Startup-yhteisö työperäisen maahanmuuton ehtojen kiristämisestä: Työvoiman saatavuutta heikentävät uudistukset ovat myrkkyä Suomen talouskasvulle
Hallituksen suunnitteleman työperäisen maahanmuuton tiukennuksen ehdot ovat liian tiukat Suomen startup-yhteisön mielestä. Sääntelyehdotus ei anna riittävän pitkää suoja-aikaa etsiä uutta työpaikka.
Suomen startup-yhteisö pitää kolme kuukauden määräaikaa liian lyhyenä aikana etsiä uutta työpaikkaa työntekijän oleskeluluvalla Suomeen tulleelle maahanmuuttajalle. Myös kuusi kuukautta saattaa olla liian lyhyt aika erityisasiantuntijan luvalla Suomeen tulleelle työntekijälle.
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemien tietojen mukaan keskimääräinen työttömyysjakson kesto Suomessa on noin 28 viikkoa, mikä tarkoittaa yli kuutta kuukautta, Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad huomauttaa.
“Mikäli ulkomaalaisten työttömyysjaksot ovat yhtä pitkiä kuin keskimääräinen työttömyysjakso Suomessa, voi käydä helposti niin, että osa henkilöistä karkotetaan Suomesta. Nämä henkilöt saattavat olla tärkeitä Suomen työmarkkinoille ja julkiselle taloudelle. Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen vuodesta 2008 lähtien, jonka vuoksi tarvitsemme uutta kasvua ja lisää työvoimaa Suomeen. Kaikki sellaiset uudistukset, jotka saattavat heikentää työvoiman saatavuutta ovat myrkkyä Suomen talouskasvulle”, Zad sanoo.
Startup-yhteisön lausunnossa hallituksen esitykseksi korostetaan myös, että ehdotettu lakimuutos johdetaan osittain EU:n yhdistelmälupadirektiivistä, joka asettaa käytännössä minimiehdot, joista jäsenmaat voivat poiketa ylöspäin. Kolmen ja kuuden kuukauden suoja-ajoiksi olisi pitänyt säätää esimerkiksi kuuden ja yhdeksän kuukauden rajat, joiden aikana työperustaista oleskelulupaa ei peruutettaisi työttömyyden sattuessa.
Startup-yhteisö katsoo, että Suomen olisi poikettava ylöspäin EU:n minimiehdoista, koska talouskasvu ja julkisen velan kehitys ovat olleet muita EU-maita heikompia kuluvan vuosikymmenen aikana.
“Suomen tulisi käyttää kaikki mahdollisuudet luodakseen etulyöntiasemaa muihin maihin. Nyt jos muissa EU-maissa säädetään Suomea suotuisammat ehdot työperäisille maahanmuuttajille, on riskinä että Suomi nähdään hieman vähemmän houkuttelevana ympäristönä tulla töihin. Tämä voi puolestaan näkyä aiempaa heikompana työvoiman tarjontana, joka puolestaan saattaa heikentää talouskasvua”, Suomen startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Riikka PakarinenToimitusjohtaja / CEOSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405800833riikka@startupyhteiso.comYoussef ZadPääekonomisti / Chief EconomistSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405933316youssef@startupyhteiso.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
Suomen Startup-yhteisö ja Roschier aloittavat yhteistyön suomalaisen startup-ekosysteemin vahvistamiseksi12.8.2024 08:26:47 EEST | Tiedote
Suomen Startup-yhteisö ja Roschier ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa suomalaista startup-ekosysteemiä sekä edistää yrittäjyyttä ja innovaatioita.
Barometri: Startup-yritysten odotukset tulevasta taloustilanteesta ovat kääntyneet varovaisen myönteiseksi8.8.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen startup-yhteisön jäsenyritykset arvioivat ympäröivän taloustilanteen kehittyvän myönteisesti. Rekrytointiaikeissa nähdään kuitenkin edelleen hidastumista.
Suomen maakuva koki historiallisen romahduksen työn perässä maahanmuuttaneiden silmissä – Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen: “Viimeistään nyt on herättävä”18.7.2024 16:00:00 EEST | Tiedote
Suomi sai tuoreimmassa Expat Insider 2024 -kyselytutkimuksessa kylmää vettä niskaan. Vielä viime vuonna Suomi sijoittui 53 maan joukossa sijalle 16, nyt sijoitus romahti sijalle 51.
Startup-yhteisö tuomitsee jyrkästi viimeaikaiset rasistiset väkivallanteot – valtiovallan ryhdyttävä konkreettisiin toimiin19.6.2024 18:07:33 EEST | Tiedote
Viime päivien tapahtumat korostavat, että rasistista väkivaltaa ei saa hiljaisesti hyväksyä eikä sitä pidä vähätellä. Rasismin torjuminen vaatii jatkuvaa työtä ja sitoutumista.
Eurooppa menettää osan kasvavista startupeista raskaan regulaation vuoksi – “EU ei ole oppinut vuosien saatossa läksyistään”6.6.2024 14:42:55 EEST | Tiedote
Viikonloppuna käydään myös kasvuyritysten näkökulmasta tärkeät vaalit. EU-parlamenttiin valittavien on oltava rohkeita ja annettava tilaa kokeiluille sekä suurille globaaleille innovaatioille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme