Varsinais-Suomen hyvinvointialue edistää laajoja uudistuksia: Yhteistoimintaneuvotteluja käydään vaiheittain
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus päätti aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Tavoitteena on kiihdyttää Varhan rakennemuutosta ja saada pysyviä säästöjä. Varhassa on suunnitteilla useita organisaatioon, johtamiseen, henkilöstöresursointiin sekä työn tuottavuuteen ja taloudellisuuteen liittyviä uudistuksia.
Suunnitelmista neuvotellaan yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa. Neuvottelut käynnistyvät vaiheittain syyskuusta alkaen.
Muutosta tehdään Varhassa pitkäjänteisesti ja vaiheittain lähivuosien aikana. Varhan rakennetta uudistava muutos koskettaa eri vaiheissa koko henkilöstöämme ja muutos suunnitellaan yhdessä henkilöstön kanssa.
Kaikissa muutoksissa varmistetaan potilas- ja asiakasturvallisuus. Tavoitteena on entistä yhtenäisempi ja asiakkaita paremmin palveleva hyvinvointialue.
Talouden tasapainottamiseksi on vuodelle 2025 asetettu 81,5 miljoonan euron tavoite. Tuottavuus- ja taloudellisuusohjelma 2024–2026 sisältää erilaisia taloutta tasapainottavia toimenpiteitä. Myös ostopalvelujen käytön määrää ja palvelujen hintaa pyritään hallitsemaan monin keinoin.
Aluehallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 27.8.2024.
Tyks-sairaalapalvelut, Sote-palvelut, Ikääntyneiden palvelut sekä Pelastuspalvelut: Organisaatio uudistuu ja johtamisjärjestelmä kehittyy
Aluehallitus päätti organisaatiomuutosta koskevien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisen Tyks-sairaalapalveluissa, Sote-palveluissa, Ikääntyneiden palveluissa sekä Pelastuspalveluissa. Näiden tulosalueiden henkilöstömäärä on yhteensä lähes 21 000. Merkittäviä muutoksia arvioidaan tässä kokonaisuudessa tulevan noin 220 työ- tai virkasuhteeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työtehtävät tai työpaikan sijainti voi muuttua, ja muutos voi merkitä myös työsuhteen päättymistä, jos uudelleensijoituksenkaan myötä ei löydy sopivia tehtäviä.
Eteneminen:
- Keitä koskee: Suunnitelmissa olevat muutokset koskettavat neljällä tulosalueella ensivaiheessa pääsääntöisesti hallinnollisia ja asiantuntijatehtäviä. Uudelleenorganisointi voi merkitä heille esimerkiksi siirtymistä asiakastyöhön.
- Ajoitus: neuvottelut ajoittuvat syys-lokakuulle. Päätöksiä tehdään arviolta marraskuussa. Yhteistoimintaneuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa. Aiemmin päätetyt organisaatiomuutokset näillä tulosalueilla edellyttävät lisäksi valtuustossa käsiteltävän hallintosäännön muutoksen. Uusien organisaatioiden on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alusta.
- Arvio taloudellisesta vaikutuksesta noin 11 miljoonaa euroa vuodelle 2025.
Koko Varha: henkilöstömitoitusta ja henkilöstöresursointia yhdenmukaistetaan
Koko Varhaa on tarkoitus kehittää niin, että erot eri toimintojen ja alueiden välillä tasataan vastaamaan asiakkaiden tarpeita paremmin. Henkilötyövuosien määrän kasvu suunnitellaan pysäytettäväksi niin, että toiminnallisista muutoksista sekä asiakas- ja potilasmäärän ja palvelutarpeen kasvusta johtuva lisätarve katetaan sisäisillä järjestelyillä.
Varhasta jää vuosittain eläkkeelle ja irtisanoutuu yli tuhat henkilöä. Nämä poistumat pyritään hyödyntämään täysimääräisesti. Vähennykset eivät voi johtaa vastaavien ostopalvelujen kokonaiskustannusten kasvuun.
Eteneminen:
- Keitä koskee: välillisesti koko henkilöstöä, kun uudistuksia tehdään. Neuvottelut eivät johda välittömiin henkilöstövähennyksiin, vaan yhdenmukaistamisessa hyödynnetään pääsääntöisesti luonnollista vaihtuvuutta. Toimeenpanon seuraavassa vaiheessa käydään esimerkiksi palveluyksikkötasolla yhteistoimintaneuvotteluja henkilöstön siirtymiseksi tai vähentämiseksi.
- Ajoitus: neuvottelujen aloittamisesta ja ajankohdasta päätetään syyskuussa.
- Muutoksilla tavoitellaan noin 10 miljoonan euron säästöjä vuodelle 2025.
Konserni- ja Järjestämisen palvelut: Varhan johtamisjärjestelmän muutos
Varhan organisaatiota ja johtamisjärjestelmää on tarkoitus kehittää. Tähän liittyen on perusteilla uusi strategisen johdon yksikkö sekä järjestellään uudelleen konserni- ja järjestämisen palvelujen organisaatioita. Muutoksella voi olla vaikutuksia myös muiden tulosalueiden johtamisjärjestelmään. Asia tuodaan päätettäväksi myöhemmin syksyllä.
***
Säännöllistä viestintää tehostetaan neuvottelujen piirissä olevissa työyhteisöissä ja neuvottelujen etenemisen viestinnästä sovitaan yhdessä neuvotteluosapuolten kesken.
Hyvinvointialueella työskentelee kaikkiaan runsaat 23 000 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Noora NordbergHenkilöstöjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 324 9199noora.nordberg@varha.fiAntti ParpoJärjestämisjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:040 642 8682antti.parpo@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Äldrerådet i Varha besöker kommunerna – kom och träffa rådets medlemmar4.10.2024 14:57:38 EEST | Pressmeddelande
Äldrerådet i Egentliga Finlands välfärdsområde besöker kommunerna i Egentliga Finland. Kom och träffa oss som är medlemmar i äldrerådet och vårdpersonal som arbetar inom vårt välfärdsområde. Härnäst besöker vi Virmo, Pyhäranta och äldremässan i Nådendal.
Varhan vanhusneuvosto kiertää kunnissa - tule tapaamaan4.10.2024 14:57:38 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vanhusneuvosto kiertää Varsinais-Suomen alueen kunnissa. Tule tapaamaan meitä vanhusneuvoston jäseniä ja hyvinvointialueemme ammattilaisia. Seuraavat kohteemme ovat Mynämäki, Pyhäranta sekä Naantalin ikäihmisten messut.
Terveystalo kommer att producera årets bröstcancerscreening i Nystadsregionen4.10.2024 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Terveystalo utför bröstcancerscreeningarna år 2024 för dem som bor i kommunerna i Nystadsregionen, dvs. Nystad, Pyhäranta, Gustavs, Tövsala, Vemo och Letala. Kallelserna till screeningarna skickas enligt serviceproducenten under december 2024. Mammografiundersökningarna ordnas i Nystad i januari 2025.
Vakka-Suomen rintasyöpäseulontojen palveluntuottaja vuonna 2024 tulee olemaan Terveystalo4.10.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Vakka-Suomen alueen eli Uudenkaupungin, Pyhärannan, Kustavin, Taivassalon, Vehmaan ja Laitilan kunnissa asuvien vuoden 2024 rintasyöpäseulonnat hoitaa Terveystalo. Kutsut seulontoihin lähetetään palveluntuottajan mukaan joulukuun 2024 aikana. Mammografiatutkimukset järjestetään Uudessakaupungissa tammikuussa 2025.
Har din familj plats för ett barn som behöver stöd?3.10.2024 14:28:47 EEST | Pressmeddelande
Varje barn har rätt till en familj. Varhas familjevårdsenhet möter besökare på bokmässan i Åbo som är intresserade av foster- och stödfamiljeverksamhet under det kommande veckoslutet (4–6.10) i Åbo Mässcentrum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme