SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Prisman verkkokaupan myymälänouto kolahti suomalaisiin – ostoksista jopa puolet noudetaan, on kyse kompostorista, trangiasta tai puhelimesta

Jaa

Myymälänouto on vyörynyt Prismoihin viimeisen vuoden aikana ja muuttanut monen verkkokaupassa shoppailevan ostokäyttäytymistä. Tänä keväänä ja kesänä myymälänoudon kautta on tilattu erityisesti tuotteita kodin siivoukseen ja kunnossapitoon sekä kesäretkeilyyn. Tuotteet kerätään vähintään kahdessa tunnissa, ennätys on 8 minuuttia.

Prisman myymälänoudon vihreä lokerikko löytyy lähes kaikkien Prismojen tiloista.
Prisman myymälänoudon vihreä lokerikko löytyy lähes kaikkien Prismojen tiloista. Kuva: Laura Vesa

Verkkokaupan ostoksista jo kolmasosa tilataan myymälänoudolla. Pääkaupunkiseudulla, Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla myymälänoudon osuus tilauksista on jopa 50% tai yli.

– Myymälänoutotilauksia tulee runsaasti erityisesti isoihin tai kaupunkia lähellä oleviin Prisma-myymälöihin: Kaari Kannelmäki ja Prisma Itäkeskus Helsingissä, Prisma Sello Espoossa, Prisma Jumbo Vantaalla, Prisma Kaleva Tampereella, Prisma Joensuu, Prisma Mylly Turussa, Kuopion Prisma ja Limingantullin Prisma Oulussa, Prisman verkkokaupan Product Lead Kaisa Lepistö luettelee.

Luvattu tilauksen toimitusaika lokerikkoon on kaksi tuntia. Lupaus on pitänyt ja kaikkien toimipisteiden keräysajan keskiarvo on alle 2 tuntia, vaikka tilauksissa on mukana myös esimerkiksi pyöriä, joiden keräysaikalupaus on pyörän kasaustyön vuoksi 12 tuntia.

– Tilauksen keräys saattaa parhaimmillaan kestää vain muutamia minuutteja. Nopein keräilevä myymälä on Prisma Herttoniemi Helsingissä, siellä tilaus on ollut asiakkaan noudettavissa keskimäärin 43 minuuttia tilauksen tekemisestä, Lepistö kehuu.

Innokkaat hakevat ensimmäisen tunnin aikana

Jos Prismojen rautaiset ammattilaiset ovat nopeita, niin ovat asiakkaatkin arjessaan sukkelia. Lähes viidesosa tilauksista haetaan tunnin sisällä.

Myyntidata paljastaa, että suosituin ostospäivä verkkokaupassa on sunnuntai ja vauhtia riittää myös keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin.

– Myymälänoudon kautta tilataan tuotteita laidasta laitaan. Kevään ja kesän aikana datasta nousevat pikakompostorit, ilmastointilaitteet, polkupyörät, säilytyslaatikot, Trangia retkikeittimet ja puhelimet. Myös valokuvaukseen liittyviä tuotteita on ostettu reippaasti, Lepistö kertoo.

– Ja suosituin yksittäinen tuote on Airamin Thermos Alan Wake II.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaisa Lepistö, Product Lead, kaisa.lepisto@sok.fi, 050 573 8335

SOK viestintä: viestinta@sok.fi, 050 472 2745

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kysely kertoo: kaksi kolmesta haluaisi ostaa lääkkeitä ruokakaupasta8.7.2024 08:27:00 EEST | Tiedote

Liki kaksi kolmasosaa (65 %) vastaajista olisi kiinnostunut ostamaan lääkkeitä ruokakaupasta, kertoo S-ryhmän tuore asiakaskysely. Kipeimmin kaupan hyllyyn kaivataan särkylääkkeitä, jotka jopa 90 % vastaajista toivoisi näkevänsä S-ryhmän päivittäistavarakaupan hyllyssä. Seuraavaksi innokkaimmin ruokakaupasta ostettaisiin flunssa- ja vatsalääkkeitä, allergialääkkeitä sekä lasten kipu- ja kuumelääkkeitä. Kesäkuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 1 500 S-ryhmän asiakasomistajaa eri puolilta Suomea.

S-ryhmän asiakastutkimus kertoo: kotimaisuuden imu kasvussa, kuluttamiseen suhtaudutaan aiempaa toiveikkaammin4.7.2024 08:22:03 EEST | Tiedote

S-ryhmän tuore ostokäyttäytymistutkimus osoittaa, että kuluttajien ostoaikeissa on nähtävissä varovaista toiveikkuutta pitkän synkemmän jakson jälkeen. Kesäkuun alussa toteutetulla tutkimuksella selvitettiin jo yhdeksättä kertaa hintojen nousun vaikutusta asiakasomistajien ostokäyttäytymiseen. Ensimmäistä kertaa vastaava tutkimus tehtiin kaksi vuotta sitten kesäkuussa 2022.

Kippis kestävämmälle muovin käytölle – kertakäyttöastioissa yhä enemmän uusiutuvia ja kierrätettyjä materiaaleja27.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Kesällä monen arki siirtyy sisätiloista ulos, kun sesongissa nautitaan niin piknikeistä, retkistä, kesäjuhlista kuin mökkielämästä. Tämä näkyy marketeissa muun muassa muovisten mukien sekä kertakäyttötuotteiden kasvavana kysyntänä. S-ryhmän ruokakaupoissa tehdyn valikoimauudistuksen myötä ostoskoriin voi valita nyt entistä paremmin mukeja ja laseja, joissa on käytetty neitseellisen muovin sijasta korvaavia, ympäristön kannalta kestävämpiä materiaaleja.

Nousseet elinkustannukset saivat suomalaiset säilömään - Prisman data kertoo ruoansäilytystuotteiden kasvavasta suosiosta25.6.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Prisman myyntidatasta selviää, että suomalaiset ovat tänä keväänä toden teolla innostuneet ruoan säilömisestä. Erilaisia säilöntään sekä säilyttämiseen liittyviä tuotteita myydään kesää kohti vilkasta tahtia. Kasvaneeseen kysyntään vaikuttavat muun muassa elinkustannusten nousu ja kiinnostus ruokahävikin minimoimiseen. Viidellä helpolla vinkillä kesän grilliruoatkin saa säilymään jääkaapissa pidempään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye