Huoli asunnottomuudesta ja yömajojen tarve Kanta-Hämeessä nousi esiin sosiaalisen raportoinnin kautta
Sosiaalinen raportointi on keino kerätä tietoa hyvinvointialueella ilmenevistä sosiaalisista ilmiöistä ja asioista.
Sosiaalisia ilmiöitä ja asioita voivat olla esimerkiksi arjessa näkyvät haasteet tai vaikka kehittämistarve hyvinvointialueen palveluissa.
Raportoinnin kautta saadaan tärkeää tietoa arjen eri ilmiöistä
Sosiaalisen raportoinnin lomakkeen avulla vastaaja voi kertoa huomioistaan ja esittää omia ratkaisuvaihtoehtojaan.
- Tähän mennessä lomakkeeseen on vastannut 74 henkilöä ja vastauksissa on noussut monenlaisia huolia ihmisten avuntarpeesta, palvelujen puutteista ja palvelujen laadusta, sanoo projektiasiantuntija Anu Ropponen.
Erityisesti raportoijia huoletti asunnottomuus ja siihen liittyvät palveluvajeet ja -tarpeet. Kanta-Hämeestä puuttuu yömajatyyppisiä palveluja ja kriisiasumiseen tarkoitettuja tiloja.
- Kanta-Hämeessä laaditaan nyt tarkempi sosiaalinen raportti asumiseen liittyvistä ongelmista ja etsitään niihin ratkaisuja. Tätä tutkimusteemaa on työstetty kesän aikana yhdessä Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueiden sekä Sosiaalialan osaamiskeskus Pikassoksen kanssa, kertoo erityisasiantuntija Katri Pellinen.
Tietoa toivotaan sekä asukkailta että ammattilaisilta
Sosiaalisen raportoinnin lomaketta voivat asukkaiden lisäksi käyttää esimerkiksi eri alojen työntekijät, virkamiehet ja järjestöjen edustajat. Raportit kootaan yhteen muutaman kerran vuodessa ja kerätty tieto annetaan poliittisten päättäjien ja viranomaisten käyttöön. Tuloksista tiedotetaan kaksi kertaa vuodessa.
Tiedon avulla voidaan vaikuttaa palveluihin ja päästään kiinni ongelmiin jo silloin, kun ne ovat vasta aluillaan.
Mistä sosiaalisen raportoinnin lomake löytyy?
Sosiaalisen raportoinnin lomake löytyy Oma Hämeen verkkosivuilta ja siihen vastataan nimettömästi.
Napsauta tästä sivulle, jolta sosiaalisen raportoinnin lomake löytyy
Yhteyshenkilöt
Anu Ropponenrakenteellisen sosiaalityön asiantuntijaKanta-Hämeen hyvinvointialue (Oma Häme)
Puh:040 353 2329anu.ropponen@omahame.fiKatri PellinenerityisasiantuntijaKanta-Hämeen hyvinvointialue (Oma Häme)
Puh:040 670 6238katri.pellinen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Hämeen järjestöavustushaku vuodelle 2025 on käynnistynyt20.12.2024 14:18:43 EET | Tiedote
Hyvinvointialue avustaa järjestöjä, joiden toiminta tukee, täydentää ja monipuolistaa sen omia palveluja.
Asiakas- ja potilasturvallisuusgaalassa palkittiin Kanta-Hämeen hyvinvointialueen edelläkävijöitä turvallisuuden kehittämisessä20.12.2024 13:50:02 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen Asiakas- ja potilasturvallisuusgaalassa juhlistettiin kuuden yksikön merkittävää panosta turvallisen hoidon kehittämisessä. Hauhon terveysasema ja Kotihoito palkittiin esimerkillisestä toiminnastaan. Tapahtumassa korostettiin asiakasosallisuuden merkitystä turvallisuuden kehittämisessä. Musiikkiesityksenä kuultiin Kristian Ahjoniemen sävellys.
Omaishoidon tuen palkkioiden maksuaikatauluun suunnitellaan muutoksia20.12.2024 13:38:09 EET | Uutinen
Kanta-Hämeen hyvinvointialueella omaishoidon tuen palkkioiden maksujen aikataulut muuttuvat kevään 2025 aikana.
Asiakkaiden palautteet ovat arvokkaita palveluiden kehittämisessä20.12.2024 11:27:17 EET | Tiedote
Oma Häme on kerännyt palautetta uusilla tavoilla kesästä lähtien.
Oma Hämeen Kotia kohti -yksiköt ovat tuoneet tarvittavaa apua ikäihmisille – toiminta saa jatkoa20.12.2024 08:42:00 EET | Tiedote
Yhteisölliselle asumiselle on ollut eniten tarvetta sairaalasta kotiutuville, jotka tarvitsevat jatkohoitoa, mutta eivät ympärivuorokautista hoivaa. Toimintaa on päätetty jatkaa myös pilottien jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme