Yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset saavat koronarokotuksen jo syyskuussa
Pirkanmaan hyvinvointialueella syksyn koronarokotuksen tehosteannokset annetaan porrastetusti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisille ryhmille. Ensimmäisenä rokotteen saavat kaikki yli 80-vuotiaat, voimakkaasti immuunipuutteiset iästä riippumatta sekä hoivakotien ja säännöllisen kotihoidon iäkkäät asiakkaat. Heille koronarokotus annetaan jo syyskuussa.
– Aiemmista koronarokotuksista ja sairastetuista koronataudeista saatu suoja on näillä ryhmillä lyhytkestoisin, ja heille myös koronainfektioon sairastuminen on suurin riski. Siksi rokottaminen aloitetaan heistä, kertoo epidemiologi Sirpa Räsänen Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Ajanvaraus avautuu porrastetusti. Nyt koronarokotusajan voivat varata yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset.
- Yli 80-vuotiaat voivat varata ajan digitaalisesti OmaPirha-palvelussa, jossa on mahdollista asioida myös toisen puolesta, tai soittamalla oman sosiaali- ja terveysaseman rokotusajanvarausnumeroon.
- Voimakkaasti immuunipuutteiset voivat varata ajan ainoastaan puhelimitse.
- Rokotusajanvarausnumerot löydät osoitteesta pirha.fi/koronarokotukset. Samalla sivulla on myös tarkemmat kuntakohtaiset ajanvarausohjeet.
Digiklinikan kautta ei voi varata rokotusaikoja.
Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella yli 80-vuotiaiden ja voimakkaasti immuunipuutteisten rokotusajanvaraus alkaa poikkeuksellisesti vasta 21.8.2024.
Influenssarokotteet tulevat käyttöön myöhemmin syksyllä. Influenssakausi käynnistyy loppusyksyllä tai alkutalvella. Jotta rokotteen suoja riittäisi talveen saakka, annetaan yli 80-vuotiaille ja voimakkaasti immuunipuutteisille influenssarokotus loka-marraskuun vaihteessa. Yli 80-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset joutuvat siis käymään kahdesti rokotuksella. Ajan myöhemmin syksyllä annettavaan influenssarokotukseen saa koronarokotuskäynnillä tai ajanvarauksen yhteydessä.
Hoivakotien asukkaille rokotukset järjestetään hoivakodeissa ja säännöllisen kotihoidon piirissä oleville asiakkaille kotihoidon kautta.
Syyskuun lopussa rokotusvuorossa ovat 75–79-vuotiaat
75–79-vuotiaillekin koronarokotus annetaan tuleva syksynä tavallista aikaisemmin. He saavat korona- ja influenssarokotteen syys-lokakuussa. Ajanvaraus 75–79-vuotiaiden rokotuksiin avautuu syyskuun alkupuolella.
Loka-marraskuussa rokotetaan 65 vuotta täyttäneitä ja riskiryhmiin kuuluvia yli 18-vuotiaita
Marraskuussa korona- ja influenssarokotteen saavat kaikki muut 65 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat ja ne 18 vuotta täyttäneet, joilla on vakavan koronavirustaudin riskiä lisäävä perussairaus tai ovat raskaana. Ajanvaraus näiden ryhmien rokotuksiin käynnistyy lokakuun alussa. Kun ajanvaraus avautuu, aikoja saa varattua digitaalisesti OmaPirhassa tai soittamalla oman sosiaali- ja terveysaseman rokotusajanvarausnumeroon.
Ketkä saavat koronarokotteen syksyn tehosteannoksen?
THL:n suosituksen mukaisesti koronarokotteen syksyn 2024 tehosteannoksen saavat:
- hoivakodeissa tai säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa olevat iäkkäät henkilöt
- kaikki 65 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat
- kaikenikäiset voimakkaasti immuunipuutteiset: THL: Kuka on voimakkaasti immuunipuutteinen?
- 18 vuotta täyttäneet, joilla on jokin vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus: THL: Vakavan koronataudin riskiryhmät
Jos on sairastanut koronataudin tänä kesänä, ei suojan kannalta tarvitse tehosteannosta syksyn tai talven 2024–2025 aikana.
Tiedotamme, kun ajanvaraus aukeaa eri ryhmille.
Lasten ja riskiryhmiin kuuluvien nuorten influenssarokotukset käynnistyvät marraskuussa. Tiedotamme myös niistä myöhemmin syksyllä. Ajantasaista tietoa rokotuksista löydät verkkosivuiltamme osoitteesta pirha.fi/rokotukset.
Yhteyshenkilöt
Ylilääkäri Jaana Syrjänen
Infektioyksikkö
03 311 64883
jaana.syrjanen@pirha.fi
Rokotusten käytännön järjestelyt:
Palvelupäällikkö Krista Kuusela
040 801 6175
krista.kuusela@pirha.fi
Apulaisylilääkäri Tero Harjuntausta (tavoitettavissa 19.8.2024 alkaen)
040 806 3761
tero.harjuntausta@pirha.fi
Linkit
Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Taysin lasten- ja nuorisopsykiatrian uudisrakennushanke etenee15.8.2024 09:45:47 EEST | Tiedote
Tays Keskussairaalan alueella ryhdytään rakentamaan lasten ja nuorten psykiatrian uudisrakennusta nykyisen aikuispsykiatrian T-rakennuksen läheisyyteen. Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus päätti kesäkuussa käynnistää Taysin uudistamisohjelmaan kuuluvan uudisrakennuksen investoinnin. Hankkeella on jo lainvoimainen rakennuslupa.
Hyvinvointialueen seuraavat asukastilaisuudet Ruovedellä 19.8. ja Lempäälässä 26.8.13.8.2024 13:57:48 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen liikkuvien palvelujen kokeilun tuloksista ja lähiasemaverkosta järjestetään elokuussa kaksi keskustelutilaisuutta asukkaille. Kummatkin tilaisuudet ovat avoimia kaikille pirkanmaalaisille. Tilaisuuksiin voi esittää ennakkokysymyksiä ja tilaisuuksia voi seurata myös verkossa suorina lähetyksinä.
Hyvinvointialueella on selvitetty päihdekuntoutuspalvelujen tuotantorakenne12.8.2024 12:36:41 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli maanantain kokouksessaan päihdepalvelujen tuotantotapa-analyysiä ja antoi lausunnon asiakasmaksuasetuksen muutosesityksestä.
Lapsille valmennetaan tukiperheitä koko Pirkanmaalle – tukiperhekoulutus syyskuussa8.8.2024 13:03:49 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla koulutetaan syyskuussa uusia tukiperheitä lapsille. Tukiperheiksi etsitään tasapainoisia, turvallisia ja pitkäjänteisiä aikuisia. Tukiperheenä voi toimia lapsiperhe, pariskunta tai yksinasuva aikuinen. Tukiperhe ottaa lapsen luokseen yhtenä viikonloppuna kuukaudessa.
Aluehallituksen syksy alkaa kokouksella 12.8.7.8.2024 16:17:43 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu 12. elokuuta. Käsiteltävänä on muun muassa lausuntopyyntö asiakasmaksuasetuksen muuttamisesta ja omaishoidon tuen vapaan palvelusetelin sääntökirja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme