Petri Raudasmaa Kustannusosakeyhtiö Siltalan myyntijohtajaksi
Myyntipäällikkö Petri Raudasmaa on nimitetty Kustannusosakeyhtiö Siltalan myyntijohtajaksi 1.8.2024 alkaen. Raudasmaa vastaa jatkossa kustantamon myynnin johtamisesta, uusasiakashankinnasta, logistiikan optimoinnista ja verkkokauppaliiketoiminnan kehittämisestä.
Vuodesta 2008 lähtien Raudasmaa on toiminut Storia Oy:n (ent. Kirjavälitys Oy) myyntipäällikkönä. Kaikkiaan hän on työskennellyt jo 18 vuotta kustannusalan parissa, erityisesti logististen palveluratkaisujen myynnissä. Aiemmin Raudasmaa on työskennellyt mm. pankkisektorilla kuluttaja- ja yrityspalveluissa.
![](/data/images/public/69818452/70325989/255565a3-d71e-4e0c-aa99-a51d8a5725a3-w_720.jpg)
”Viimeiset 18 vuotta olen päässyt työskentelemään aitiopaikalla erilaisten ja eri kokoisten kustantajien kanssa. Siltalan kanssa olen tehnyt yhteistyötä yrityksen perustamisesta lähtien. Keväällä 2024 tehty liiketoimintakauppa Siltalan ja Teoksen välillä lisäsi mielenkiintoani kustantamoa kohtaan entisestään. En epäröinyt hetkeäkään, kun sain mahdollisuuden päästä työskentelemään tunnetussa ja laadukkaassa kotimaisessa kustantamossa”, Raudasmaa sanoo.
”Lähden innolla kehittämään ja rakentamaan kustannustoimintaa uutta kohti. Tehtävä on haastava, mutta erittäin mielenkiintoinen.”
”Petrin asiantuntemus on hyvin tervetullut lisä tähän uuteen kustantamokokonaisuuteen. Petrin kokemus alalta on poikkeuksellisen laaja yhdistelmä myynnin ja logistiikan osaamista, ja näitä vahvuuksia pääsemme yhdessä hyödyntämään. Petri on myös tullut vuosien varrella meille tutuksi ja on henkilönä äärimmäisen pidetty”, Siltalan ja Teoksen toimitusjohtaja Arto Forstén kertoo.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Arto Forstén
arto@siltalapublishing.fi
050 432 2292
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SirkesaloTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0503374737tiedotus@siltalapublishing.fiKustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Lahden 31. kansainvälinen kirjailijakokous 14.–15. kesäkuuta – Ulkomaisina vieraina muiden muassa Ljudmila Ulitskaja ja Beatrice Salvioni29.5.2024 11:15:29 EEST | Tiedote
Lahteen kokoontuu jälleen kesäkuussa monikymmenpäinen joukko kirjailijoita ja muita kirjallisuusalan ammattilaisia keskustelemaan kirjallisuuden merkityksestä maailmassa ja maailman merkityksestä kirjallisuudessa. Teemana tämänkertaisessa kokouksessa on Kirjallisuuden peili. Yleisöllekin avoimet keskustelutilaisuudet käydään tällä kertaa entisen kansanopiston juhlasalissa Lahden keskustassa. Ulkomaisia vieraita ja keskustelujen alustajia ovat muiden muassa venäläinen, nykyään Saksassa asuva, nobelveikkauksissa korkealla oleva Ljudmila Ulitskaja sekä italialaisen nykykirjallisuuden kuuma nimi Beatrice Salvioni. Kotimaiset alustajat ovat kirjailijat Anneli Kanto, Juhani Karila, Harry Salmenniemi, Magdalena Hai ja Adrian Perera.
Siltalan syksy 2024 – Tietokirjat13.5.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Siltalan tietokirjasyksy tarjoaa laajan kattauksen yritys- ja taloushistoriasta taiteeseen sekä poliittisesta historiasta ralliautoiluun ja tutkimusmatkailuun Etelämantereella. Syksyn nimiä joko kirjoittajina tai kirjojen aiheina ovat muiden muassa Pirkka-Pekka Petelius, Markku Kuisma, Toivo Sukari, Ari Vatanen, Oiva Toikka, Håkansin varustamosuku sekä Venny Soldan-Brofeldt ja Helene Schjerfbeck.
Siltalan syksy 2024 – Kaunokirjat8.5.2024 13:25:36 EEST | Tiedote
Siltalan syksyssä muun muassa upeat romaanit Pirkko Saisiolta ja Hannu Väisäseltä. Myös suursuosion Suomessakin saavuttaneelta ranskalaiselta Guillame Mussolta ilmestyy uusi dekkarisuomennos.
Booker-palkittu Eleanor Catton tulee Helsinki Litin vieraaksi – Hänen uusin romaaninsa on monikerroksinen ekotrilleri25.4.2024 11:53:00 EEST | Tiedote
Uusiseelantilainen kirjailija Eleanor Catton on yksi 24.–25.5. järjestettävän Helsinki Lit -kirjallisuustapahtuman ulkomaisista vieraista. Hänen uusin romaaninsa, monikerroksinen ekotrilleri BIRNAMIN METSÄ on vastikään ilmestynyt suomeksi. https://helsinki-lit.fi/o
Uusia Afrikka-aiheisia kirjoja: Valkoista ja mustaa sekä Mafia Africa23.4.2024 11:32:02 EEST | Tiedote
Siltalan keväässä on kaksi Afrikka-aiheista kirjaa: Raakel Inkerin kirjoittama VALKOISTA JA MUSTAA – ETELÄ-AFRIKKA APARTHEIDISTA NYKYPÄIVÄÄN sekä MAFIA AFRICA – NIGERIAN JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS, joka on kahden ranskalaisjournalistin kirja. Se kuvaa nigerialaisten kulttien kehittymistä mafiaksi, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle maailmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme