LASBille syksyn avausvoitto Helsingistä – Niko Einiön tehot liikaa EräViikingeille
LASB nappasi neljännellä yrittämällä kauden avausvoittonsa ja avauspisteensä, kun EräViikingit taipui kotonaan rangaistuslaukauksilla 5-4. Lahtelaisten voimahahmo oli joukkueen neljästä pelitilannemaalista kolme iskenyt ja yhden syöttänyt hyökkääjä Niko Einiö.
Tapanilan Mosahallin illan avausmaalin osui kotijoukkueen Daniel Tenhonen, mutta sitten otti ohjat Niko Einiö, joka ensin tasoitti ja toisessa erässä laukoi vieraat kahdesti johtoon isäntien Oliver Sillanpään ehdittyä välillä tasoittaa lukemiksi 2-2. Päätösjakson aluksi Olli Salmisen laukaus yläputken alle tasoitti tilit taas, mutta viisi minuuttia ennen täyttä aikaa EräViikingit menetti jälleen pallon keskialueella ja Emil Karkulowski vei LASBin kiinni voittoon Niko Einiön syötöstä. Kolmea pistettä ei lahtelaisille vielä tänään suotu, kun Matej Penicka iski pienestä kulmasta tasoituksen Simon Stranskyn poikkisyötöstä EräViikinkien painaessa ilman maalivahtia. Rangaistuslaukauskisassa Santtu Pohjosen torjunnat sekä Jorens Malkavsin, Janne Jaanuksen ja Mael Marthalerin maalit toivat kuitenkin lisäpisteen LASBille.
Sarja jatkuu perjantaina otteluilla Nurmon Jymy–Classic, EräViikingit–TPS, Oilers–Westend Indians ja FBC Turku–Happee.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Nokian KrP:lle ensimmäinen pistemenetys – Westend Indians taipui vasta jatkoajalla5.10.2024 19:39:11 EEST | Tiedote
Nokian KrP koki kauden ensimmäisen pistemenetyksen F-liigan miesten sarjassa, kun Westend Indians taipui vasta jatkoajalla 5-4 Nico Jonaesonin upealla maalilla. Lauantain muissa otteluissa SPV murskasi kotonaan Classicin 9-4 ja TPS löi vieraissa LASBin 6-1.
ÅIF:lle ja SB-Prolle syksyn toiset voitot, Kooveen jyräys jatkuu5.10.2024 18:42:04 EEST | Tiedote
Koovee jatkaa F-liigan naisten sarjassa puhtaalla pelillä, kun tänään tuli jo neljäs voitto SaiPan kaatuessa kotikaukalossaan maalein 4-2. Lauantain muut voittajat olivat ÅIF, SB-Pro ja TPS.
Ratkaisu 13 sekuntia ennen loppua – Espoo pysyy Öljymiesten komennossa4.10.2024 21:12:29 EEST | Tiedote
F-liigan mestari Oilers jatkaa myös Espoon ykkösenä, kun se kaatoi kauden ensimmäisessä paikallisottelussa Westend Indiansin 4-3 Eppu Suhannon vain 13 sekuntia ennen loppua iskemällä maalilla. Derbyä jännitti Tapiolassa 1 012 katsojaa.
Classic vei Indiansin paluuottelun – ratkaisu viimeisellä minuutilla30.9.2024 21:05:36 EEST | Tiedote
Syyskuun 14. päivänä OLS:n kaatanut Westend Indians pelasi viimein kauden toisen ottelunsa, mutta toista voittoa ei vielä tullut, kun Classic oli kotonaan vahvempi maalein 7-6. Ratkaisuosuma syntyi pelin viimeisellä minuutilla Indians-puolustajan jalan kautta.
SPV juhli lakeuden derbyn voittoa jatkoajalla – Seinäjoki Areenalla 1 192 katsojaa29.9.2024 20:46:53 EEST | Tiedote
SPV nappasi viikonlopun toisen voittonsa, kun Nurmon Jymy kaatui 5-4 Riku Hakasen jatkoaikamaalilla. Vielä puolitoista minuuttia ennen varsinaisen loppua Peliveljet oli ollut maalin tappiolla. Lakeuden derbyä jännitti Seinäjoki Areenalla 1 192 katsojaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme