Tuulia Hakola-Uusitalo nimitetty Ruotsin talouspolitiikan arviointineuvostoon
VATT:n vt. ylijohtaja ja tutkimusjohtaja Tuulia Hakola-Uusitalo on nimitetty Ruotsin talouspolitiikan arviointineuvoston jäseneksi 5.9.2024–30.6.2027 väliseksi ajaksi.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) vt. ylijohtaja ja tutkimusjohtaja Tuulia Hakola-Uusitalo on nimitetty Ruotsin talouspolitiikan arviointineuvoston jäseneksi aikavälille 5.9.2024–30.6.2027.
Ruotsin talouspolitiikan arviointineuvoston (Finanspolitiska rådet) tehtävänä on arvioida riippumattomasti hallituksen talouspolitiikkaa sekä sen onnistumista suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Neuvoston tehtäviin kuuluu myös selvittää, vastaako talouspolitiikka pitkän aikavälin kestävän kasvun ja korkean työllisyysasteen vaatimuksia.
“Arvostan suuresti nimitystä Finanspolitiska rådetiin. Kyseessä on perinteikäs instituutio, joka on toiminut esimerkkinä muille EU-maille talouspolitiikan arviointineuvostojen perustamiseen. Finanspolitiska rådet on ollut esimerkkinä myös Suomessa toimivalle Talouspolitiikan arviointineuvostolle, jossa riippumattomat taloustieteilijät arvoivat istuvan hallituksen talouspolitiikkaa”, kommentoi Tuulia Hakola-Uusitalo.
Ruotsin talouspolitiikan arviointineuvosto koostuu kuudesta jäsenestä. Neuvoston puheenjohtajana toimii taloustieteen tohtori Lars Heikensten, joka on toiminut myös muun muassa Nobel-säätiön toimitusjohtajana vuosina 2011–2020. Tuulia Hakola-Uusitalo on Ruotsin talouspolitiikan arviointineuvoston ainoa ei-ruotsalainen jäsen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuulia Hakola-Uusitalovt. ylijohtaja, tutkimusjohtaja, VATT
Puh:+358 29 551 9501tuulia.hakola-uusitalo@vatt.fiKuvat
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on taloustieteellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö. Teemme tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta edistääksemme tietoon pohjautuvaa talouspolitiikkaa. Tutustu työhömme tarkemmin: https://vatt.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Tutkimus: Valtionosuuksien korotus parantaa kunnan taloudellista tilannetta, vaikutus muuttoliikkeeseen vähäinen20.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Kunnat, jotka saivat enemmän valtionosuuksia, pystyivät laskemaan veroja ja palvelumaksuja sekä lisäämään julkista kulutusta. Paikallisesti työpaikat lisääntyivät yksityisellä sektorilla, mutta vaikutus muuttoliikkeeseen oli vähäinen.
Tutkimus: Käännetty arvonlisävero kasvatti rakennusalan verokertymää merkittävästi19.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Käännetty arvonlisäverovelvollisuus vähensi harmaata taloutta rakennusalalla siirtämällä verojen tilitysvastuun pieniltä alihankkijoilta suuremmille urakoitsijoille. Tuoreen tutkimuksen mukaan uudistus kasvatti rakennusalan verotuottoja vuosittain noin viidellä prosentilla, mikä vastaa noin 90 miljoonaa euroa.
Teemu Lyytikäinen nimitetty VATT:n tutkimusprofessoriksi18.12.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) pitkäaikainen johtava tutkija ja tutkimusohjaaja Teemu Lyytikäinen on nimitetty tutkimusprofessoriksi. Viranmuutoksesta päätti VATT:n johto joulukuussa 2024.
VATT Datahuone: Itäisen ja pohjoisen Suomen talouskehityksessä ei merkittävää eroa muuhun maahan Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen17.12.2024 01:00:00 EET | Tiedote
Itäisessä ja pohjoisessa Suomessa on jo pitkään mennyt taloudellisesti muuta maata heikommin. Työttömyys on yleisempää, tulot ovat matalammat ja työpaikkoja asukasta kohti on vähemmän kuin muualla Suomessa. Erot eivät näytä merkittävästi kasvaneen Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta, kertoo Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) Datahuoneen raportti.
VATT: Minimivero leikkaisi ilmastoinvestointien verotukea vain poikkeustapauksissa12.12.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Hallituksen suunnitteleman ilmastoinvestointien verotuen on epäilty olevan ristiriidassa yrityksille vastikään säädetyn 15 prosentin miniveron kanssa. ”On herättänyt kysymyksiä, onko tässä kaksi järjestelmää, jossa toinen söisi toisen hyödyt. Minimiveron ja verotuen törmäys ei kuitenkaan näytä kovin dramaattiselta, vaan minimivero leikkaisi ilmastoinvestointien verotukea vain poikkeustapauksissa” kertoo johtava tutkija Seppo Kari Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme