Suomen maakuva koki historiallisen romahduksen työn perässä maahanmuuttaneiden silmissä – Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen: “Viimeistään nyt on herättävä”
Suomi sai tuoreimmassa Expat Insider 2024 -kyselytutkimuksessa kylmää vettä niskaan. Vielä viime vuonna Suomi sijoittui 53 maan joukossa sijalle 16, nyt sijoitus romahti sijalle 51.
Kansainvälisen verkoston vuosittain toteuttamassa Expat Insider -kyselytutkimuksessa selvitetään, kuinka ulkomaalaiset työntekijät eli “expatit” kokevat maan, johon ovat muuttaneet työskentelemään. Tutkimuksessa tarkastellaan ulkomaalaisten näkemyksiä muun muassa elämänlaatuun, työskentelyolosuhteisiin, yleiseen elintasoon liittyen sekä helppouteen asettua osaksi yhteiskuntaa.
Tuoreimmassa kyselyssä Suomi tippui edellisvuodesta peräti 35 pykälää alaspäin sijalle 51. Vain kaksi maata jäi Suomen taakse vertailussa.
Ulkomaalaiset kokivat erityisen heikoksi suomalaisen yhteiskunnan vastaanottavuuden ja helppouden asettua maahan (sija 50), työelämän laadun ja uramahdollisuudet (sija 46) sekä yleisen toimeentulon, kun lasketaan mukaan esimerkiksi asumisen kulut suhteessa palkkaukseen (sija 52). Puhdas ympäristö ja yleinen turvallisuus saivat vielä arvostusta tutkimuksessa.
“Näiden tulosten edessä on koko yhteiskunnan toden teolla herättävä. Olemme tuudittautuneet jo pitkään ajatukseen, että osaajat haluavat tulla Suomeen, teimme sen eteen töitä tai emme. Meillä on vetovoimatekijöitä, kuten ympäristö ja turvallisuus, mutta se ei enää riitä, jos muut osa-alueet sakkaavat. Jos haluamme säilyttää hyvinvointiyhteiskuntamme, tarvitsemme tekijöitä myös ulkomailta. Emme tule pärjäämään globaalissa kilpailussa, jos emme kykene konkreettisesti houkuttelemaan työtä tekeviä, osaavia ihmisiä tänne. Se tarkoittaa konkreettisia toimia, kuten työntekijän maahantulon helpottamista sekä tänne asettumista", Suomen Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen sanoo.
Suomen hallituksen viimeaikaiset tiukennukset kansalaisuuden saamisen osalta sekä paljon puhuttu hallituksen suunnitelmissa elänyt 3-6 kuukauden maastapoistumissääntö ovat herättäneet runsaasti keskustelua niin yrityksissä, ulkomaalaisten keskuudessa kuin ulkomaisessa lehdistössä.
“Maahanmuuton ympärillä viimeisen vuoden aikana käyty negatiivissävytteinen keskustelu ei voi olla näkymättä tässä tutkimuksessa ja näin ollen myös työperäisen maahanmuuton sektorissa. Mielikuvat syntyvät helposti ja niitä on vaikea muuttaa. Hallituksen tulisi ryhtyä välittömästi sellaisiin toimiin, jolla mielikuvaa muutetaan”, Pakarinen sanoo.
Suomen startup-yhteisö on jo pitkään esittänyt kahden viikon palvelulupausta, joka takaisi tänne tulevalle osaajalle mm. työluvan, pankkitilit sekä lasten koulupaikan kahdessa viikossa.
“Ehdotan, että hallitus valmistelee syksyn budjettiriihessä selkeän paketin, jolla houkutellaan ulkomaalaisia osaajia maahan. Paketissa tulisi olla verotuksellisten kannustimien lisäksi selkeä palvelulupaus Suomeen tulevalle työntekijälle ja hänen perheelleen. Yhden luukun periaate, josta henkilölle järjestetään työluvan ja pankkitilin lisäksi selkeä lupaus koulupaikasta lapselle ja puolison työllistymisestä. Meillä on maassa valtava määrä korkeakoulutettuja tänne työtä tekemään tulevia sekä heidän puolisoitaan, jotka eivät omasta halustaan huolimatta työllisty. Tässä pitää niin jokaisen yrityksen kuin julkisen sektorin katsoa peiliin”, Pakarinen toteaa voimakkaasti.
Pakarinen huomauttaa, että suomalainen maahanmuuttokeskustelu pyörii hyvin yksipuolisten teemojen ympärillä.
“Meillä ei riittävän hyvin tunnisteta koulutettuja, työperäisen maahanmuuton perässä Suomeen tulevia ihmisiä. Monesti nämä koulutetut henkilöt ovat loppuviimein byrokratian osalta hankalammassa asemassa, kuin muita reittejä pitkin tulevat”, Pakarinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Riikka PakarinenToimitusjohtaja / CEOSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
riikka@startupyhteiso.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
Startup-yhteisö tuomitsee jyrkästi viimeaikaiset rasistiset väkivallanteot – valtiovallan ryhdyttävä konkreettisiin toimiin19.6.2024 18:07:33 EEST | Tiedote
Viime päivien tapahtumat korostavat, että rasistista väkivaltaa ei saa hiljaisesti hyväksyä eikä sitä pidä vähätellä. Rasismin torjuminen vaatii jatkuvaa työtä ja sitoutumista.
Eurooppa menettää osan kasvavista startupeista raskaan regulaation vuoksi – “EU ei ole oppinut vuosien saatossa läksyistään”6.6.2024 14:42:55 EEST | Tiedote
Viikonloppuna käydään myös kasvuyritysten näkökulmasta tärkeät vaalit. EU-parlamenttiin valittavien on oltava rohkeita ja annettava tilaa kokeiluille sekä suurille globaaleille innovaatioille.
Suomen startup-yhteisön Riikka Pakarinen: Investointipaketti luo kasvun eväitä, mutta ei yksin riitä. Mistä tekijät?16.4.2024 18:05:29 EEST | Tiedote
Suomen startup-yhteisö antaa kiitosta hallitukselle sen tekemistä talouspoliittisista linjauksista erittäin vaikeassa taloustilanteessa. Suomen talous on käännettävä kohti uutta nousua, menot on mitoitettava tulojen mukaan ja sen vuoksi hallituksen tekemät vaikeatkin päätökset ovat välttämättömiä.
Startup-barometri: Luottamus taloustilanteeseen kasvussa – rahoituksen saatavuus edelleen kasvun este11.4.2024 13:56:33 EEST | Tiedote
Tuoreimman startup-barometrin tulokset ennakoivat parempia aikoja suomalaisille startupeille. Arvio tulevasta taloustilanteesta on kohentunut asteittain vuoden 2023 alun pohjalukemista.
Startup-yritysten rooli Suomen työmarkkinoilla on kasvanut merkittävästi1.3.2024 13:39:57 EET | Tiedote
Suomen startup-yhteisö on julkaissut analyysin startup-yritysten roolista Suomen työmarkkinoilla käyttämällä Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoja sekä Suomen startup-yhteisön arvioita startup-yritysten määrästä Suomessa. Analyysin mukaan Suomessa toimivat startupit ja startup-lähtöiset yritykset työllistävät jo yli 30 tuhatta henkilöä Suomen työmarkkinoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme