Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku vaimeni
Työntekijämäärä laski heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -3,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä hallinto- ja tukipalvelut.
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin negatiivinen kehitys vaimeni heinäkuussa. Työntekijämäärä laski heinäkuussa -3,2 prosenttia (kesäkuu -3,8 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.
– Suhdanneindeksin työntekijämäärän yli vuoden jatkunut lasku hidastui heinäkuussa hieman. Silti kaikki indeksissä seuraamamme toimialat laskivat. Myös Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyys heikkeni ja työttömyys kasvoi, kun tarkastellaan hieman laajemmin vuoden 2024 toista vuosineljännestä. On kuitenkin arvioitu, että Suomi olisi talouden suhdanteen pohjalla ja suunta kääntyisi vähitellen nousuun. Taloutemme kehitykseen vaikuttavat toki vahvasti maailmantalouden ja geopolitiikan käänteet, joita tänä vuonna on riittänyt, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista olivat eniten laskussa henkilöstövuokraus (-11,2 %), rakentaminen (-7,9 %) ja hallinto- ja tukipalvelut (-5,2 %). Vähäisintä lasku oli kuljetuksessa (-0,3 %), kaupassa (-1,4 %) ja teollisuudessa (-2,1 %).
– Rakentamisen osalta luku on kuluneen vuoden paras, vaikka onkin edelleen lähes -8 prosenttia negatiivinen. Rakennusalan toipumisen vauhtiin liittyy runsaasti epävarmuutta, vaikka positiivisiakin signaaleja on jo näkynyt. Vuoden ensimmäistä puolikasta tarkasteltaessa parhaiten, tai vähiten huonoiten, indeksimme toimialoista on mennyt teollisuudella, tietotekniikalla ja viestinnällä sekä terveys- ja sosiaalipalveluilla, summaa Jouni Vatanen.
Kaikilla alueilla laskua
Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärän kehitys oli laskussa heinäkuussa kaikilla alueilla. Eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-4,9 %) ja vähiten Länsi-Suomessa (- 2,0 %).
- Etelä-Suomi (-2,9 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa. Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-10,7 %), rakentaminen (-7,2 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-6,4 %). Vähäisintä lasku oli kuljetuksessa (-0,3 %), kaupassa (-1,4 %) ja teollisuudessa (-2,1 %).
- Länsi-Suomi (-2,0 %): Kasvua oli asiantuntijapalveluissa (+1,3 %) ja teollisuudessa (+0,7 %). Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-12,0 %), rakentaminen (-7,1 %) ja viestintä- ja tietotekniikka (-3,6 %).
- Itä-Suomi (-4,9 %): Seuratuista toimialoista vain viestintä- ja tietotekniikka (+5,7 %) oli nousussa. Lasku oli suurinta henkilöstövuokrauksessa (-19,4 %), rakentamisessa (-12,5 %), hallinto- ja tukipalveluissa (-10,9 %) ja asiantuntijapalveluissa (-9,2 %). Pienintä lasku oli majoitus- ja ravitsemusalalla (-2,6 %) sekä kaupassa (-3,2 %).
- Pohjois-Suomi (-3,5 %): Kasvua oli vain kuljetuksessa (+0,9 %). Suurimmassa laskussa olivat: rakentaminen (-7,5 %), teollisuus (-6,3 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-5,4 %). Pienintä lasku oli viestintä- ja tietotekniikassa (-0,6 %) ja kaupassa (-0,7 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
- Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
- Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Kuvat
![Ilmarisen toimitalo](/data/images/public/20853347/70419974/5490d449-3789-4ca3-98ab-3796c13f6898-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on noin 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarinen's return on investment 4.9 per cent, and market uncertainty increased15.8.2024 13:40:57 EEST | Tiedote
In January–June, Ilmarinen's return on investment was 4.9% and its solvency strengthened. Cost-effectiveness continued to improve as premiums written grew 2 per cent and pension cover operating expenses fell 6 per cent.
Ilmarinens placeringsavkastning var 4,9 procent och osäkerheten på marknaden har ökat15.8.2024 13:36:29 EEST | Tiedote
Arbetspensionsbolaget Ilmarinens placeringsavkastning var i januari–juni 4,9 procent och solvensen stärktes. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare då premieinkomsten ökade med 2 procent och omkostnaderna för pensionsskyddet minskade med 6 procent.
Ilmarisen sijoitustuotto 4,9 prosenttia, ja epävarmuus markkinoilla lisääntynyt15.8.2024 13:09:35 EEST | Tiedote
Työeläkeyhtiö Ilmarisen sijoitusten tuotto oli tammi–kesäkuussa 4,9 prosenttia ja vakavaraisuus vahvistui. Kustannustehokkuus parani edelleen vakuutusmaksutulon kasvaessa 2 prosenttia ja eläketurvan hoitokulujen laskiessa 6 prosenttia.
Nimitys Ilmarisen johtoryhmässä15.8.2024 12:20:08 EEST | Tiedote
Ilmarisen hallitus on nimittänyt OTK Sami Ärilän Ilmarisen henkilöstö- ja viestintäjohtajaksi. Ärilä on toiminut Ilmarisen henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2018. Vastuu viestinnän johtamisesta siirtyy Ärilälle Kaisa Ala-Laurilalta, joka aloittaa 1.10. uusissa tehtävissä yhtiön ulkopuolella.
Mediakutsu: Ilmarisen tulosinfo ja markkinanäkymät 15.8. klo 1314.8.2024 09:05:35 EEST | Tiedote
Ilmarinen julkistaa tuloksensa ajalta 1.1.–30.6.2024. Median edustajat ovat tervetulleita tulosinfoon torstaina 15.8. klo 13 Ilmarisen toimitaloon (Porkkalankatu 1, Ruoholahti, Helsinki) tai etäyhteydellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme