Palvelun aatelia kilpailun ehdotusaikaa kuukausi jäljellä

Jaa

Palvelun aatelin -kilpailun ehdotusaika on avoinna syyskuun puoliväliin saakka. Ehdotuksia on saatu yli 150 ympäri Etelä-Savon ja vielä kerkeää antaa oman ehdotuksensa mukaan kisaan! Kilpailun tavoitteena on nostaa esille Etelä-Savon korkeatasoista ja laajaa palvelutarjontaa, eli palvelun aatelia.

Kuka tahansa voi tehdä ehdotuksen Etelä-Savon kauppakamarin verkkosivuilla (eskauppakamari.fi/palvelunaatelia) syyskuun puoliväliin asti. Ehdotuksia voi jättää useamman ja toimijat voivat ehdottaa myös itseään mukaan kilpailuun.

Ehdotusajan päättymisen jälkeen Etelä-Savon kauppakamarin Kaupan- ja palvelualanvaliokunta päättää ehdotusten ja perusteluiden pohjalta finalistit, joiden toimintaa arvioidaan lisäksi esimerkiksi mysteerishoppailun keinoin. Arvioinnin jälkeen valiokunta valitsee voittajan, josta kruunataan Palvelun aatelia 2024.

Yhteistyössä kilpailua mahdollistamassa ovat Etelä-Savon kauppakamari, Etelä-Savon maakuntaliitto, Hirvensalmen kunta, Juvan kunta, MEKS Kaakko, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, MPY, Mäntyharjun kunta, OP Suur-Savo, Pieksämäen kaupunki, Puumalan kunta, SaaraLiu, Savonlinnan kaupunki ja Sulkavan kunta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ehdota voittajaa Palvelun aatelia -kilpailuun
Ehdota voittajaa Palvelun aatelia -kilpailuun
Lataa
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Kyselyn tulokset kesälomien siirtämisestä eivät yllättäneet17.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Savon kauppakamarin kaupan- ja palvelualanvaliokunta kysyi kyselyllä mielipiteitä kesälomien siirtoon. Kysely oli avoinna elo-syyskuussa ja siihen pystyi vastaamaan kuka tahansa anonyymisti. Vastauksia saatiin yhteensä 129. Vastaajista 42 % kertoi vastaavansa matkailijan tai asiakkaan näkökulmasta ja yrityksen tai työnantajan näkökulmasta 37 %. Valtaosa vastaajista oli Etelä-Savosta, mutta oli pari vastaajaa myös Tampereelta ja Turusta.

Etelä-Savon kauppakamarin jäsenmäärä kohosi ennätyslukemiin8.11.2024 09:45:35 EET | Tiedote

Etelä-Savon kauppakamari on saavuttanut merkittävän virstanpylvään, kun sen jäsenmäärä on noussut 400 jäseneen. Tämä historiallinen saavutus rikkoo aikaisemman, vuonna 2002 saavutetun ennätyksen, jolloin kauppakamarilla oli 398 jäsentä. Jäsenmäärän kasvu heijastaa alueen yritysten ja toimijoiden vahvaa luottamusta yhteistyön voimaan sekä kauppakamarin rooliin alueen elinkeinoelämän edistäjänä.

Kauppakamarikysely: Suhdannetilanteesta huolimatta osaajapula ei ole kadonnut - ammattiosaajista suurin pula10.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien kyselyn mukaan 45 prosentilla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta ja 59 prosenttia yrityksistä kertoo osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan liiketoiminnan kasvua ja kehittämistä. “Kyselyn vastausten perusteella on nähtävissä, että suhdannetilanteesta huolimatta yritysten osaajatarpeet eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka vuodentakaiseen kyselyyn nähden ne ovat hetkellisesti hieman hellittäneet,” toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye