Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry

Työnantajien tulkintaetuoikeutta pitää rajata

Jaa

AKT:n valtuuston kokouksessa puhunut Ismo Kokko vaatii rajoja työnantajien tulkintaetuoikeudelle. Näin työelämän tasapaino säilyy.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n valtuusto kokoontui Helsingissä 30.-31.5. Kuva: Sini Silvàn
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n valtuusto kokoontui Helsingissä 30.-31.5. Kuva: Sini Silvàn

Suomessa on pohjoismaisessa vertailussa poikkeuksellisen vahva työnantajan tulkinta- ja direktio-oikeus. Sen vastapainona on ollut suhteellisen laaja lakko-oikeus.

Lakko-oikeutta on nyt merkittävästi kavennettu. Jotta tasapaino työmarkkinoilla säilyy, pitää vastaavasti rajata työnantajien oikeuksia.

Konkreettinen esimerkki työnantajan tulkintaetuoikeuden rajaamisesta olisi irtisanomistilanne. Jos työsuhteen irtisanomiseen ei enää tarvita painavaa syytä, on uutta tasapainoa haettava tulkintaetuoikeuden kaventamisesta. Siinä todistustaakan pitää jatkossa olla työnantajalla.

 -Mikäli irtisanomistilanteessa on ristiriita, niin työnantajan on kyettävä todistamaan kyseessä olevan asiallisen syyn. Muutoin irtisanominen ei voi astua voimaan ennen kuin tuomioistuin sen vahvistaa, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko linjaa.

Ismo Kokko korosti puheessaan valtuustolle, että myös EU-vaalit ovat työntekijöiden kannalta äärimmäisen tärkeät.

 -Suomessa ei ole näköpiirissä, että työntekijöiden asema paranisi. EU tuo meille turvaa laitaoikeistoa vastaan.

Eurovaalikausi on ollut työntekijöille myönteinen. Monissa tärkeissä uudistuksissa, joista Suomessa voi tänä päivänä vain haaveilla, on EU-tasolla edistytty. Tällaisia ovat esimerkiksi alustatyötä, palkka-avoimuutta, yritysvastuuta ja minimipalkkaa koskevat direktiivit, joilla edistetään kaikkien työntekijöiden reilua ja yhdenvertaista kohtelua.

 -Syksyn työmarkkinaneuvotteluissa palkansaajien on tiivistettävä yhteistyötään mielellään yli keskusjärjestörajojen. Korkea inflaatio on vienyt ostovoimaa, jota on työehtosopimusneuvotteluilla saatava parannettua. Kaiken minkä hallitus lainsäädännössä vie, pitää saada takaisin työehtosopimuspöydissä, AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom toteaa.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry

AKT: Eduskunta äänesti työntekijöiden oikeuksia vastaan 107-578.5.2024 18:34:46 EEST | Tiedote

Lakko-oikeutta leikkaavat lait äänestettiin eduskunnassa läpi äänin 107-57, poissa 35 edustajaa. Auto-ja Kuljetusalan Työntekijäliitossa nähdään, että tämä on murheellinen päivä työntekijöiden oikeuksille. Suomi on ollut maailmassa yksi taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien mallimaista, mutta nyt kansainvälinen maineemme saa ison tahran. Voidaanko Suomea enää jatkossa pitää yhtenä Pohjoismaista?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye