Auta lapsi hyvien mediasisältöjen pariin ja tue luottamusta oikeaan tietoon
Palkitun tietokirjailijan sarja jatkuu: Uutisten jäljillä vie lapset pohtimaan tekoälyllä tehtyjä valevideoita, somevaikuttajien vastuuta ja sitä miksi journalismiin voi luottaa. Elina Lappalainen antaa vanhemmille kolme vinkkiä mediakasvatukseen.
Lasten kohtaama mediaympäristö on yhä moninaisempi ja samalla vaikeampi navigoida. On erilaiset sosiaalisen median kanavat lyhytvideoineen, tekoälyllä tehtyjä syväväärennöksiä ja somevaikuttajia, joista osa levittää esimerkiksi outoja terveysväitteitä. Journalistisen median osuus on kaventunut, mutta samalla sen merkitys luotettavan tiedon vaalijana korostuu.
”Tässä ajassa tarvitaan teos, joka rakentaa ymmärrystä oikean tiedon tarkistamisesta, siitä miten journalistinen media toimii ja mihin yhä voi luottaa”, tietokirjailija ja toimittaja Elina Lappalainen sanoo.
Lastenromaanin muotoon kirjoitettu kolmeosainen tietokirjasarja Tornihuoneen salaseura alkoi viime syksynä osalla taloustaidoista. Nyt vuorossa ovat mediataidot teoksessa Uutisten jäljillä. Ensi vuonna ilmestyvä kolmas osa käsittelee puolestaan politiikkaa ja vaikuttamista. Kyseessä on ainutlaatuinen yhteiskunnallisia teemoja käsittelevä kansalaistaitojen paketti.
Elina Lappalainen on Helsingin Sanomien HS Vision taloustoimittaja. Hän on toiminut lukemista edistävän Lukukeskuksen hallituksessa ja kirjoittanut lapsille tietokirjan myös pelikasvatuksesta: Nyt pelittää! (Tammi 2017). Lasten mediakasvatus on ollut hänelle läheinen teema koko uran ajan.
Lappalainen antaa kolme vinkkiä mediakasvatukseen:
Rajoitusten rinnalle kannustusta hyvään median käyttöön
Kieltämisen sijaan vanhemmat voivat tarjota lasta kiinnostavia mediasisältöjä. Voisiko lapselle tehdä oman lehtitilauksen tai jakaa tunnukset uutismedian sivustolle? Voitteko etsiä yhdessä videoita lapsen harrastuksiin liittyen tai puhua kotona mediasisällöistä, joista lapsi on nyt kiinnostunut?
Epäluulon rinnalle tarvitaan luottamusta
Valeuutiset, tekoälyllä tehdyt syväväärennökset ja somessa pyörivä vihapuhe ovat omiaan ruokkimaan yleistä epäluottamusta kaikkeen. Luottamus ja luotettava tieto ovat kuitenkin demokraattisen yhteiskunnan peruspilari. Voimme auttaa tunnistamaan tarkistettua ja luotettavaa tietoa ja opastaa sen luokse.
Aikuinen, näytä esimerkkiä äläkä piiloudu kännykkään
Lapsi ei tiedä puhelinta katsovasta aikuisesta lukeeko hän uutisia vai roikkuuko somessa. Perinne, jossa katsotaan televisiosta yhdessä iltauutisia ja kommentoidaan yhteiskunnallisia asioita, oli kasvatuksellisesti toimivampi. ”Tiedän perheitä, joissa on alettu taas tilata paperilehteä tämän vuoksi. Aikuinen ei ole vain ruudun takana, vaan lapset näkevät mitä luetaan ja siitä voidaan keskustella”, Lappalainen sanoo.
Teoksen tarinassa esiintyvät henkilöhahmot ovat fiktiivisiä hahmoja, vaikka osa heistä on saanut inspiraatiota elävistä ihmisistä. Esimerkiksi teoksessa esiintyvä tubettaja Joona on ZoneVD-kanavan Joona Leppälä ja tekoälyvideon paljastamisessa auttava John on Helsingin Sanomien faktantarkistaja ja ulkomaantoimittaja John Helin. Heitä on haastateltu teoksen kirjoittamisen aikana.
Uutismedian liitto ja Tammi tekevät yhteistyötä Uutisten viikolla 2025. Osana yhteistyötä on Tornihuoneen salaseura: Uutisten jäljillä -teoksen mediakasvatuksellisen aineiston hyödyntäminen.
Teoksen ilmestymispäivä on 26.9.2024.
Palkittu lasten ja aikuisten tietokirjailija ja Helsingin Sanomien taloustoimittaja Elina Lappalainen on kirjoittanut aiemmin neljä tietokirjaa lapsille: Nakki lautasella (kuvittanut Christel Rönns, 2015), Nyt pelittää (kuv. Jussi Kaakinen, 2017), Ihmeellinen Minna (kuv. Ilona Partanen, 2019) ja Tornihuoneen salaseura -trilogian avaus Rahan jäljillä (kuv. Mitja Mikael Malin, 2023). Lappalainen voitti Tieto-Finlandia-palkinnon esikoisteoksellaan Syötäväksi kasvatetut (Atena 2012).
Helsinkiläinen Mitja Mikael Malin on Lahden muotoiluinstituutista valmistunut graafinen suunnittelija, kuvittaja, sarjakuva- ja pelitaiteilija. Häneltä on julkaistu sarjakuva-albumi Kivet, kannot, tähdet, kuuta (Arktinen banaani, 2021), ja hän on toiminut pelitaiteilijana useissa pelifirmoissa.
Haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Johanna Harkkila, Tammi, puh. 041 4497274, johanna.harkkila@tammi.fi
Lisätietoja:
Avainsanat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Elämäkertateos paljastaa uusia puolia hiihtäjälegenda Mika Myllylän traagisesta tarinasta18.12.2024 10:10:58 EET | Tiedote
Syksyllä 2025 ilmestyvä Langennut legenda on ensimmäinen elämäkertakirja Mika Myllylästä yli 20 vuoteen. Teoksen kirjoittaa tietokirjailija Marko Lempinen.
Jouko Turkasta julkaistaan ensimmäinen elämäkertateos12.12.2024 10:13:31 EET | Tiedote
Pahansisuinen – Jouko Turkan elämä avaa uusia puolia kiistellystä teatteriohjaajasta ja kirjailijasta. Elämäkerran kirjoittaa palkittu tietokirjailija Kai Häggman.
Sarjakuvateos selittää Ukrainan ja Venäjän monisatavuotisen konfliktin – kaikki tuotot Ukrainan lapsille ja nuorille11.12.2024 14:06:01 EET | Tiedote
Tammi julkaisee ensi vuonna ukrainalaisen Mariam Naiemin sarjakuvateoksen Pitkän sodan lyhyt historia. Teos muistuttaa, että historiallisesta näkökulmasta katsottuna sodat eivät ole koskaan yksinkertaisia, kun taas yksilön näkökulmasta kysymys on hyvin yksinkertainen – jäänkö henkiin vai en? Julkaisulla Tammi jatkaa yhteistyötä ukrainalaiskustantamon kanssa. Kirjan tuotto ohjataan Suomen Unicefin kautta lyhentämättömänä Ukrainan lasten hyväksi.
Tammen kevään 2025 kirjat on julkistettu: juhlavuosia, uusia trillereitä ja odotettuja jatko-osia13.11.2024 12:00:00 EET | Tiedote
Tammen kevätkatalogin kannessa hymyilee kirjailija Timo Parvela, jonka rakastettu Ella ja kaverit -sarja täyttää vuonna 2025 peräti 30 vuotta. Anna Harjun esikoisteos Jäljet on koukuttavan Taro Auramo -trillerisarjan avaus. Kuluvan vuoden suurmenestys, Mélissa Da Costan Kaikki taivaan sini saa odotettua jatkoa. Topi Borg kertoo, millaista on elää autistina kauniissa mutta epätäydellisessä maailmassa.
20 tunnettua yrittäjää kertoo tarinansa keväällä ilmestyvässä Suomen selkäranka -kirjassa29.10.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Lasse Lindqvistin, Hannu Männyn ja Tomi Pyyhtiän tietokirja Suomen selkäranka - Tarinoita yrittäjistä ja yrittäjyydestä ilmestyy helmikuussa. Kirjan kustantaja on Tammi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme