Espoo kisaa innovaatiopääkaupunkikilpailun voitosta
Espoon kaupunki on yltänyt kolmen parhaan joukkoon Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailussa (iCapital Awards). Kilpailun voittaja julkistetaan Lissabonissa 13. marraskuuta.
Espoosta syntyy patenttihakemuksia kuudenneksi eniten koko Euroopassa, mikä on 60 prosenttia koko Suomen patenttihakemuksista. Viime vuonna yli 95 prosenttia startupien keräämästä rahoituksesta meni startupeille, jotka edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Asukaskohtaiset päästöt ovat vähentyneet 62 prosenttia vuodesta 1990 vuoteen 2023. Nämä esimerkit osoittavat, että Espoon innovaatioyhteisöllä on todistetusti merkitystä maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemisessa.
Viimeisimpänä osoituksena tästä on Espoon eteneminen Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailun finaaliin. Espoo kilpailee yli 250 000 asukkaan sarjassa yhdessä kahden muun finalistin, Torinon ja Iso-Britannian West Midlands Combined Authorityn kanssa. Kilpailussa etsitään eurooppalaista kaupunkia, joka on hyvällä esimerkillään parhaiten edistänyt uusien innovaatioiden syntymistä sujuvamman arjen puolesta.
”Espoossa innovaatio ei ole vain käsite, vaan elämäntapa. Menestyksemme perustuu luovuuteen, yhteisiin arvoihin ja tavoitteisiin. Kaupunki yhdessä Aalto-yliopiston ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kanssa muodostavat ytimen, joka kokoaa yhteen kaikki toimijat – start-upit, opiskelijat, huippuyritykset, tutkijat ja asukkaat – luomaan innovaatioita paremman elämän puolesta”, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.
Espoon kilpailuhakemuksessa korostui erityisesti toiveikkaan tulevaisuuden luominen nuorille: innovaatioita syntyy silloin, kun pidämme huolta asukkaidemme hyvinvoinnista ja mahdollisuuksista vaikuttaa.
Vaikuttava toimintatapamme pohjautuu neljälle kulmakivelle:
- radikaali poikkitieteellinen yhteistyö
- jaetut kestävän kehityksen mukaiset arvot
- yhteistyön ytimessä oleva läheisyys ja luottamus
- ihmisten hyvinvointi ja osallisuus.
Seuraava Euroopan innovaatiopääkaupunki julkistetaan 13.11. Lissabonissa. Finaaliin eteneminen on jatkoa vuosien 2019, 2020 ja 2022 finaalisijoille ja kertoo siitä, että Espoossa on tuloksellinen innovaatiokulttuuri. Vuonna 2022 Espoo sijoittui kilpailussa toiseksi, mikä on tähän mennessä paras suomalaistulos kautta aikojen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Mäkeläkaupunginjohtaja
Puh:+358 46 877 3953jukka.makela@espoo.fiMervi Heinaroelinvoimajohtaja
Puh:+358 40 636 9250mervi.heinaro@espoo.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Info från nämnden Svenska rum 26.9.202426.9.2024 18:52:04 EEST | Pressmeddelande
Nämnden Svenska rum gjorde ett förslag om budgeten för år 2025 och den ekonomiska planen för åren 2026–2027 som en del av förberedelserna för stadsdirektörens budgetförslag. Nämnden godkände också läroplanen för undervisning enligt verksamhetsområde och gav utlåtanden om förslag till fullmäktige.
Liikuntalautakunnan päätökset 26.9.202426.9.2024 18:45:52 EEST | Tiedote
Espoon liikuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan osavuosikatsauksen sekä Liikunnan ja urheilun tulosyksikön vuoden 2025 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2026–2027 taloussuunnitelman.
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 25.9.202425.9.2024 20:51:34 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta teki vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026–2027 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Toimialalle varataan mahdollisuus tehdä teknisiä tarkennuksia. Kasvun ja oppimisen lautakunta antoi myös lausuntoja valtuustoesityksiin. Lautakunta hyväksyi myös suomenkielisen perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelman muutokset.
Espoo Catering vähentää ruokahävikkiä yhdessä ruoka-apujärjestöjen kanssa24.9.2024 10:53:34 EEST | Tiedote
Espoo Catering Oy on aloittanut yhteistyön ruoka-apujärjestöjen kanssa lahjoittaakseen koulukeittiöistä ylijäänyttä lounasruokaa. Yhteistyökumppaneina toimivat Manna-talo, Espoonlahden seurakunta ja Kivenkolon asukastila. Lahjoitukset aloitettiin alkuvuodesta menestyksekkäällä kokeilujaksolla, jonka jälkeen toimintamallia on päätetty jatkaa.
Kaupunginhallitus: Espoonlahden uimahallin hankesuunnitelma etenee valtuustoon23.9.2024 18:46:08 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa, että valtuusto hyväksyy Espoonlahden uimahallin hankesuunnitelman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme