Suomalaisten kiinnostus sähkön alkuperään kasvussa
VertaaEnsin.fi-palvelussa tehtiin 2021–2024 yhteensä yli neljä miljoonaa sähkövertailua. Tämän datan valossa vain 15 prosenttia sähkösopimuksensa kilpailuttavista kuluttajista on tällä hetkellä kiinnostunut sähkönsä tuotantotavan valinnasta. Kiinnostus sähkön alkuperään on ollut kuitenkin selvässä nousussa, ja on tammi-kesäkuussa 2024 tuplaantunut vuosiin 2022–2023 verrattuna. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan suomalaisten kiinnostus uusiutuvaa energiaa kohtaan on kasvussa.
![Vihreä sähkö](/data/images/public/69819906/70378959/b3f3a13e-076f-46f5-bd0d-b19a751b4ff7-w_720.png)
Energiantuotanto synnyttää jopa yli kolme neljäsosaa EU-alueen kasvihuonekaasupäästöistä. Energiankulutuksen vähentäminen ja uusiutuvan energian lisääminen fossiilisten polttoaineiden tilalle ovat äärimmäisen tärkeitä toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suomen ilmastolaissa säädetään, että Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali viimeistään vuonna 2035.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan sähkön osuus vuonna 2023 kulutetusta energiasta oli arviolta noin 22 prosenttia. Fossiilivapaalla sähkön tuotannolla eli uusiutuvilla energialähteillä ja ydinvoimalla katettiin 92 prosenttia sähkön kulutuksesta. Ydinvoiman tuotanto nousi 35 prosenttia, tuulivoiman 25 prosenttia, vesivoiman 13 prosenttia vuodesta 2022.
Kuluttajat voivat tukea investointeja uusiutuvaan energiaan valitsemalla alkuperätakuuvarmennettua sähköä. Sähkön alkuperätakuut ovat Fingridin myöntämiä sertifikaatteja, joilla varmistetaan, että sähkö on tuotettu ympäristöystävällisillä uusiutuvilla energialähteillä tai hiilineutraalisti, esimerkiksi ydinvoimalla.
– Kaikella energiankäytöllä on ympäristövaikutuksia, ja tähän herätään koko ajan vahvemmin. Sähkömarkkina toimii tällä hetkellä niin, että ollakseen osa ratkaisua, kuluttajien on aktiivisesti valittava kestävin energian tuotantomuoto. Muuten kuluttajalle jää kaikista saastuttavin energia. Ideaalitilanteessa kaikki vaihtoehdot olisivat kestäviä ja huomioisivat myös sen, että energiaan liittyy paljon muutakin kuin fossiilivapaus, kertoo Suomen luonnonsuojeluliiton markkinointikoordinaattori Johannes Pättiniemi.
Kuinka moni suomalainen on kiinnostunut valitsemaan sähkönsä tuotantotavan?
Vuosina 2020–2021 keskimäärin joka seitsemäs (15 %) VertaaEnsin.fi-sähkövertailun käyttäjä ilmoitti olevansa kiinnostunut sähkönsä alkuperästä. Trendi kääntyi laskusuuntaiseksi sähkön hinnan noustessa vuoden 2021 loppupuoliskolla. Vuosina 2022–2023 sähkönsä tuotantotavan valinnasta oli kiinnostunut enää vain reilut seitsemän prosenttia palvelun käyttäjistä. Sähkön hinnan ja tuotantotavan valinnan välillä on selkeä korrelaatio. Kun sähkösopimusten hinta oli korkea, mielenkiinto ympäristöystävällisiä sähkösopimuksia kohtaan laski huomattavasti.
![Suomalaisten%20kiinnostus%20s%E4hk%F6n%20alkuper%E4%E4n](https://www.sttinfo.fi/data/images/public/69819906/70378959/430011df-7cd3-438c-bdf9-045a2b7399e6-w_720.png)
Kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon perusteella on havaittavissa vahvoja piristymisen merkkejä, sillä sähkönsä tuotantotavan valinnasta oli jälleen kiinnostunut 15,3 prosenttia vertailijoista – mielenkiinto on käytännössä tuplaantunut vuosiin 2022–2023 verrattuna.
– Hyvin laajan otannan perusteella voidaan todeta, että tällä hetkellä noin 15 prosenttia suomalaisista on kiinnostunut sähkönsä alkuperästä. Ympäristöystävällisten sopimusten osuus myydyistä sähkötuotteista on kuitenkin korkeampi. Tänä vuonna noin 20 prosenttia palvelumme kautta myydyistä sähkösopimuksista oli alkuperävarmennettuja, täysin fossiilivapaita sopimuksia, kertoo VertaaEnsin.fi:n sähkövertailun toimitusjohtaja Ilmari Ollila.
Kiinnostus vihreää sähköä kohtaan on kasvussa
VertaaEnsin.fi-palvelu vertaili kesäkuussa 2024 kaikkien suomalaisten sähköyhtiöiden vihreitä eli uusiutuvilla energialähteillä tuotettuja ja alkuperätakuin varmennettuja sähkötuotteita. Osa yhtiöistä tarjoaa Suomen Luonnonsuojeluliiton suosittelemaa EKOenergia-merkittyä uusiutuvaa energiaa. EKOenergia-ympäristömerkki toimii 80 maassa ja kaikilla asutuilla mantereilla.
Suomen luonnonsuojeluliiton markkinointikoordinaattori Johannes Pättiniemen mukaan suomalaisten kiinnostus uusiutuvaa energiaa kohtaan on kasvussa. Varsinkin yritykset valitsevat EKOenergia-merkittyä uusiutuvaa energiaa omien kestävyystavoitteidensa täyttämiseksi. Yritykset myös kertovat kuluttajien olevan kiinnostuneita tuotteista, jotka on valmistettu uusiutuvalla energialla ja ympäristöä kunnioittaen.
– Voimme omista luvuistamme nähdä, että ympäristömerkitty energia kiinnostaa tällä hetkellä paljon maailmanlaajuisesti. Manner-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasia ovat erityisen vahvassa kasvussa puhuttaessa EKOenergia-merkitystä energiasta. Merkkejä siitä, että Suomi tulee seuraamaan kansainvälistä kehityssuuntaa, on jo paljon, kertoo Pättiniemi.
EKOenergia on kansainvälinen ja voittoa tavoittelematon ympäristömerkki energialle. Uusiutuvuuden lisäksi EKOenergia-merkitty energia täyttää myös ympäristöjärjestöjen hyväksymät kestävyyskriteerit ja rahoittaa hankkeita, joilla torjutaan energiaköyhyyttä.
Lisätietoa:
Johannes Pättiniemi
Markkinointikoordinaattori
EKOenergia / Suomen luonnonsuojeluliitto
+358 44 7971695
johannes.pattiniemi@sll.fi
VertaaEnsin.fi on taloustuotteiden vertailuun erikoistunut verkkopalvelu. Missiomme on auttaa kuluttajia tekemään fiksuja ja tietoisia päätöksiä talousasioissa. Vuosittain yli 1,5 miljoonaa suomalaista kuluttajaa käyttää vertailupalveluamme edullisempien sähkösopimusten ja lainojen löytämiseen täysin ilmaiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmari OllilaToimitusjohtajaVertaa Ensin Suomi Oy
Sähkövertailu
Mihail KurvinenPR & Communications ManagerVertaa Ensin Suomi Oy
Puh:+358443257134mihail.kurvinen@vertaaensin.fiKuvat
![Suomalaisten kiinnostus sähkön alkuperään](/data/images/public/69819906/70378959/430011df-7cd3-438c-bdf9-045a2b7399e6-w_240.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VertaaEnsin.fi
Vertailu: Mitkä sähköyhtiöt tarjoavat parhaat opiskelijaedut?10.7.2024 06:37:00 EEST | Tiedote
VertaaEnsin.fi-palvelu vertaili sähköyhtiöiden tarjouksia opiskelijoille. Tyypillinen opiskelijatarjous on 50 prosentin alennus kuukausittaisista perusmaksuista. Opiskelijan, jonka sähkönkulutus on pientä, kannattaa suosia sähkösopimusta pienellä perusmaksulla.
Selvitys: Näin halvalla sähkösopimuksen saa nyt8.7.2024 11:16:34 EEST | Tiedote
VertaaEnsin.fi:n sähkövertailun tilastojen mukaan erot sähkötarjousten välillä ovat supistuneet merkittävästi toisella vuosineljänneksellä. Pörssisähkö on ollut keskihinnaltaan edullista.
Sähkömarkkinakatsaus tammi–kesäkuu 2024: pörssisähkön suosio on vakiintunut4.7.2024 06:24:00 EEST | Tiedote
Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi:n tuoreimman sähkömarkkinakatsauksen mukaan pörssisähkön suosio on vakiintunut, mutta määräaikaiset kiinteähintaiset sähkösopimukset olivat edelleen selkeästi suosituin sopimustyyppi vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla.
Sähkön pientuotannon ostosopimukset vertailussa – nämä yhtiöt ostavat ylijäämäsähköä ilman välityskuluja26.6.2024 06:12:00 EEST | Tiedote
VertaaEnsin.fi-palvelun vertailun mukaan suurin osa sähkönmyyntiyhtiöistä tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden myydä aurinkopaneelien ylijäämätuotannon. Välityspalkkiot vaihtelevat tällä hetkellä noin 0,2:sta 0,6:een senttiin kilowattitunnilta. Pieni osa yhtiöistä ostaa asiakkaidensa tuottaman sähkön ilman välityskuluja.
Paljonko maksaa vihreä sähkösopimus ja puhtaampi omatunto kesäkuussa 2024?19.6.2024 06:17:00 EEST | Tiedote
Onko vihreä sähkö ylellisyystuote? VertaaEnsin.fi-palvelu vertaili sähköyhtiöiden vihreitä eli uusiutuvilla energialähteillä tuotettuja ja alkuperätakuin varmennettuja sähkötuotteita. Vihreää sähköä myydään tyypillisesti premium-hintaan tai lisäpalveluna. Osa yhtiöistä tarjoaa Suomen Luonnonsuojeluliiton sertifioimia EKOenergia-ympäristömerkillä varustettuja tuotteita, jotka täyttävät ympäristöjärjestöjen hyväksymät vastuullisuuskriteerit ja edistävät ilmastotoimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme