Keskuskauppakamarikysely: Yritysten näkemykset suhdannetilanteesta ovat kohentuneet - huippulukemiin yhä matkaa

Jaa

Kauppakamarien lokakuun suhdannekyselyn mukaan yritysten näkemykset suhdannetilanteesta ovat parantuneet. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan yhä on matkaa huippulukemiin, mutta arviot ovat parantuneet kaikilla kyselyn osa-alueilla.

”Kuluvan vuoden mittaan on kotimaisessa talouskeskustelussa toisteltu analyysiä, jonka mukaan Suomen talous on suhdannekuopan pohjalla, mutta kasvu käynnistyy pian. Toistaiseksi myönteisestä kehityksestä silti on ollut niukasti merkkejä, ja välillä usko on ollut koetuksella. Kauppakamarien suhdannekysely tukee tulkintaa siitä, että nousu kuopan pohjalta on vihdoin alkanut”, toteaa Appelqvist.  

Edelliseen vuoteen verrattuna liikevaihto oli lokakuun Kauppakamarikyselyssä kasvanut 35 prosentilla vastaajista. Vastaava osuus oli toukokuussa alle 29 prosenttia, eli kesä ja syksy näyttäisivät sujuneet paremmin kuin alkuvuosi. Silti edelleen oli likimain yhtä paljon vastaajia, eli 34,4 prosenttia, joilla kuluvan vuoden kumulatiivinen liikevaihto on edellisvuotta alempana. Vain 22,6 prosenttia vastaajista kuitenkin odottaa liikevaihtonsa laskevan seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Tilauskantatilanne oli edelleen haasteellinen suurella osalla vastaajista tuoreessa kyselyssä. Vastaajista 40 prosenttia arvioi tilauskantansa vuodentakaista pienemmäksi ja yhtä suureksi 36,5 prosenttia. Parempana tilannetta piti vain 23,4 prosenttia vastaajista. Tilanne on silti parempi kuin toukokuussa.

Myös odotukset tilauskannan tulevasta kehityksestä ovat kohentuneet. Lokakuun kyselyssä 26,7 prosenttia vastaajista ennakoi tilauskantansa kasvavan seuraavan kuuden kuukauden jaksolla. Laskua odotti 22,3 prosenttia vastaajista. Loput ennakoivat tilanteen pysyvän muuttumattomana.

”Vastaajien omalla toimialallaan vallitsevia tunnelmia on vaikea edelleenkään kuvata riemukkaiksi, mutta tilanne on silti parempi kuin edeltävissä kyselyissä”, sanoo Appelqvist .

Optimistisiksi tunnelmia luonnehtivien vastaajien osuus oli noussut hieman yli 21 prosenttiin toukokuun 17,4 prosentista. Pessimistisiksi tai erittäin pessimistisiksi tunnelmia luonnehtivien vastaajien osuus oli edelleen selvästi suurempi, 43,6 prosenttia. Lukema on silti parempi kuin edellisessä kyselyssä, jossa pessimistejä oli 48 prosenttia.

” Laaja pessimismi on hallinnut suhdannekyselyjä jo pitkään. Nykyistä parempia yleistunnelmia mitattiin viimeksi toukokuussa 2023, jolloin tunnelmat olivat hetkellisesti varovaisen optimistisia ennen kuin Suomen talouden voimakas heikkenemisvaihe käynnistyi”, kertoo Appelqvist.

Kauppakamarien kysely tehtiin 24.-26.9.2024 ja siihen vastasi 1460 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Kyselyn tulokset kesälomien siirtämisestä eivät yllättäneet17.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Etelä-Savon kauppakamarin kaupan- ja palvelualanvaliokunta kysyi kyselyllä mielipiteitä kesälomien siirtoon. Kysely oli avoinna elo-syyskuussa ja siihen pystyi vastaamaan kuka tahansa anonyymisti. Vastauksia saatiin yhteensä 129. Vastaajista 42 % kertoi vastaavansa matkailijan tai asiakkaan näkökulmasta ja yrityksen tai työnantajan näkökulmasta 37 %. Valtaosa vastaajista oli Etelä-Savosta, mutta oli pari vastaajaa myös Tampereelta ja Turusta.

Etelä-Savon kauppakamarin jäsenmäärä kohosi ennätyslukemiin8.11.2024 09:45:35 EET | Tiedote

Etelä-Savon kauppakamari on saavuttanut merkittävän virstanpylvään, kun sen jäsenmäärä on noussut 400 jäseneen. Tämä historiallinen saavutus rikkoo aikaisemman, vuonna 2002 saavutetun ennätyksen, jolloin kauppakamarilla oli 398 jäsentä. Jäsenmäärän kasvu heijastaa alueen yritysten ja toimijoiden vahvaa luottamusta yhteistyön voimaan sekä kauppakamarin rooliin alueen elinkeinoelämän edistäjänä.

Kauppakamarikysely: Suhdannetilanteesta huolimatta osaajapula ei ole kadonnut - ammattiosaajista suurin pula10.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien kyselyn mukaan 45 prosentilla yrityksistä on pulaa osaavasta työvoimasta ja 59 prosenttia yrityksistä kertoo osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan liiketoiminnan kasvua ja kehittämistä. “Kyselyn vastausten perusteella on nähtävissä, että suhdannetilanteesta huolimatta yritysten osaajatarpeet eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka vuodentakaiseen kyselyyn nähden ne ovat hetkellisesti hieman hellittäneet,” toteaa Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye