Oulun yliopisto

Kerttu Saalasti –seminaari: katse elinkeinoelämää vahvistavaan yhteistyöhön - MYRY ry:n puheenjohtaja palkittiin

Jaa

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala kertoi Ylivieskassa pidettyyn Kerttu Saalasti -seminaariin 20.9.2024 lähettämässään tervehdyksessä, miten hallituksen miljardipanos vaikuttaa tutkijoiden ja yrittäjien yhteistyön kehittämiseen. Seminaarissa jaettiin myös jo neljättä kertaa Kerttu Saalasti -palkinto.

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja Matti Muhos ja Kerttu Saalasti -palkinnon saanut Mikro- ja yksinyrittäjät ry MYRY:n puheenjohtaja Liisa Hanén.
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja Matti Muhos ja Kerttu Saalasti -palkinnon saanut Mikro- ja yksinyrittäjät ry MYRY:n puheenjohtaja Liisa Hanén. Minna Kilpeläinen

Seminaarissa aiheena oli “Tehdään työtä yhdessä – Miten verkostot ja kumppanuudet kehittävät yrittäjyyttä?”. Tapahtumassa puhuttiin mm. siitä, miten yliopisto ja elinkeinoelämä tekevät yhteistyötä kasvuedellytysten ja yrittäjyyden vahvistamiseksi.  

Sari Multalan mukaan tämän hallituskauden aikana miljardilla eurolla kasvatettavalla tutkimus- ja tuotekehitysrahoituksella kannustetaan olemassa olevia yrityksiä investoimaan tutkimustoimintaan ja toteuttamaan kokonaan uusia tutkimuspohjaisia yritysideoita. Multala peräänkuulutti myös kasvua tukevien palveluiden ja yritysneuvonnan kohdentamista mikro- ja yksinyrittäjille sekä aloittaville yrittäjille. Mallia voitaisiin ottaa esimerkiksi Viron yrittäjätilistä.  

Seminaarin yksi kohokohta oli 5000 euron arvoisen Kerttu Saalasti -palkinnon myöntäminen. Palkinto annetaan vuosittain merkittävistä saavutuksista mikroyrittäjyyden, yrittävän kulttuurin tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen edistämiseksi. Tänä vuonna palkinnon sai Mikro- ja yksinyrittäjät MYRY ry:n perustaja ja puheenjohtaja Liisa Hanén. MYRY ry on mikro- ja yksinyrittäjien etua ajava puoluepoliittisesti sitoutumaton yhdistys, jonka Hanén on nostanut tärkeäksi vaikuttajaksi suomalaiseen päätöksentekoon.  

Kerttu Saalasti säätiön asiamies, professori ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja Matti Muhos, kiitti Hanénia esimerkillisestä työstä mikroyrittäjyyden yhteiskunnallisten kysymysten esille nostamisessa. "Hanénin perustaman yhdistyksen myötä mikroyrittäjien ääni kuuluu suomalaisessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa aiempaa paremmin. MYRY:n perustaminen on valtakunnallisesti poikkeuksellinen teko, jolla on erityinen uutuusarvo", Muhos totesi.  

“Tämä kannustaa edelleen jakamaan näkyvän paikan raivaamista ja tarpeellisia yhteiskunnallisia muutoksia jokaiselle yksin- ja mikroyrittäjälle. Kaikkein tärkeimpänä pidän yrittäjien sosiaali- ja eläketurvan parantamista ja uudistamista nykypäivään”, Liisa Hanén sanoi.  

Seminaarissa esiintyi myös Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Kerttu Saalasti Instituutin uusi mikroyrittäjyyden apulaisprofessori Robert van der Have, joka aloitti lahjoitusvaroin perustetussa tehtävässään kesällä 2024. Van der Have tutkii muun muassa yrittäjyyden ja innovaatioiden kehittämistä julkisen politiikan näkökulmasta. Mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn tutkimusjohtaja Martti Saarela korosti kumppanuuksien merkitystä tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.  

Seminaarin tallenne on nähtävissä Oulun yliopiston YouTube-kanavalla tästä linkistä.  

Lisätietoja seminaarista.  
Lisätietoja puhujista.  
Lisätietoja mikroyrittäjyyden professuurista ja lahjoittajista.  

Yhteystiedot:  

Matti Muhos  
professori, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja  
Kerttu Saalasti säätiön asiamies  
matti.muhos@oulu.fi  
puh: 0400 407590  

Liisa Hanén  
Mikro- ja yksinyrittäjät MYRY ry:n puheenjohtaja  
liisa.hanen@mikrojayksinyrittajat.fi  
puh: 040 587 0947  

Martti Saarela  
tutkimusjohtaja, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti, mikroyrittäjyyskeskus MicroENTRE 
martti.saarela@oulu.fi  
puh: 050 4735470  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye