Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026

Avoin haku Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026:n ohjelmaan käynnistyy

Jaa

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026, yhdessä 39 kunnan kanssa. Oulu2026 käynnistää nyt avoimen haun, jolla kutsutaan alueen yhteisöjä ja yksityishenkilöitä mukaan ohjelman toteuttamiseen. Elokuun 2025 loppuun kestävässä haussa ohjelmaehdotuksista tehdään päätöksiä neljän kuukauden välein.

Kuvassa nuoria autoharrastajia.
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen haetaan nyt lisää monipuolista ohjelmaa 40 kunnan alueelta. Harri Tarvainen Oulu2026

”Me olemme kulttuuria” -haussa voi ehdottaa omaa tapahtumaa tai muuta ohjelmaa osaksi kulttuuripääkaupunkivuoden tarjontaa. Haun kautta voi myös hakea kohdeavustusta ohjelman toteuttamiseen.

Hakemukset jätetään oulu2026.eu-verkkosivuston kautta. Hakemuksen voi täyttää suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi. Näiden lisäksi hakuohjeet löytyvät nettisivuilta myös selkosuomeksi ja viittomakielellä.

Haun arvioinnissa painotetaan muun muassa ohjelman uutuusarvoa, osallisuuden edistämistä sekä saavutettavuutta. Hakijan tulee vastata ohjelman toteutuksesta ja viestinnästä.

Ilo irti asukkaiden arjesta ja laajasta alueesta

Haku on avoin kaikille kulttuurin muodoille ja toteutustavoille. Ohjelma voi tapahtua perinteisissä tai ihan uudenlaisissa paikoissa Oulu2026-alueella, ja yleisölle suunnatun osuuden tulee tapahtua vuonna 2026.

Oulu2026:n yhteisöpäällikkö Heli Metsäpelto kannustaa kaikkia tutustumaan mahdollisuuteen osallistua kulttuuripääkaupunkivuoteen myös sen tekijänä. Metsäpellon mukaan kulttuuria on arjessa kaikkialla, mutta emme välttämättä tule ajatelleeksi asiaa.

”Kepparikisoja, neulomista, autojen tuunausta, asuinalueen kesäjuhlat… Oulu2026-ohjelman kautta voi jakaa omia kiinnostuksen kohteita, löytää uusia sellaisia ja toteuttaa villejäkin ideoita. Kohtaamiset monimuotoisen ohjelman tekemisen ja kokemisen parissa tulevat lisäämään iloa ja hyvinvointia alueellamme”, lisää Metsäpelto.

Kohdeavustukset ovat pääsääntöisesti 500–2 000 euron avustuksia ohjelman toteuttamiseen. Suurempaa avustusta voi hakea, mikäli se on perusteltua esimerkiksi ohjelman keston tai alueellisen kattavuuden näkökulmasta. Lisäksi kullakin hakukierroksella voidaan valita yhdestä kahteen kärkihanketta, joille myönnetään 20 000 euron kohdeavustus.

Kohdeavustuksiin lukeutuu Oulu2026:lle Svenska Kulturfondenin myöntämä rahoitus ruotsinkieliseen ohjelmaan ja Suomen Kulttuurirahaston avustus saamelaistaiteilijoille.

Kiinnostuneilla on mahdollisuus kuulla lisää ohjelmahausta useissa tilaisuuksissa. Ensimmäinen niistä on Oulun kaupungin järjestämä asukasilta 4. syyskuuta klo 17:30–18.30. Tilaisuus järjestetään Teams-yhteydellä ja osallistumislinkki löytyy oulu2026.eu/ohjelmahaku -verkkosivuilta.

Lisätiedot ja hakulomake löytyvät verkkosivustolta oulu2026.eu/ohjelmahaku.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa nuoria autoharrastajia.
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen haetaan nyt lisää monipuolista ohjelmaa 40 kunnan alueelta.
Harri Tarvainen Oulu2026
Lataa
Kuvassa kalastajia Oulujoen rannalla.
Me olemme kulttuuria -ohjelmahaku kutsuu alueen yhteisöjä ja yksityishenkilöitä mukaan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelman toteuttamiseen.
Harri Tarvainen Oulu2026
Lataa
Kuvassa harrastajaryhmä pelaamassa koripalloa.
Me olemme kulttuuria -haussa voi ehdottaa omaa tapahtumaa tai muuta ohjelmaa osaksi kulttuuripääkaupunkivuoden tarjontaa. Haun kautta voi myös hakea kohdeavustusta ohjelman toteuttamiseen.
Harri Tarvainen Oulu2026
Lataa
Kuvassa ryhmä historiallisen miekkailun harrastajia puistossa.
Haku on avoin kaikille kulttuurin muodoille ja toteutustavoille. Ohjelma voi tapahtua perinteisissä tai ihan uudenlaisissa paikoissa Oulu2026-alueella, ja yleisölle suunnatun osuuden tulee tapahtua vuonna 2026.
Harri Tarvainen Oulu2026
Lataa

Linkit

Kulttuuri-ilmastonmuutos alkaa pohjoisesta

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 40 kuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta. Vuonna 2026 alueella on koettavissa innostavaa ja ennennäkemätöntä eurooppalaista taidetta ja kulttuuria.

Euroopan kulttuuripääkaupunki -kokonaisuus on yksi tunnetuimpia Euroopan unionin toimia. Nimitys tuo mukanaan monenlaista positiivista toimintaa, kuten kansainvälisiä vieraita matkailu- ja yrityssektorille, kulttuuri-infrastruktuurin parantamiseen tähtääviä hankkeita, kansallisia ja kansainvälisiä seminaareja, rajat ylittävää yhteistyötä sekä kulttuuritapahtumia. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye