SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Perussuomalaiset ovat hyväksyneet Kokoomuksen ay-liikkeeseen kohdistaman moukaroinnin ja vastapalveluksena perussuomalaiset saavat kiusata elinkeinoelämää

Jaa

RKP esitteli eilisessä kesäkokouksessaan toimia maahanmuuton vauhdittamiseksi.

– Hallituksen maahanmuutto- ja kasvupoliittiset toimet on annettu kahden eripuraisen hallituspuolueen temmellyskentäksi ja se käy Suomelle kalliiksi. Suomen tulevaisuuden kannalta elintärkeistä toimista käydään poliittista iltalypsyä, jonka lopputulos on korkeintaan hailea. Hallitus pysyy koossa, mutta samalla Suomea tuhotaan. Hallituksen maahanmuuttopolitiikka on jo nyt uhaksi Suomen maakuvalle ja aiheuttanut Suomen romahduksen kansainvälisissä vertailuissa, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

RKP esittää muun muassa nettomaahanmuuton tavoitteen nostamista 40 000 henkilöön, kahden viikon palvelulupausta sekä automaattisesti pysyvän oleskeluluvan myöntämistä ylioppilastutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittaville henkilöille.

– Mukana oli paljon kannatettaviakin toimia, mutta valitettavasti harva niistä toteutuu, sillä kannatussyöksyssä olevat perussuomalaiset eivät suostu joustamaan maahanmuuttovastaisesta linjastaan edes Suomen talouskasvun tähden. Tuntuu kuin RKP ei muistaisi, minkä puolueen kanssa se on lähtenyt hallitusvastuuseen, toteaa Razmyar.

Mielenkiintoisesti RKP ei esittänyt hallituksen ajamaa ulkomaalaisten työntekijöiden kolmen kuukauden työttömyyssäännön poistamista tai edes pidentämistä kuuteen kuukauteen.

– Tämä kuvastaa hyvin hallituksen sisäistä asetelmaa. Esitetään toimia työperäisen maahanmuuton ja kasvun vauhdittamiseksi, vaikka samalla hiljaisesti hyväksytään järjenvastainen esitys.

– Lakiluonnos sai täydellisen tyrmäyksen kaikilta. Yli sadasta lausunnon antajasta vain kaksi puolsi lakia. Esitykseen ei ole tyytyväinen kukaan: eivät työnantajat eivätkä työntekijät, ei EK eikä Akava, eivät pääomasijoittajat eivätkä mikro- ja yksinyrittäjät, ei rehtorineuvosto eivätkä ylioppilaskunnat, eivät ELY-keskukset eivätkä TE-toimistot, ei yhdenvertaisuusvaltuutettu tai Pakolaisneuvonta. Miksi tällaista esitystä kannattaisi tukea saati edistää? ihmettelee Razmyar.

Hallituksen sisäinen järjestely vaikuttaa olevan todellinen lehmänkauppa ja Suomen kannalta epäedullinen.

– Perussuomalaiset ovat hyväksyneet Kokoomuksen ay-liikkeeseen kohdistaman moukaroinnin ja vastapalveluksena perussuomalaiset saavat kiusata elinkeinoelämää. Hallituksen toiminta ei edistä Suomen talouskasvua, kilpailukykyä tai houkuttelevuutta, mutta pitää hallituksen koossa, päättää Razmyar.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n puoluehallitus: Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio ja edistettävä rauhaa Lähi-idässä25.8.2024 07:08:50 EEST | Tiedote

SDP:n ajankohtaiskannanotto Lähi-idän tilanteeseen 23.8.2024 Suomen on toimittava Lähi-idässä rauhan puolesta ja vaarallisen kostonkierteen katkaisemiseksi. Suomen tulee tukea demokraattisen palestiinalaishallinnon sisäistä hyväksyttävyyttä ja sen voimavarojen kasvattamista kahden valtion mallin toteutumiseksi. SDP vaatii, että Suomi ryhtyy toimeen Palestiinan valtion tunnustamiseksi.

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: EU ei yksinään pelasta Itä-Suomea19.8.2024 13:23:16 EEST | Tiedote

Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat valtava inhimillinen tragedia miljoonille ihmisille Ukrainassa, mutta myös Venäjällä. Me Suomessa selviämme paljon pienemmillä uhrauksilla, mutta kolmatta vuotta käytävä sota on tuonut suuria haasteita myös Itä-Suomen tulevaisuudelle, kun aluetalous on välttämättömien Venäjä-pakotteiden vuoksi negatiivisessa noidankehässä. – Pelkästään Etelä-Karjalassa suorat liiketoiminnan menetykset on arvioitu 10 miljoonaksi euroksi viikossa ja seurannaisvaikutukset vielä merkittävästi suuremmiksi, toteaa imatralainen SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Kokoomuksen ulkopoliittinen värisuora toivoo Gazan sodan päättymistä ilman toimia sen eteen12.8.2024 16:02:30 EEST | Tiedote

(MUOKATTU - LISÄTTY KAKSI VIIMEISTÄ KAPPALETTA) Gazan terveysministeriön mukaan Gazan sodan aikana on kuollut lähes 40 000 ihmistä, joista iso osa on siviilejä sekä lapsia. – Gazan sodan seurauksien loputonta kasvua on hankala sanoittaa, sillä jatkuviin otsikoihin tottuu ja se tekee kyyniseksi. Kuolonuhreja, inhimillistä kärsimystä, nälänhätää, tuhkaa ja pommitettuja kaupunkeja on vaikeaa kuvata, koska ne ovat olleet läsnä koko sodan ajan. YK:n alainen kansainvälinen tuomioistuin ICJ on vaatinut Israelia lopettamaan hyökkäyksen Rafahiin ja todennut palestiinalaisalueiden miehityksen olevan laiton, mutta se ei saa Israelia päättämään sotatoimiaan tai edes hellittämään taisteluita, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye