Suomen kansallismuseo

Suomen kansallismuseon kohteet houkutelleet lähes 450 000 kävijää

Jaa

Suomen kansallismuseon seitsemässä museokohteessa ja kahdessa linnassa on tammi-elokuun aikana vieraillut yhteensä noin 446 000 kävijää. Kesäkausi on ollut edellisvuoden tapaan erittäin vilkas, vaikka viime vuoden historiallisia kävijäennätyksiä ei kaikissa kohteissa ylitettykään.

Olavinlinnassa on tammi-elokuun aikana käynyt noin 125 000 kävijää. Kuva: Topi Leikas, Suomen kansallismuseo
Olavinlinnassa on tammi-elokuun aikana käynyt noin 125 000 kävijää. Kuva: Topi Leikas, Suomen kansallismuseo

”Eri puolilla Suomea sijaitsevilla museo- ja linnakohteillamme on kansallisen luonteensa vuoksi laaja vaikutus alueidensa talouteen ja elinvoimaisuuteen sekä asukkaiden henkiseen hyvinvointiin ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen”, Suomen kansallismuseon museopalvelujohtaja Tiina Mertanen sanoo.

Suomen merimuseo ja Langinkoski vetävät kävijöitä Kotkan seudulle

Suomen merimuseossa Kotkassa on käynyt elokuun loppuun mennessä noin 92 700 kävijää. Museokortin erikoispalkinnon pokkaaman Suomen merimuseon vilkkain kuukausi oli heinäkuu, jolloin museoon saapui yli 32 300 kävijää. 

”Kävijöiden määrä on Oceanista – muoti ja meri -näyttelyn aikana eli huhti-elokuussa ollut noin 40 000. Vaikuttaa siltä, että Oceanista nousee yhdeksi viime vuosien suosituimmista näyttelyistä”, intendentti Pia Paukku Suomen kansallismuseosta kertoo. Näyttely on avoinna 29. syyskuuta asti.

Viime vuonna Suomen merimuseossa tehtiin kaikkien aikojen kävijäennätys. Vaikka historiallisesta ennätyksestä jäädään tänä vuonna hieman, on museovierailujen määrä noussut esimerkiksi vuoteen 2022 verrattuna noin kymmenen prosenttia.

Langinkosken keisarillisella kalastusmajalla Kotkassa on käynyt touko-elokuussa noin 10 700 kävijää, kun edellisvuonna kävijöitä oli noin 12 400. Langinkosken keisarillinen kalastusmaja avataan seuraavan kerran toukokuussa 2025.

Olavinlinnan kesä sujui odotettua paremmin – elokuun konserttisarjat kesän hitti

Olavinlinnan kesäkausi on ollut odotetun vilkas. Tammi-elokuun loppuun mennessä kävijöitä on ollut lähes 125 000, jos mukaan lasketaan noin 52 000 kävijää keränneet Savonlinnan oopperajuhlat.

Elokuun konserttisarjat ovat tänä vuonna olleet todella suosittuja, niiden kävijämäärät ovat kasvaneet peräti 50 prosentilla. Lisäksi lapsille suunnatut linnakierrokset ovat saaneet kävijät liikkeelle. ”Linnan koko kesäkauden toiminnalla on huomattava vaikutus koko talousalueen vetovoimalle”, toteaa intendentti Jouni Marjamäki Suomen kansallismuseosta.

Parhaillaan Olavinlinnassa valmistellaan lokakuun kolmantena viikonloppuna vietettävää Kekri-juhlaa ja vuonna 2025 koittavaa Olavinlinnan 550-vuotisjuhlaa.

Yhä useampi museokorttilainen saapuu Louhisaaren kartanolinnaan

Askaisissa sijaitsevan Louhisaaren kartanolinnan kausi on vielä kesken, mutta kävijämäärien voi olettaa nousevan aiempien vuosien tasolle, noin 19 000–20 000 kävijään. Kävijöistä aiempaa useampi astelee sisään Museokortilla. Museokorttilaisten osuus on kasvanut 33 prosentilla edellisvuodesta. Asiakkaille Louhisaari on kokonaisvaltainen elämys.

”Asiakaspalautteissa Louhisaari vertautuu Downton Abbeyn tv-sarjan maailmaan. Kartanon puutarhat, tänä kesänä avautunut Merilinna ja oppaat aikakauden asuissa tekevät linnakäynnistä elämyksen”, Suomen kansallismuseon intendentti Jouni Marjamäki kertoo.

Louhisaaren kartanolinna on avoinna osan vuotta, toukokuusta elokuun loppuun ja syys-lokakuussa suosittujen kummituskierrosten aikaan.

Tamminiemen kävijämäärät kasvussa  

Presidentti Urho Kekkosen kotina tunnetun Tamminiemen kävijämäärät kasvoivat hieman Helsingin Meilahdessa. Elokuun loppuun mennessä kävijöitä on ollut noin 15 700, kun edellisvuonna kävijöitä oli 13 300.

”Kiitosta satelee etenkin Tamminiemen asiantuntevasta opastuksesta, joka nostaa aikakauden poliittisen kulttuurin laajasti esiin”, intendentti Mikko Teräsvirta Suomen kansallismuseosta sanoo.

Tamminiemi on avoinna syyskuun loppuun asti keskiviikosta sunnuntaihin klo 11–17, pääsymaksuun sisältyviä opastuksia on klo 12, 14 ja 16. Loka-maaliskuussa Tamminiemi on avoinna viikonloppuisin. 

Seurasaaren ulkomuseo kiinnostaa ulkomaisia matkailijoita

Seurasaaren ulkomuseossa Helsingissä on neljän aukiolokuukauden aikana vieraillut yli 39 400 kävijää.

Etenkin ulkomaisten matkailijoiden osuus on kävijöistä kasvanut, heitä on ollut noin 10 000. ”Ulkomuseossa tarjotaan opastuksia suomen lisäksi kolmella kielellä. Matkailijat arvostavat Suomen kulttuuriperinnön avaamista elämyksellisellä tavalla”, Mikko Teräsvirta sanoo. Seurasaaren ulkomuseon kesäkausi on päättynyt. Lokakuussa ulkomuseo on avoinna vain suosittujen kummituskierrosten aikaan.  

Hvitträskin kävijäluvut seuraavat edellisvuoden ennätyslukuja  

Arkkitehtikolmikko Gesellius-Lindgren-Saarisen ateljeekotina tunnetussa Hvitträskissä Kirkkonummen Luomassa on tänä kesänä panostettu elämyksellisyyteen. Nähtävillä on ollut kiehtova pala kulttuurihistoriaa, Suomen kansallismuseon saama harvinainen lahjoitus, arkkitehti Eero Saarisen kirjoittama kirje isänsä hautajaisista. Lisäksi Hvitträskin puutarhat ja kulttuuriperintömaisema on avattu uudella tapaa aistien puutarhakierroksen avulla. 

Viime vuonna Hvitträskin kävijämäärät kohosivat uuteen ennätykseen. Kuluvan vuoden kävijäluvut koputtelevat samaa tasoa, elokuun loppuun mennessä kävijöitä on ollut 14 626. Hvitträsk on avoinna syyskuun loppuun.

Hämeen linna ja Vankila muodostavat Kanta-Hämeen suositun vierailukohteen

Hämeen linnan ja Vankilamuseon kävijämäärät seuraavat edellisvuoden ennätyslukuja. Hämeen linnassa on kuluvan vuoden aikana käynyt noin 98 300 kävijää. Heistä noin puolet eli 42 000 kävijää on vieraillut myös linnassa toukokuun lopussa avautuneessa Muistikuvia – Raija Jokisen tekstiilitaidenäyttelyssä. Linnan alueella tänä vuonna 27. kerran järjestetty Keskiaikafestivaali teki yleisöennätyksen 31 480 kävijällä.  

Vankilamuseo on tänä vuonna ensimmäistä kertaa avoinna syyskuun loppuun asti. Viime vuonna Vankilassa tehtiin kävijäennätys, lähes 40 000 kävijää. Elokuun loppuun mennessä väkeä on käynyt vain hieman vähemmän, noin 35 500 henkilöä. Vankila on poikkeuksellisesti avoinna syyskuun loppuun sekä Tuomaan markkinoiden aikaan joulukuussa. ”Hämeen linnan ja Vankilan sisältöjä on kehitetty täydentämään toisiaan. Yhdessä ne muodostavat selvästi kävijöitä kiinnostavan käyntikohteen, mikä näkyy esimerkiksi syyskuun kävijäluvuissa”, intendentti Jouni Marjamäki sanoo. 

Kansallismuseo kiertää museoita sulkuaikanaan

Peruskorjaus- ja lisärakentamishankkeen takia kiinni oleva Kansallismuseo kyläilee museoissa eri puolilla Suomea. Viikonlopun mittaisilla museovierailuilla on mukana Suomen kansallismuseon ammattilaisia ja kansallisten kokoelmiemme rakastetuimpia klassikoita. 

Tornionlaakson museoon saapui kahden päivän aikana 2 400 ja Lappeenrannan taidemuseoon 2 100 kävijää. ”Kansalliset kokoelmamme kiinnostavat ja koskettavat laajoja joukkoja. Tästä kertovat suuret kävijämäärät kahden päivän aikana, mutta myös kävijöiden reaktiot ja kommentit”, Suomen kansallismuseon yleisösuhdepäällikkö Hanna Forssell kertoo.

Keväällä 2027 yleisölle Helsingissä avautuva Kansallismuseo vierailee Raahen museossa Soveliuksen talossa 26.–27.10.2024, Loimaalla Sarka-maatalousmuseossa 23.–24.11.2024, Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan museossa 22.–23.3.2025 ja Joensuussa Pohjois-Karjalan museon uusissa tiloissa 11.–12.10.2025.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo

Suomen kansallismuseon kohteissa yli puoli miljoonaa kävijää – suljettaviksi kaavaillut museokohteet voidaan avata20.12.2024 11:05:00 EET | Tiedote

Suomen kansallismuseon yhdeksässä avoinna olleessa museossa ja linnassa oli noin 521 560 kävijää vuoden 2024 aikana. Myös vuonna 2025 kaikki yhdeksän museokohdetta avautuvat yleisölle. Museoviraston syksyllä käymien yt-neuvottelujen tuloksena Suomen kansallismuseon kesäkohteista Seurasaaren ulkomuseo, Hvitträsk, Langinkoski ja Louhisaari päätettiin sulkea ensi vuodeksi. Eduskunnan 18.12. myöntämällä lisärahoituksella kuitenkin myös nämä museot voidaan avata.

KUTSU: Beninin ulkoministeri vierailee Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskuksessa Vantaalla maanantaina 4.11. klo 13.30–151.11.2024 14:08:33 EET | Kutsu

Suomen kansallismuseo kutsuu median edustajia seuraamaan Beninin ulkoministerin vierailua Museoviraston kokoelma- ja konservointikeskukseen maanantaina 4.11. klo 13.30. Suomen kansallismuseo käynnistää uuden repatriaation eli palautuksen, kun se aikoo palauttaa Beninin tasavallalle Suomen kansallismuseon kokoelmiin vuonna 1939 liitetyn kataklén, kuninkaallisen seremoniaistuimen. Repatriaatioon valmistautuminen on esillä Beninin ulkoministeri Olushegun Adjadi Bakarin vierailulla Suomessa 4.−5.11.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye