden 2024 budjettiin verrattuna, yhteensä 30,3 miljoonalla eurolla. Palkkatuen

Heikintoris detaljplanering framskrider i Hagalund – grundlig renovering av det uppskattade köpmannavaruhuset och bostadsutvecklingen som utgångspunkt för planerna2.10.2024 12:43:56 EEST | Pressmeddelande

För detaljplaneringen av Heikintori har det utarbetats en referensplan, vars utgångspunkt är en grundlig renovering av köpmannavaruhuset och utvecklingen av ett nytt bostadshus på parkeringsbyggnadens plats. I planen har man utrett hur den nuvarande varuhusbyggnaden lämpar sig för flera olika användningsändamål, med målet att säkerställa dess livskraft under hela byggnadens kommande livscykel. Syftet är att liva upp området så att särdragen i den betydande kulturmiljön bevaras.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye