Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki siirtyy University of the Arcticin johtotehtävään
Oulun yliopiston rehtorikautensa päättävä professori Jouko Niinimäki aloittaa huhtikuussa 2025 University of the Arcticin (UArctic) johtotehtävässä. UArctic on lähes 200 yliopistoa, koulutusorganisaatiota ja tutkimuslaitosta arktisissa maissa yhdistävä verkosto.
Uudessa Executive Vice Presidentin (EVP) roolissa Jouko Niinimäen ensisijainen tehtävä on UArcticin akateemisten toimintojen koulutuksen, tutkimuksen sekä alueellinen kehityksen johtaminen. Tehtävä tuo uusia mahdollisuuksia laajojen tutkimusohjelmien rakentamiseen ja yhteistyön syventämiseen kansainvälisten kumppanien kanssa arktisen alueen kriittisiin haasteisiin vastaamiseksi. EVP toimii UArcticin toiminnanjohtajan varahenkilönä ja tukee erityisesti yhteistyötä Euroopan komission kanssa.
"Toivotan ilolla Jouko Niinimäen tervetulleeksi UArcticin johtamisen ytimeen. Hänen kymmenen vuoden rehtorikokemuksensa Oulun yliopistosta, joka on suuri ja menestyvä pohjoisessa toimiva tutkimusyliopisto, sekä lähes yhtä monen vuoden kokemus UArcticin hallituksessa on poikkeuksellinen. Hän on merkittävä vahvistus tiimiimme," UArcticin toiminnanjohtaja (President) Lars Kullerud sanoo.
Jouko Niinimäki tuo UArcticiin johtamiskokemuksensa ja laajat akateemiset verkostot toimittuaan Oulun yliopiston rehtorina vuosina 2015-2024. Viimeisten yhdeksän vuoden aikana hän on ollut UArcticin hallituksen jäsenenä keskeisessä roolissa verkoston strategisessa kehittämisessä ja tutustunut hyvin sen laaja-alaiseen toimintaan. Niinimäki siirtyy sivuun UArcticin hallituksesta 1.4.2025 aloittaessaan uudessa tehtävässä.
"Meillä on vain yksi Arktis, ja sen tila vaikuttaa koko maailmaan. Olen todella innostunut liittyessäni UArcticin tiimiin ja osallistuessani arktisen alueen tulevaisuuden rakentamiseen. Lähes 200 jäsenyliopiston ja -instituution yhteistyö UArcticissa muodostaa vahvan kansainvälisen toimijan arktisen kestävyyden turvaamisessa. Tätä tehtävää toteutamme koulutuksen, tutkimuksen, innovoinnin ja viestinnän kautta sekä arktisella alueella että tuottamalla tietoa arktisuuden monista teemoista”, Jouko Niinimäki sanoo.
Jouko Niinimäen uusi tehtävä luo koko UArctic-verkostolle ja erityisesti suomalaisille tutkijoille ja yliopistoille uusia mahdollisuuksia vahvistaa arktista tutkimusta ja vaikuttavuutta yhden maailman laajimman koulutus- ja tutkimusverkoston kautta.
”Arktisuuteen liittyvät teemat, alkuperäiskansojen asiat sekä ympäristö-, geo- ja turvallisuuspoliittinen ulottuvuus ovat maailmanlaajuisesti saaneet entistä suurempaa painoarvoa. UArctic, ”the brain of the North”, varmuudella tulee kasvattamaan merkitystään arktisen politiikan luomisessa Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa. Tässä kehityksessä Oulun yliopiston on yhtenä pohjoisten alueiden merkittävimmistä yliopistoista syytä olla keskeisesti mukana”, Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Mikko Ayub sanoo.
Lisätietoa:
UArctic:
Lars Kullerud, President / Toiminnanjohtaja, president@uarctic.org, +47 90 870 099
Outi Snellman, Secretary General / Pääsihteeri, outi.snellman@uarctic.org, +358 40 5010 209
Oulun yliopisto:
Marja Jokinen, Communications Director / Viestintäjohtaja, marja.jokinen@oulu.fi, +358 50 5810 264
The University of the Arctic (UArctic) on yhteistyöverkosto, johon kuuluu yliopistoja, korkeakouluja, tutkimuslaitoksia ja muita organisaatioita, jotka toimivat pohjoisen koulutuksen ja tutkimuksen parissa. UArctic rakentaa ja vahvistaa yhteisiä resursseja ja yhteistyömuotoja, mikä tukee jäseninstituutioiden työtä omien sidosryhmiensä ja alueidensa hyväksi. Koulutuksen, tutkimuksen ja tiedonjaon kautta parannamme pohjoisen inhimillistä pääomaa, edistämme elinvoimaisia yhteisöjä ja kestävää taloutta sekä rakennamme globaaleja kumppanuuksia. www.uarctic.org
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000. www.oulu.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Saamen kielten asemaa ja pohjoismaista opetusyhteistyötä kehitetään OKM:n rahoituksella18.12.2024 08:51:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston Giellagas-instituutti on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoituksen saamenkielisen korkeakoulutuksen ja pohjoismaisen yhteistyön kehittämiseen. Rahoitus tukee yhteispohjoismaisen saamenkielisten korkeakouluopettajien yhteistyöverkoston ja opetuspilotin perustamista.
Lapin koululaiset kuvaamaan revontulikameroilla17.12.2024 06:02:00 EET | Tiedote
Oppilaiden ja tutkijoiden yhteistyö syventää luonnontieteiden oppimista – ja pitkää revontulikuvauksen perinnettä Lapissa. Ensi kertaa nimenomaan nuoret osallistetaan revontulikameraverkon asentamiseen ja ylläpitoon.
Massiivinen eurooppalainen ohjelmistoprojekti ajoneuvojen kehittämiseen16.12.2024 07:01:00 EET | Tiedote
Eurooppalaiset yritykset, tutkimusorganisaatiot ja yliopistot yhdistävät voimansa ohjelmistopohjaisten ajoneuvojen kehittämisessä uraauurtavassa hankkeessa. Kumppaneita on kaikkiaan 59, ja tavoitteena on turvata eurooppalainen osaaminen ja kilpailukyky isossa muutoksessa olevalla alalla.
Liikkuvat työkoneet uudelle aikakaudelle – tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyö vauhdittaa vihreää siirtymää16.12.2024 07:01:00 EET | Tiedote
Liikkuvat työkoneet ovat yksi Suomen vientiteollisuuden tukipilareista. Nyt alaa odottaa suuri murros, kun sähköiset voimansiirtoratkaisut ovat korvaamassa fossiiliset polttoaineet. Uusi INTERROB-co-innovation-hanke vie alan vihreän siirtymän seuraavalle tasolle yhdistämällä huipputason tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyön.
Neljä uutta 6G-hanketta edistämään kestävää kehitystä, energiatehokkuutta, langatonta virransiirtoa ja Euroopan kilpailukykyä13.12.2024 10:15:43 EET | Tiedote
Eurooppa investoi voimakkaasti tietoliikenteen tulevaisuuden kehittämiseen. Tammikuussa käynnistyy neljä suurta 6G-hanketta, joissa Oulun yliopisto on mukana. SNS:n (Smart Networks and Services Joint Undertaking) rahoituksella toteutettavien hankkeiden kokonaisbudjetti on 39,6 miljoonaa euroa. Niillä pyritään vastaamaan kriittisiin haasteisiin kestävyyden, resilienssin, yhteistyön ja ihmiskeskeisen innovoinnin alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme