Sähköverkkoyhtiöt vertailussa – siirtohintojen nousu jatkuu
Omakotiliiton toukokuussa 2024 julkaiseman selvityksen mukaan lähes puolet Suomen jakeluverkkoyhtiöstä on nostanut yleissiirron hintaa viime vuodesta. VertaaEnsin.fi kävi läpi kaikkien siirtoyhtiöiden verkkopalveluhinnastot heinäkuussa. Vertailussa ilmeni, että siirtohintojen kallistuminen on jatkunut myös kesällä. Kesä–heinäkuussa verkkopalvelumaksujaan ovat korottaneet kuusi yhtiötä ja vielä viisi ovat tiedottaneet tulevista hinnankorotuksista 1. syyskuuta 2024 alkaen. VertaaEnsin.fi-palvelu on koonnut eri kunnissa toimivat siirtoyhtiöt ja niiden ajankohtaiset hinnat kuntakohtaiselle kartalle.
![](/data/images/public/69819906/70390132/74a79987-0c66-4467-9b25-c9d3fcad31c3-w_720.png)
Eurooppalaisessa vertailussa sähkön veroton siirtohinta Suomessa on halvempaa kuin EU:ssa keskimäärin. Siirtomaksut vaihtelevat kuitenkin alueesta ja jakeluverkkoyhtiöstä riippuen merkittävästi. Omakotiliiton toukokuussa 2024 julkaistun selvityksen mukaan lähes puolet Suomen 77:stä jakeluverkkoyhtiöstä on nostanut yleissiirron hintaa ja vain kaksi yhtiötä alentanut hintoja viime vuodesta. Vertailusta käy ilmi, että siirron perusmaksuissa voi olla lähes kymmenkertaisia eroja yhtiöiden välillä.
VertaaEnsin.fi tarkisti kaikkien siirtoyhtiöiden hinnat heinäkuussa. Vertailussa ilmeni, että kesä–heinäkuussa 2024 verkkopalvelumaksujaan ovat korottaneet vielä kuusi jakeluverkkoyhtiötä: Alajärven Sähkö, Lammaisten Energia, Leppäkosken Sähkö, PKS Sähkönsiirto, Turku Energia Sähköverkot ja Vatajankosken Sähköverkko. Hinnankorotuksen jälkeen PKS Sähkönsiirron perusmaksu on Suomen neljänneksi korkein – 38,13 euroa kuukaudessa (3x25 A sulake).
Lisäksi tulevista hinnankorotuksista 1. syyskuuta 2024 alkaen ovat tiedottaneet Caruna, Elenia, Paneliankosken Voima, Porvoon Sähköverkko ja Vakka-Suomen Voima. Omilla alueillaan monopoliasemassa toimivat verkkoyhtiöt saavat korottaa sähkön siirron ja jakelun maksujaan enintään 8 prosenttia 12 kuukauden aikana. Sähkönsiirron hinnoittelun kohtuullisuutta valvoo Energiavirasto.
Tämänhetkinen sähkövero on kotitalouksille 2,79372 senttiä kilowattitunnilta (sis. alv 24 %). Sähköveroa maksetaan kulutetusta sähköstä. Yleinen arvonlisäverokanta nousee 1. syyskuuta 2024 alkaen 25,5 prosenttiin, mikä korottaa sekä sähkön myyntihintaa että siirtohintaa. Muutos heijastuu myös sähköveroon, joka nousee 2,827515 senttiin kilowattitunnilta.
Energiateollisuuden mukaan viisitoista suurinta jakeluverkkoyhtiötä kattavat noin 70 prosenttia jakeluverkoista ja sähkön käyttäjistä. Suurimmat siirtoyhtiöt ovat Caruna-konserni, Elenia Verkko Oy ja Helen Sähköverkko Oy, joilla on yhteensä noin 1,6 miljoonaa asiakasta.
Caruna on pääasiallinen sähkönjakelija 57 kunnassa ja Elenia toimii noin sadan kunnan alueella. Sähkön siirron verollisten keskihintojen vertailussa (3x25 A, 5 000 kWh/vuosi) Caruna ja Elenia sijoittuvat 10 kalleimman siirtoyhtiön joukkoon. Caruna Oy:ssä arvonlisäverolliset hinnat nousevat 1. syyskuuta 2024 alkaen keskimäärin 3,4 prosenttia ja Elenian hinnat nousevat keskimäärin 4,7 prosenttia.
Sähkön siirron verollinen keskihinta snt/kWh (3x25A, 5000 kWh/vuosi, Energiavirasto 7/2024)
![null](https://www.sttinfo.fi/data/images/public/69819906/70390132/0c5d317a-3a19-4662-80ae-45ec4a3c179f-w_720.png)
Sähkön siirtohintaa ei voi kilpailuttaa
Sähköverkkoyhtiöillä on velvollisuus toimittaa sähköä kuluttajille ja niiden tehtäviin kuuluu muun muassa jakeluverkon huolto ja ylläpitäminen sekä infrastruktuurin kehittäminen.
Kaikkein pienimmät sähköverkkoyhtiöt toimivat vain yhden kunnan alueella ja palvelevat muutamaa tuhatta asiakasta. Sähköverkkoyhtiöiden jakelualueet eivät saa olla päällekkäisiä, mutta vastuualueiden jako ei noudata maakunta- tai kuntarajoja.
Manner-Suomessa on 293 kuntaa, joista noin 57 prosentissa on vain yksi jakeluverkkoyhtiö ja 43 prosentissa toimii useampi kuin yksi jakeluverkkoyhtiö osassa kunnan aluetta. VertaaEnsin.fi-palvelu on koonnut eri kunnissa toimivat siirtoyhtiöt ja niiden ajankohtaiset hinnat kuntakohtaiselle kartalle
– Vaikka verkkoyhtiöitä ei voi kilpailuttaa, haluamme lisätä läpinäkyvyyttä ja yksinkertaistaa niiden vertailua. Joillakin paikkakunnilla saattaa toimia useita siirtoyhtiötä ja näin saman kunnan asukkailla saattaa olla eri siirtohinnat, kertoo VertaaEnsin.fi:n sähkövertailun toimitusjohtaja Ilmari Ollila.
Jakeluverkkoyhtiöiden heinäkuussa 2024 päivitetyt siirtohinnat sekä tiedot verkkoyhtiöiden käyttöpaikkojen lukumääristä ja verkon pituudesta on koottu interaktiiviseen infografiikkaan VertaaEnsin.fi:n blogissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmari OllilaToimitusjohtajaVertaa Ensin Suomi Oy
Sähkövertailu
Mihail KurvinenPR & Communications ManagerVertaa Ensin Suomi Oy
Puh:+358443257134mihail.kurvinen@vertaaensin.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta:
VertaaEnsin.fi on taloustuotteiden vertailuun erikoistunut verkkopalvelu. Missiomme on auttaa kuluttajia tekemään fiksuja ja tietoisia päätöksiä talousasioissa. Vuosittain yli 1,5 miljoonaa suomalaista kuluttajaa käyttää vertailupalveluamme edullisempien sähkösopimusten ja lainojen löytämiseen täysin ilmaiseksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VertaaEnsin.fi
Suomalaisten kiinnostus sähkön alkuperään kasvussa15.7.2024 11:16:35 EEST | Tiedote
VertaaEnsin.fi-palvelussa tehtiin 2021–2024 yhteensä yli neljä miljoonaa sähkövertailua. Tämän datan valossa vain 15 prosenttia sähkösopimuksensa kilpailuttavista kuluttajista on tällä hetkellä kiinnostunut sähkönsä tuotantotavan valinnasta. Kiinnostus sähkön alkuperään on ollut kuitenkin selvässä nousussa, ja on tammi-kesäkuussa 2024 tuplaantunut vuosiin 2022–2023 verrattuna. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan suomalaisten kiinnostus uusiutuvaa energiaa kohtaan on kasvussa.
Vertailu: Mitkä sähköyhtiöt tarjoavat parhaat opiskelijaedut?10.7.2024 06:37:00 EEST | Tiedote
VertaaEnsin.fi-palvelu vertaili sähköyhtiöiden tarjouksia opiskelijoille. Tyypillinen opiskelijatarjous on 50 prosentin alennus kuukausittaisista perusmaksuista. Opiskelijan, jonka sähkönkulutus on pientä, kannattaa suosia sähkösopimusta pienellä perusmaksulla.
Selvitys: Näin halvalla sähkösopimuksen saa nyt8.7.2024 11:16:34 EEST | Tiedote
VertaaEnsin.fi:n sähkövertailun tilastojen mukaan erot sähkötarjousten välillä ovat supistuneet merkittävästi toisella vuosineljänneksellä. Pörssisähkö on ollut keskihinnaltaan edullista.
Sähkömarkkinakatsaus tammi–kesäkuu 2024: pörssisähkön suosio on vakiintunut4.7.2024 06:24:00 EEST | Tiedote
Vertailupalvelu VertaaEnsin.fi:n tuoreimman sähkömarkkinakatsauksen mukaan pörssisähkön suosio on vakiintunut, mutta määräaikaiset kiinteähintaiset sähkösopimukset olivat edelleen selkeästi suosituin sopimustyyppi vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla.
Sähkön pientuotannon ostosopimukset vertailussa – nämä yhtiöt ostavat ylijäämäsähköä ilman välityskuluja26.6.2024 06:12:00 EEST | Tiedote
VertaaEnsin.fi-palvelun vertailun mukaan suurin osa sähkönmyyntiyhtiöistä tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden myydä aurinkopaneelien ylijäämätuotannon. Välityspalkkiot vaihtelevat tällä hetkellä noin 0,2:sta 0,6:een senttiin kilowattitunnilta. Pieni osa yhtiöistä ostaa asiakkaidensa tuottaman sähkön ilman välityskuluja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme