Oma Häme aloittaa yhteistoimintaneuvottelut ikäihmisten kuntouttavassa päivätoiminnassa
Neuvotteluilla ei tavoitella henkilöstövähennyksiä.
Oma Häme aloittaa ikäihmisten kuntouttavassa päivätoiminnassa, kotihoidon tulosalueella, yhteistoimintaneuvottelut, joilla ei tähdätä henkilöstön vähennyksiin. Neuvottelut järjestöjen kanssa aloitetaan 8. lokakuuta. Henkilöstölle on kerrottu päivätoiminnan muutoksista.
Yt-neuvotteluiden piirissä noin 30 henkilöä ja se koskee kaikkia päivätoiminnan yksiköitä: Janakkalan päivätoiminta, Voutilakeskuksen päivätoiminta (Hämeenlinna), Kalvolan päivätoiminta (Hämeenlinna), Hauhon päivätoiminta (Hämeenlinna), Lammin päivätoiminta (Hämeenlinna), Riihimäen päivätoiminta, Hausjärven päivätoiminta, Lopen päivätoiminta, Forssan päivätoiminta, Jokioisten päivätoiminta. Neuvottelujen piirissä on esimerkiksi lähi-, kunto- ja kodinhoitajia sekä päivätoiminnan ohjaajia.
Neuvottelujen kohteena oleville tarjotaan ensisijaisesti uutta työtä kotihoidon tulosalueella. Tällöin työntekijällä voi muuttua työnkuva, lähijohtaja, nimike ja työpaikan sijainti. Muutoksia voi tulla myös työsopimuksen ehtoihin, työaikamuotoon ja palkkaukseen. Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, voivat irtisanomisetkin olla mahdollisia.
Yt-neuvottelut perustuvat hyvinvointialueen talouden toisen tasapainottamisohjelman toimeenpanoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Hintsalakotihoidon tulosaluejohtaja
Puh:040 676 6249anne.hintsala@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Suun terveydenhuollonpalveluissa 9.10.2024 alkaen kaksi Ensilinjanumeroa2.10.2024 10:02:21 EEST | Tiedote
Oma Hämeessä suun terveydenhuollossa yhtenäistetään puhelinnumerot 9.10.2024 alkaen, jonka myötä puhelinnumerot muuttuvat. Jatkossa suun terveydenhuollon palveluihin on kaksi yhteistä numeroa, jonka kautta palveluun otetaan yhteyttä. Vanhat puhelinnumerot hammashoitoloihin poistuvat käytöstä samaan aikaan.
Syksyn 2024 influenssarokotukset käynnistyvät viikolla 431.10.2024 16:58:45 EEST | Tiedote
65 vuotta täyttäneet sekä 18 vuotta täyttäneet, joilla on vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus, saavat sekä korona- että influenssarokotteen loka-marraskuussa. Joukkorokotukset alkavat viikolla 43 ja ajanvaraus avautui tänään 1.10.2024. Influenssa- ja koronatehosteiden lisäksi annetaan pneumokokki- ja tetanusrokotteita.
Ikäihmisten ensilinja aloittaa toimintansa 7. lokakuuta30.9.2024 10:35:29 EEST | Tiedote
Ikäihmisten asiakasohjauksessa otetaan käyttöön yksi, yhteinen neuvontanumero.
Sosiaalihuollon asiakasjärjestelmän käyttöönotto viivästyy Oma Hämeessä27.9.2024 15:34:48 EEST | Tiedote
Järjestelmätoimittajasta johtuva viivästys ei juurikaan vaikuta asiakkaiden palveluihin.
Muutos lääkärin vastaanottoaikoihin Ypäjän terveysasemalla27.9.2024 14:32:05 EEST | Tiedote
Forssan seudun lääkäripula hellittää hieman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme