Yleisradio Oy

Tulevaisuustapahtuma Auroran pääpuhujaksi Pussy Riotin perustaja Nadya Tolokonnikova

Jaa

Neljättä kertaa järjestettävän tapahtuman teemana on tänä vuonna turvallisuus. Tapahtuma järjestetään Rovaniemellä Lappia-talossa 20. marraskuuta 2024.

Tulevaisuustapahtuma Auroran pääpuhuja Pussy Riotin perustaja Nadya Tolokonnikova.
Tulevaisuustapahtuma Auroran pääpuhuja Pussy Riotin perustaja Nadya Tolokonnikova nähdään Rovaniemen Lappia-talossa 20.11.2024. Gilberto Tadday / TED

Yhden päivän aikana kuullaan kahdeksan keskustelukokonaisuutta ja päivä huipentuu Ylen Perjantai-ohjelmasta tutun toimittaja Sean Ricksin ja venäläisen aktivisti-taiteilija Nadya Tolokonnikovan keskusteluun, jota voi seurata myös suorana Yle Areenassa 20.11. klo 16.30 tai suomeksi tekstitettynä TV1:llä perjantaina 22.11. klo 21.05.

“Olen innoissani ensimmäisestä Suomen-vierailustani. Suomi jakaa rajansa Venäjän kanssa, joten siellä vallitsee ymmärrys niistä ongelmista ja kamppailuista, joita autoritäärisen vallan vierellä eläminen tuo tullessaan. Suomeen tulo on kuin tapaisin sortoa vastaan taistelevia liittolaisia. Minulle antaa toivoa nähdä ihmisten yhtenäisyys vastoinkäymisten edessä”, sanoo Tolokonnikova.

Tulevaisuustapahtuma Aurora on viime vuosina kerännyt asiantuntijoita ja visionäärejä monipuolisten yhteiskunnallisten aiheiden äärelle. Tämän vuoden turvallisuus-teemaa käsitellään Aurorassa paitsi valtakunnallisella tasolla, myös aiheilla, jotka koskettavat ihmisten arkea. Uhkakuvien luomisen sijaan tapahtuma pyrkii erityisesti löytämään ratkaisuja ja herättämään toivoa.

“Nadya Tolokonnikova on ajankohtainen henkilö tässä maailmantilanteessa. Hän on riskeerannut oman turvallisuutensa vastustamalla vääryyksiä Venäjällä. Tolokonnikova on joutunut luopumaan kotimaastaan, mutta haluaa yhä omalla taiteellaan kannustaa ihmisiä olemaan rohkeita, sillä rohkeus on tarttuvaa”, toteaa tapahtuman projektituottaja Pia Louhivuori.

Tapahtuman keskustelijoina ovat muun muassa kansanedustaja Pekka Haavisto, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist, tutkija Maria Lindén, Venäjä-asiantuntija Hanna Smith sekä Ulkopoliittisen instituutin tuleva johtaja Hiski Haukkala. Keskusteluiden juontajina toimivat Sean Ricks, Maria Stenroos ja Totti Toivonen.

Aurora on yleisölle maksuton tapahtuma. Tilojen rajallisuuden vuoksi pyydämme ennakkoilmoittautumista tapahtumaan verkkosivujen kautta osoitteessa yle.fi/aurora.

Tulevaisuustapahtuma Aurora on yhteistyöhanke, jossa Yle vastaa sisällöstä ja Visit Rovaniemi tapahtuman järjestämisestä. Keskusteluita voi seurata Yle Areenassa ja Yle.fi:ssä. Osa keskusteluista näytetään myös Yle TV1:llä seuraavasti:

Yle TV1 20.11. klo 10.15–11
Toivoa huomiseen – Näin nuorten turvallisuuden tunne vahvistuu

Ilman uskoa tulevaisuuteen emme tunne oloamme turvalliseksi. Kuinka nuoret voivat vahvistaa toiveikkuuttaan? Ratkaisuista keskustelemassa Sekasin-kollektiivin johtaja Satu Raappana, ministeri Sandra Bergqvist ja Lasten ja nuorten säätiön toimitusjohtaja Olli Alanen. Juontajana Sean Ricks.

Yle TV1 20.11. klo 17.10–18
Rovaniemellä järjestettävässä Aurora-tapahtumassa teemana on turvallisuus. Haastateltavina mm. ministeri Sandra Bergqvist, taiteilija-aktivisti Nadya Tolokonnikova, professori Hiski Haukkala sekä tutkija Hanna Smith. Toimittajana Totti Toivonen.

Yle TV1 22.11. klo 21.05–22
Nadya Tolokonnikova: Rohkeutta on toimia pelosta huolimatta
Toimittaja Sean Ricks keskustelee venäläisen Pussy Riot -aktivistiryhmän perustajan Nadya Tolokonnikovan kanssa turvallisuudesta Tulevaisuustapahtuma Aurorassa.

Lue tiedote Ylen verkkosivuilla

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pia Louhivuori, projektituottaja, Yle, pia.louhivuori@yle.fi

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tässä Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaseloste.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy

Finland’s Contest for New Music UMK to be held in Tampere at Nokia Arena on 8 February 2025 – record number of song entries submitted this year1.10.2024 08:00:18 EEST | Tiedote

UMK fever will take over Tampere in early February 2025 when the Contest for New Music UMK arrives at Nokia Arena on Saturday 8 February. Finland’s largest music show will feature seven UMK finalists and performances by many of Finland’s top artists. Tickets for the UMK25 event will be available on Thursday 3 October at 9am EET.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye