Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Pohjois-Suomen kasvanut matkailukysyntä näkyy nyt investointibuumina

Jaa

Kansainvälinen kiinnostus pohjoisen luksusmatkailua kohtaan kasvaa. Uudet investoinnit ja parantuneet lentoyhteydet vauhdittavat Pohjois-Suomen taloutta ja tuovat alueelle sekä matkailijoita että sijoittajia.

Uudet investoinnit ja lentoyhteyksien määrän kasvu ovat keskeisiä tekijöitä Pohjois-Suomen talouden elpymisessä. Alueella keskustelua herättäneen Airbnb-majoituksen räjähdysmäisen kasvun lisäksi myös hotellimajoituksen kysyntä kasvaa vauhdilla.   
  
"Meillä on aktiivista investointikysyntää erityisesti hotelli- ja hiihtokeskushankkeiden rahoitukseen", toteaa Danske Bankin yritysasiakasliiketoiminnan johtaja Elina Fogelholm.  
 
Hän korostaa, että Pohjois-Suomen matkailu on korkean lisäarvon palveluvientiä, joka vetää puoleensa myös kansainvälisiä sijoittajia.  

Alueen taloudellista nousua tukevat merkittävästi lisääntyneet lentoyhteydet. Rovaniemelle tehdään viikoittain 27 suoraa reittilentoa ja muualle Lappiin yhteensä 40, jonka päälle lasketaan vielä tilaus- ja yksityislennot. Lapin majoitustarjonnan varausasteessa tehtiin uusi ennätys tämän vuoden helmikuussa, jolloin varausaste oli 75,9 prosenttia.  

"Lentoyhteyksien panostukset maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin, kuten alueelle suunnitelluista uusista hankkeista näkyy", sanoo Fogelholm. 

Haasteen alueen talouskasvulle tuo pula osaavasta työvoimasta. Lappi on muuhun Suomeen verrattuna poikkeuksellinen maakunta: siellä työttömyysaste on laskenut, ja työttömiä oli heinäkuun lopussa 6 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Pohjois-Suomessa työvoimapulaan vaikuttaa myös alueen ikäjakauma, eläköityminen on maan kiivainta. Luksusmatkailua pyöritetäänkin vahvasti kausityöntekijöiden voimin.  

Ilmastonmuutos on muokannut tyypillisen matkailijan profiilia, ja Pohjois-Suomen viileät kesät sekä lumivarmat talvet tarjoavat kansainvälisille matkailijoille kaivattuja coolcation-matkailukokemuksia.   

"Pohjois-Suomi tarjoaa korkeatasoisia matkailu- ja ohjelmapalveluita, jotka houkuttelevat erityisesti Manner-Euroopasta ja kauempaa saapuvia laatutietoisia matkailijoita. Alueen ylelliset palvelut ja ainutlaatuinen luonto, kuten revontulet ja lumiset maisemat, ovat tehneet Pohjois-Suomesta vetovoimaisen kohteen luksusmatkailijoille", jatkaa Fogelholm. ”Pohjoisen luonnon kantokyvyn kannalta on positiivista, että massaturismin sijaan aluetta kehitetään laatu- ja myös luontotietoisille matkailijoille.”  

Naton harjoitukset tuovat lisäkysyntää alueen majoituspalveluille erityisesti matkailun hiljaisina kuukausina. Kun kesäsesonki on hiljaisempi, Naton harjoituksiin osallistuvat täyttävät majoituskapasiteetin.  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Yrityspankin johtaja Elina Fogelholm
Yrityspankin johtaja Elina Fogelholm
Pasi Salminen Danske Bank A/S Suomen sivuliike
Lataa

Danske Bankista

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. 

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Puolustusteollisuuden investointikysyntä kasvussa Suomessa19.12.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Suomen puolustusteollisuuden investointikysyntä ja uudet hankkeet ovat merkittävästi lisääntyneet, arvioi Danske Bank. Kasvua on näkyvissä niin suurissa kuin pienissäkin yrityksissä, ja se käsittää laajasti eri segmentit puolustuksesta suojautumiseen ja varautumiseen. Monella toimialalla sekä sotilas- että siviilikäyttöön tarkoitettujen kaksikäyttötuotteiden kysyntä on kääntynyt pääosin puolustusteollisuuden hyväksi, mikä korostaa alan merkitystä myös siviilimarkkinoilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye