Oulun yliopiston uudeksi rehtoriksi on valittu Arto Maaninen
Arto Maaninen toimii tällä hetkellä Oulun yliopiston yhteistyösuhteiden vararehtorina. Hän aloittaa rehtorina vuoden 2025 alussa.
Oulun yliopiston rehtori 2025 alkavalle viisivuotiskaudelle on valittu. Päätöksen valinnasta teki torstaina 26.9.2024 Oulun yliopiston hallitus.
Hallituksen puheenjohtajan Mikko Ayubin mukaan valinnassa oli loppusuoralla mukana kolme erinomaista hakijaa. Hallitus äänesti valinnasta, ja Maaninen tuli valituksi vaalissa ensimmäisellä kierroksella saatuaan yli puolet äänistä.
”Arto Maanisella on vahvat näytöt menestyksekkäästä toiminnasta johtajana ja vararehtorina, ja hänen kokemuksensa yhdistettynä toimintaympäristön tuntemiseen antavat hyvät lähtökohdat rehtorin tehtävässä onnistumiseen. Maaninen on aiemmissa rooleissaan osoittanut kykyä rakentaa yhteistyösuhteita ympäröivään yhteiskuntaan sekä kansainvälisiä verkostoja”, Mikko Ayub sanoo.
Arto Maaninen on toiminut Oulun yliopiston yhteistyösuhteiden vararehtorina joulukuusta 2017 alkaen. Tätä ennen hän toimi Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä tutkimusjohtamisen tehtävissä sekä tutkimusprofessorina. Maaninen on vuodesta 2004 lähtien ollut Oulun yliopiston epäorgaanisen kemian dosentti.
”Olen valtavan iloinen luottamuksesta ja innostunut tarttumaan rehtorin tehtävään. Tulen tekemään parhaani kasvattajayliopistoni tulevaisuuden menestyksen eteen yhdessä yliopistolaisten kanssa”, Arto Maaninen sanoo.
Oulun yliopiston hallitus avasi rehtorin tehtävän haettavaksi kesäkuun alussa. Määräaikaan 26.7.2024 mennessä tehtävää haki 20 henkilöä. Valintaprosessissa olivat loppuvaiheessa mukana Arto Maanisen lisäksi Oulun yliopiston professori ja entinen koulutusvararehtori Helka-Liisa Hentilä sekä Turun yliopiston yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja vaikuttavuudesta vastaava vararehtori Mika Hannula.
”Olemme hallituksessa tyytyväisiä, että tehtävä herätti mielenkiintoa. Se on osoitus siitä, että Oulun yliopisto kuuluu maamme yliopistojen kärkijoukkoon. Yliopistolaiset voivat luottavaisin mielin jatkaa hyvää työtään kapulan siirtyessä uudelle rehtorille”, Mikko Ayub sanoo.
Rehtori johtaa yliopiston toimintaa ja vastaa yliopiston tehtävien tuloksellisesta ja taloudellisesta hoitamisesta. Arto Maanisesta tulee vuonna 1958 perustetun Oulun yliopiston yhdeksäs rehtori.
Väistyvä rehtori, mekaanisen prosessitekniikan professori Jouko Niinimäki on toiminut Oulun yliopiston rehtorina kaksi kautta vuodesta 2015.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ayub
Yhteys: Viestintäjohtaja Marja Jokinen, 050 5810 264, marja.jokinen@oulu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen lisää vakavien autoimmuunisairauksien riskiä26.9.2024 06:50:00 EEST | Tiedote
Munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen eli POI (primary ovarian insufficiency) on tila, jossa munasarjat lakkaavat toimimasta ennen naisen 40 vuoden ikää. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan POI lisää naisten riskiä sairastua vakaviin autoimmuunisairauksiin. Kyseessä on tähän mennessä suurin POI:n ja autoimmuunisairauksien välistä yhteyttä selvittävä tutkimus.
Oulun yliopiston Tutkijoiden yössä ennätysmäärä tutkijoita mukana24.9.2024 06:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston suurin yleisötapahtuma, Tutkijoiden yö, järjestetään perjantaina 27. syyskuuta Linnanmaan kampuksella. Työpajojen ja esitysten järjestelyissä on tänä vuonna mukana ennätykselliset 220 tutkijaa ja opiskelijaa. Viime vuosina tapahtuma on kerännyt jopa yli 4000 kävijää.
Kerttu Saalasti –seminaari: katse elinkeinoelämää vahvistavaan yhteistyöhön - MYRY ry:n puheenjohtaja palkittiin23.9.2024 08:58:18 EEST | Tiedote
Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala kertoi Ylivieskassa pidettyyn Kerttu Saalasti -seminaariin 20.9.2024 lähettämässään tervehdyksessä, miten hallituksen miljardipanos vaikuttaa tutkijoiden ja yrittäjien yhteistyön kehittämiseen. Seminaarissa jaettiin myös jo neljättä kertaa Kerttu Saalasti -palkinto.
Kaupunkialueiden ylivalaisu haittaa ihmisen ja luonnon hyvinvointia – Oulun yliopistossa kehitetään yhteistyön malleja pimeän ja hämärän arvot tunnistavaan valaistussuunnitteluun20.9.2024 09:02:34 EEST | Tiedote
Perinteisesti valaistuksen kehittäminen kaupunki- ja taajama-alueilla on nähty valon määrän lisäämisenä. Ylivalaisun todetut haittavaikutukset ihmisen ja luonnon hyvinvointiin sekä kasvava energiankulutus ovat kuitenkin kääntämässä näkökulman valaistuksen suunnittelussa yhä enemmän valon määrästä valon laatuun. 30.9. lähtien asukkaat Kuusamossa, Iissä, Oulussa ja Nivalassa toivotetaan tervetulleiksi osallistumaan ja kertomaan kokemuksiaan, kun Oulun yliopistossa kehitetään uudenlaisia kumppanuuksia kaupunkien valaistukseen.
PCR-menetelmän käyttöönotto on nopeuttanut ihon pinnallisten sieni-infektioiden diagnostiikkaa20.9.2024 06:40:00 EEST | Tiedote
PCR-menetelmän käytön myötä sieni-infektioiden lääkehoito voidaan kohdentaa ja rajata huomattavasti nopeammin kuin viljelymenetelmää käytettäessä, uusi tutkimus osoittaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme