SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: EU ei yksinään pelasta Itä-Suomea

Jaa

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat valtava inhimillinen tragedia miljoonille ihmisille Ukrainassa, mutta myös Venäjällä. Me Suomessa selviämme paljon pienemmillä uhrauksilla, mutta kolmatta vuotta käytävä sota on tuonut suuria haasteita myös Itä-Suomen tulevaisuudelle, kun aluetalous on välttämättömien Venäjä-pakotteiden vuoksi negatiivisessa noidankehässä.

– Pelkästään Etelä-Karjalassa suorat liiketoiminnan menetykset on arvioitu 10 miljoonaksi euroksi viikossa ja seurannaisvaikutukset vielä merkittävästi suuremmiksi, toteaa imatralainen SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Nämä haasteet edellyttävät aktiivisia toimia niin kansallisesti kuin EU:n tasollakin. EU:n uuden komission ohjelmaa rakennetaan parhaillaan ja Euroopan parlamentin sosialidemokraattinen ryhmä onnistui saamaan yhdeksi tuon ohjelman kärkitavoitteeksi EU:n itärajan tukemisen nykyisessä haastavassa tilanteessa. Suomessa tämä koskee koko itärajaamme Haminan–Kotkan seudulta Utsjoelle Inarijärven itäosiin.

– On hienoa, että tämän tavoitteen taakse saatiin laajasti suomalaisten demarimeppien lisäksi myös baltialaiset ja puolalaiset demarimepit. Orpon–Purran hallituksen tulisi nyt panostaa täysitehoisesti tämän tavoitteen edistämiseen komission tulevassa ohjelmassa, painottaa Malm ja jatkaa:

– Mikäli samaan aikaan ei tehdä myös kansallisia panostuksia ongelmien ratkaisuun, ei pelkkä EU:n tuki ole riittävä. Pahimmillaan kansallinen passiivisuus johtaa siihen, ettei EU:n tukitoimiakaan saada ainakaan täysimääräisesti näiden alueiden haasteiden ratkaisuun. Valitettavasti tähän haasteeseen ei ole herätty, vaan ongelmien annetaan kasvaa, eikä maan hallituksella näytä olevan minkäänlaista mielenkiintoa tasapainoisempaan aluekehitykseen. Valtiovarainministeri Purran juuri julkaistusta budjettiehdotuksesta ei nimittäin löydy mitään myönteistä viestiä, jolla kansallisesti panostettaisiin rajamaakuntien aluetalouden kehittämiseen.

Parlamentin S&D-ryhmä on esittänyt, että unionin itäisiä raja-alueita varten on perustettava eurooppalainen ohjelma, jolla näitä alueita autetaan selviytymään suhteettomista sodan seurauksista. Kyseessä olisi vastaavanlainen työkalu kuin Ison-Britannian erotessa EU:sta.  

Myös kuusi itäisen Suomen maakuntaliittoa Kymenlaaksosta Kainuuseen julkaisi huippukokouksessaan viime viikolla yhteisen esityksen itäisen Suomen ohjelman toimenpiteiksi. Ohjelma on laaja ja konkreettinen edellyttäen toimenpiteitä jo valtion vuoden 2025 budjettiin.  

– Purran talousarvioehdotuksessa näihin kasvutoimiin ei ole minkäänlaista panostusta ja nyt katseet kääntyvät koko hallituksen tulevaan budjettiriiheen. Toivottavasti riihestä saadaan tulokseksi kasvutoimia jatkuvan leikkaamisen ja kurjistamisen sijaan, painottaa Malm ja jatkaa:

– Nyt on pääministeri Orpon tehtävä johtaa hallitusta ja olla sanansa mittainen, kun on luvannut Itä-Suomeen apuja. Orpon linja on ollut puolustaa Italian Melonia ja nyt jos koskaan Melonin ajauduttua sivuraiteelle EU-päätöksenteossa, olisi kohtuullista alkaa toimia yhteistyössä komission puheenjohtaja von der Leyenin kanssa. Vierailu rajalla oli hyvä alku, mutta nyt työtä on jatkettava.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n puoluehallitus: Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja edistettävä rauhaa Lähi-idässä25.8.2024 07:08:50 EEST | Tiedote

SDP:n ajankohtaiskannanotto Lähi-idän tilanteeseen 23.8.2024 Suomen on toimittava Lähi-idässä rauhan puolesta ja vaarallisen kostonkierteen katkaisemiseksi. Suomen tulee tukea demokraattisen palestiinalaishallinnon sisäistä hyväksyttävyyttä ja sen voimavarojen kasvattamista kahden valtion mallin toteutumiseksi. SDP vaatii, että Suomi ryhtyy toimeen Palestiinan valtion tunnustamiseksi.

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Perussuomalaiset ovat hyväksyneet Kokoomuksen ay-liikkeeseen kohdistaman moukaroinnin ja vastapalveluksena perussuomalaiset saavat kiusata elinkeinoelämää21.8.2024 11:24:02 EEST | Tiedote

RKP esitteli eilisessä kesäkokouksessaan toimia maahanmuuton vauhdittamiseksi. – Hallituksen maahanmuutto- ja kasvupoliittiset toimet on annettu kahden eripuraisen hallituspuolueen temmellyskentäksi ja se käy Suomelle kalliiksi. Suomen tulevaisuuden kannalta elintärkeistä toimista käydään poliittista iltalypsyä, jonka lopputulos on korkeintaan hailea. Hallitus pysyy koossa, mutta samalla Suomea tuhotaan. Hallituksen maahanmuuttopolitiikka on jo nyt uhaksi Suomen maakuvalle ja aiheuttanut Suomen romahduksen kansainvälisissä vertailuissa, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora toivoo Gazan sodan päättymistä ilman toimia sen eteen12.8.2024 16:02:30 EEST | Tiedote

(MUOKATTU - LISÄTTY KAKSI VIIMEISTÄ KAPPALETTA) Gazan terveysministeriön mukaan Gazan sodan aikana on kuollut lähes 40 000 ihmistä, joista iso osa on siviilejä sekä lapsia. – Gazan sodan seurauksien loputonta kasvua on hankala sanoittaa, sillä jatkuviin otsikoihin tottuu ja se tekee kyyniseksi. Kuolonuhreja, inhimillistä kärsimystä, nälänhätää, tuhkaa ja pommitettuja kaupunkeja on vaikeaa kuvata, koska ne ovat olleet läsnä koko sodan ajan. YK:n alainen kansainvälinen tuomioistuin ICJ on vaatinut Israelia lopettamaan hyökkäyksen Rafahiin ja todennut palestiinalaisalueiden miehityksen olevan laiton, mutta se ei saa Israelia päättämään sotatoimiaan tai edes hellittämään taisteluita, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye