Kunta- ja hyvinvointialan palkankorotuksista jopa puolet neuvotellaan paikallisesti

Merkittävä osa kunta- ja hyvinvointialan palkantarkistuksista jaetaan paikallisesti sopien. Niitä ei siis jaeta yleiskorotuksina kaikille tasaisesti, kuten julkisuudessa on viime aikoina virheellisesti esitetty.

Paikallisilla erillä on pitkä historia

Ensimmäiset paikalliset erät kunta-alan sopimuksiin sovittiin jo 1990-luvulla (liite). KT on neuvotteluissa lähtenyt aina siitä, että palkankorotuksista merkittävä osuus jaetaan paikallisesti. Sopimuskausi on kokonaisuus ja ensisijaisesti on tarkasteltava paikallisten erien määrää koko sopimuskaudella. Kunta- ja hyvinvointialalla jopa noin puolet palkankorotuksista voi olla paikallisesti suunnattavia eriä. Tämä on tilanne esimerkiksi vuosina 2023 ja 2024. 

Kunnilla ja hyvinvointialueilla on omia painopisteitään palkitsemisessa, jotka voivat liittyä esimerkiksi henkilöstön saatavuushaasteiden ratkaisemiseen. Eri vuosikymmenten aikana julkisen sektorin rakennemuutosten seurauksena on syntynyt uusia työnantajia liikkeen luovutusperiaattein. Palkkauksen epäkohtia on voitu korjata ja palkkojen lakisääteistä yhteensovittamista toteuttaa paikallisten erien avulla.

Samoin palkkausjärjestelmien kehittäminen tai uusiminen vaatii paikallisia eriä ja lisärahoitusta. Ratkaisut ovat myös edistäneet sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Vuoden 2022 kunta-alan työmarkkinakriisien ja sovitteluiden kautta syntyneet alan monivuotiset palkkausjärjestelmien kehittämisohjelmat mahdollistavat ja antavat raamin näille pyrkimyksille. Valtaosa paikallisen erän neuvotteluista päätyy yksimielisyyteen järjestöjä edustavien luottamusmiesten ja työnantajan välillä. 

Työnantaja päättää, jos sopuun ei päästä 

Erityistä kunta- ja hyvinvointialalle on yksityiseen sektoriin verrattuna kuitenkin myös se, että lähes poikkeuksetta työnantajalla on erimieliseksi jäävissä neuvotteluissa oikeus suunnata sopimuskorotus paikallisesti päätöksensä mukaan.

"Erä ei siis muutu yleiskorotukseksi, kuten muilla aloilla on monesti tapana", toteaa KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen. 

Jokaisella Pohjoismaalla on oma työmarkkinahistoriansa. Ruotsin työmarkkinamalli perustuu sopijaosapuolten keskenään tekemiin sitoumuksiin. 

"Mallia on myös koeteltu Ruotsissa julkisella puolella ja siitä on poikettu historian saatossa esimerkiksi hoitajien ja opettajien kohdalla", kertoo KT:n neuvottelujohtaja Henrika Nybondas-Kangas.

Ruotsin kunta- ja aluetyönantajien eli SKR:n sopimuksissa on myös sovittu Suomen tapaan palkankorotuksista suoraan. Kaikki Ruotsin julkisen alan sopimukset eivät ole ”numerottomia” ja paluu valtakunnallisiin palkkasopimuksiin on ollut vahvistuva trendi Ruotsissa viime vuosina. 

Paikallisia sopimuksia tehdään runsaasti

Kunta- ja hyvinvointialalla valtakunnallisista työ- ja virkaehtosopimuksen ehdoista poikkeaminen paikallisesti sopien on tavallista. Paikallisen sopimisen oikeudet ovat olleet jo 1990-luvun alusta alkaen työmarkkinoiden laajimmat, muutamista minimiehdoista ei kuitenkaan saa sopia toisin. Paikallisten sopimusten määrää ei tilastoida, mutta isoilla työnantajilla sopimuksia on samaan aikaan voimassa kymmeniä.

Tavanomaista on sopia esimerkiksi työaikapankeista ja työaikajärjestelyistä kuten jononpurusta. Paikallinen sopiminen vaatii luottamuksellisen ilmapiirin ja usein tahtotilojen yhteensovittamista. Alan järjestäytymisaste on korkea ja luottamusmiesjärjestelmä kehittynyt. Henkilöstön edustajilla on usein laaja mandaatti sopia jäsenistönsä asioista. Alalla koetaan yleisesti paikallisen sopimisen mahdollisuudet hyväksi.