Vanhemmuuteensa liittyviä huolia kokevat isät hankkivat epätodennäköisemmin toisen lapsen

Isien kokemukset omaan vanhemmuuteen liittyvistä huolista laskee todennäköisyyttä saada toinen lapsi, selviää Jyväskylän yliopistossa tehdystä, Suomen Akatemian rahoittamasta OneChild-tutkimushankkeen osatutkimuksen tuloksista. Tutkimuksessa selvitettiin, miten suomalaisten esikoisvanhempien omaan vanhemmuuteensa liittyvät huolet ovat yhteydessä toisen lapsen syntymän todennäköisyyteen neljän tai viiden vuoden kuluessa esikoisen syntymästä. 

Huolet vaikuttavat isiin eri tavoin kuin äiteihin

Noin vuoden ikäisen esikoislapsen vanhemmilta kysyttiin, olivatko he huolissaan omien vanhemmuustaitojensa riittävyydestä, omasta jaksamisestaan, kontrollinsa menettämisestä ristiriitatilanteissa esikoislapsen kanssa tai yksinäisyydestä ja vastuun kantamisesta yksin huoltajana.

Kun isät kokivat useita vanhemmuuteensa liittyviä huolia, oli toisen lapsen syntymä epätodennäköisempi.

"Esimerkiksi isillä, jotka eivät kokeneet lainkaan huolia, syntyi toinen lapsi noin 78 prosentin todennäköisyydellä tutkimusjakson aikana. Sen sijaan isät, jotka kokivat kaikkia neljäntyyppisiä huolia, todennäköisyys toisen lapsen syntymälle oli enää noin 35 prosenttia", selventää hankkeen johtaja Sanna Moilanen.

Yllättävää tutkimuksen tuloksissa oli, että vaikka äidit kokivat vanhemmuuteensa liittyviä huolia isiä tyypillisemmin, korostui tuloksissa isien huolten yhteys pienempään todennäköisyyteen saada toinen lapsi.

"On mahdollista, että pienten lasten äideillä on laajempi sosiaalinen tukiverkosto käytettävissään kuin isillä. Huolten jakaminen voi ajan kuluessa lieventää äitien huolia, eivätkä ne näin ollen heijastu kielteisesti päätökseen hankkia toista lasta", Moilanen pohtii. 

Vanhemmaksi tulo voi olla shokki, josta on hyvä puhua

Tänä päivänä vanhemmaksi tullaan verrattain vähäisellä kokemuksella lastenhoidosta, minkä vuoksi kokemus vanhemmaksi tulosta voi olla yllättävä – osalle jopa shokki. Pienen lapsen hoito voi olla hyvin intensiivistä, väsyttävää ja jopa stressaavaa uusille vanhemmille esimerkiksi muuttuneen unirytmin, jatkuvan saatavilla olon sekä oman ja parisuhdeajan vähenemisen vuoksi.

Lisäksi vanhemmaksi kasvu tapahtuu osana ympäröivää yhteiskuntaa ja siihen kytkeytyvää vanhemmuuskulttuuria, jotka asettavat vanhemmille tietynlaisia odotuksia. Tutkimustiedon mukaan meillä ihanneäidin ja -isän odotetaan olevan rakastavia, kärsivällisiä ja huolehtivaisia.

"Kun väsyttävään ja stressaavaan elämäntilanteeseen lisätään vanhempien pyrkimys vastata toiminnallaan myös ympäriltä tuleviin intensiivisiin odotuksiin, voi uusissa vanhemmissa herätä huoli esimerkiksi omien vanhemmuustaitojen riittävyydestä tai jaksamisesta", Moilanen pohtii.

Olisikin tärkeää, että perheiden kanssa toimivat ammattilaiset keskustelisivat vanhempien kanssa vanhemmuudesta, siihen liittyvistä odotuksista ja mahdollisista huolista sekä vanhempien hyvinvoinnista. Myös isät tulisi saada mukaan näihin keskusteluihin.

"Erilaiset vertaistukiryhmät, joihin olisi mahdollista osallistua myös etänä, ja sovittaa ne näin yhteen perhe–työ–palapelin kanssa voisi myös tuoda isille kaivattua vertaistukea varhaiseen vanhemmuuteen", Moilanen ehdottaa.

Tutkimuksessa hyödynnetty pitkittäiskyselyaineisto on kerätty osana Strategisen tutkimuksen neuvoston (Suomen Akatemia) rahoittamaa, jo päättynyttä CHILDCARE-tutkimushanketta. Vuosien 2016 ja 2020 välillä toteutettuun pitkittäiskyselytutkimukseen vastasi 544 vanhempaa, joilla oli ensimmäisellä kyselykerralla yksi noin yksivuotias lapsi.