19-vuotias keilailulupaus Luukas Väänänen taisteli USA:ssa unelmastaan

Jaa

Kovaa nousua keilailun maailmanhuipulle tekevä 19-vuotias joensuulaiskeilaaja Luukas Väänänen osallistui Yhdysvalloissa Chicagossa äärimmäisen kovaan karsintaan, josta parhaat pääsivät mukaan täksi kaudeksi ammatilaiskiertue PBA:han. Vielä unelma ei toteunut karsintojen ensikertalaiselle. 

Luukas Väänänen nuorten MM-kilpailuissa Koreassa 2024
Luukas Väänänen nuorten MM-kilpailuissa Koreassa 2024

Luukas Väänänen, 19, tähtää tulevaisuudessa Yhdysvaltoihin PBA-kiertueelle. Tuon unelman toteutumista helpottamaan tarjoutui keilailulegenda Mika Koivuniemi, joka oli Yhdysvalloissa suomalaisnuorukaisen taustatukena Chicagossa järjestetyissä karsinnoissa. 

Väänänen on nuoresta iästään huolimatta tehnyt nimeä itselleen pärjäämällä hienosti Euroopan kiertueella EBT:llä (European Bowling Tour). Väänänen muun muassa johti kiertueea neljän osakilpailun jälkeen. Lisäksi hän on menestynyt loistavasti arvokilpailuissa ja on ollut voittamassa kahdesti peräkkäin Suomelle junioripoikien EM-joukkuekultaa. 

Nyt Väänänen lähti ennakkoluulottomasti havittelemaan paikkaa USA:n ammattilaiskiertueella PBA:ssa. Formaatti oli rankka: yhteensä 48 sarjaa neljässä keilahallissa neljällä eri olosuhteella neljässä päivässä, mikä on aikamoinen urakka. Kasrsinotoihin osallistui iso määrä huippukeilaajia ja 12 parhaalle ainoastaan oli palkintona paikka ammattilaiskiertueella. 

Valitettavasti kukaan kolmesta suomalaisesta ei päässyt tuohon tusinaan. Suomalaisista Väänäsen lisäksi osallistuivat Jarno Lahti ja Kaaron Salomaa.

Taso ja olosuhteet ammattilaiskeilailun huipulla ovat aivan muuta kuin mihin Euroopassa ja Suomessa on totuttu. Kun radoilla on monta todella korkeatasoista ja taitavaa keilaajaa, olosuhteet muuttuvat eri tavalla, kuin kotimaassa tai Euroopassa. Myös olosuhteet ovat vaativammat, kuin missään muualla maailmassa ja siitä tulee faktaksi, että PBA:ssa keilaamista ei opi mitenkään muuten kuin keilaamalla PBA:ssa. Tämä viikko oli varmasti kaikille ikimuistettava kokemus, ja siitä he saivat paljon oppia tulevaa uraansa varten.

Väänäsen 48 sarjan urakan kokonaispisteet olivat 10162 (211,7). Väänäsen nimi löytyy karsinnan lopputuloksista sijalta 48. 

-Olihan tämä hieno ja ikimuistoinen kokemus. Kiva oli pelata täällä ja saa kyllä tyytyväinen olla omaan tekemiseen, vaikka nyt ei top 12 joukossa oltukaan. Rankat olivat päivät ja niihin mahtui paljon ylä- ja alamäkiä, Väänänen kommentoi karsinnan päätteeksi.

karsinnasta pelipaikan lopulta lunastivat seuraavat miehet: Hayden Stippich, Brandon Runk, Tim Foy Jr., Nate Purches, Ryan Barnes, ruotsalainen Kim Bolleby, Cameron Crowe, Bailey Mavrick, Nathan Bohr, Andrew Hall, Chase Nadeau ja Irlannin Christopher Sloan.

Varsinainen PBA:n kausi käynnistyy tammikuussa ja suomalaisista kiertueella pelaa suomalaisista ainakin Tomas Käyhkö.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Luukas Väänänen
Luukas Väänänen
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keilailuliitto

Varkauden Mainarit miesten liigakierroksen ykkösjoukkue haastavassa olosuhteessa17.11.2024 19:08:42 EET | Tiedote

Varkauden Mainarit selätti parhaiten keilailun Lahden liigaviikonlopun sunnuntain poikkeuksellisen haastavan rataolosuhteen ja oli kierroksen ykkösjoukkue. Kauas Mainareista ei jäänyt eilisen kierroksen ykkösjoukkue GB. Kaksi kärkijoukkuetta oli tänään karussa muilta ja myös sarjataulukon kokonaistilanteessa samat joukkueet erottuvat selvällä erolla muista, mutta toisinpäin, kun GB johtaa miesten liigaa ennen Mainareita ja Tampereen TKK:ta. Kauden viimeiset kaksi kierrosta pelataan Kouvolassa helmikuun alussa.

Luukas Väänäsen finaaliottelusta trilleri - keilasi toiseksi Euroopan kiertueella7.10.2024 10:52:56 EEST | Tiedote

Keilailun Euroopan kiertueen osakilpailu MegaXtreme Sofia Open saatiin päätökseen sunnuntai-iltana Bulgariassa. Voiton otti itselleen Tshekin Lukas Jelinek, joka kuittasi itselleen 3200 euroa. Toiselle sijalle nousi upeaa kautta pelaava suomalaislupaus Luukas Väänänen. Trillerimäisessä finaalissa Väänänen keilasi upean tuloksen 276, mutta se ei tiittäny voittoon Jelinekin venyttyä vielä pisteen parempaan suoritukseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye