Kaikki HSY:n Sortti-asemat auki kolmena lauantaina lokakuussa
Syksy on täällä ja siivousintoa riittää, kun pihat ja kodit halutaan laittaa talvikuntoon. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY palvelee kierrätysasiakkaita lisäämällä Sortti-asemien aukioloja kolmena lauantaina lokakuussa. Lisäksi Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemat sekä Koivukylän Sortti-pienasema palvelevat viikonloppuisin ympäri vuoden.
Syksyn tullen Sortti-asemilla asiakasmäärät lisääntyvät, ja HSY helpottaa ruuhkia pitämällä kaikki Sortti-asemansa auki normaalien arkipäivien lisäksi kolmena lokakuun lauantaina 12., 19. ja 26.10.2024 klo 10–18. Sortti-asemien laajennetut lauantaiaukiolot tarjoavatkin oivan mahdollisuuden tuoda ylimääräiset jätteet kierrätykseen viikonlopun aikana.
– Olemme aikaisemmin pitäneet Sortti-asemiamme avoinna lauantaisin kevätruuhkien aikaan, mutta tänä vuonna päätimme ulottaa ne myös syksylle kolmeksi lauantaiksi, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Eetu Keinänen.
Lisäksi Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemat Helsingissä sekä Koivukylän Sortti-pienasema Vantaalla palvelevat ympäri vuoden lauantaisin ja sunnuntaisin juhlapyhiä lukuun ottamatta. Tarkemmat aukioloajat löytyvät HSY:n verkkosivuilta.
eSortti-verkkopalvelu nopeuttaa asiointia asemalla
Asiakkaat voivat nopeuttaa asiointia Sortti-asemalla ilmoittamalla ja maksamalla jätteensä ennakkoon eSortti-palvelussa. Tällöin asiakas pääsee ajamaan asemalle suoraan itsepalveluasiointiin tarkoitettua kaistaa pitkin, eikä hänen tarvitse jonottaa palvelupisteelle. Asemilla on myös itsepalvelulaitteet, joiden käyttö onnistuu Sortti-kortilla. Verkkopalvelua voi hyödyntää myös silloin, kun haluaa vain arvion siitä, mitä omien jätteiden kierrättäminen maksaa.
Vinkkejä kierrättämiseen
- HSY:n Jäteopas on hyvä apulainen jätteiden lajittelussa.
- Sortti-asemilta voi vuokrata peräkärryn jätteiden kuljettamiseen. Hinta on 5,06 euroa kolmelta tunnilta.
- Kaikkia jätteitä ei tarvitse kuljettaa Sortti-asemille asti. Lähimmän kierrätyspisteen voi etsiä osoitteesta www.kierratys.info.
- Jos kierrätettävä tavara ei mahdu omaan autoon, maksullinen Sortti-nouto tarjoaa avun.
Yhteyshenkilöt
Keinänen EetuKäyttöpäällikköHSY
Puh:0503832646eetu.keinanen@hsy.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
HSY – Puhtaasti parempaa arkea
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY:n hallituksen päätökset 20.12.202420.12.2024 10:13:44 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti hyväksyä käsittelemänsä kolme vesihuollon hankesuunnitelmaa. Näitä olivat Pitkäkosken jokivedenottamon saneeraus, Kauniaisissa Pohjoisella Suotiellä, Rantamajantiellä ja Sveanpolulla olevan kiinteistökohtaisen painejätevesiviemärin ja vesijohdon saneeraus sekä Helsingin Savonkadun vesihuoltoverkoston saneeraus ja sekaviemäröinnin eriyttäminen. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankinnat: - vaarallisten jätteiden kuljetus- ja käsittelypalvelut hankitaan Fortum Waste Solutions Oy:ltä, Helsingin KTK Oy:ltä, L&T Teollisuuspalvelut Oy:ltä, L&T Ympäristöpalvelut Oy:ltä, Stena Recycling Oy:ltä ja Veikko Lehti Oy:ltä - valurautaiset vesijohtoputket ja putkiyhteet hankitaan Nuijamiestentien hankkeen osalta Saint-Gobain Finland (PAM) Oy:ltä ja Korso Vantaan sekä Vantaanlaakso–Myllymäki -hankkeiden osalta Ulefos Oy:ltä - Espoon Perkkaan jätevesiputken paineviemärin kahdentamisen ja Everstinkadun kunnallistekniikan saneerauksen urak
Joulun ja uuden vuoden juhlapyhät vaikuttavat HSY:n jäteastioiden tyhjennyksiin ja Sortti-asemien aukioloihin18.12.2024 08:41:33 EET | Tiedote
Jäteastioiden tyhjennysten aikatauluissa on pieniä poikkeuksia juhlapyhien vuoksi pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella. HSY kannustaa asukkaita kiinnittämään huomiota jätteiden lajitteluun myös jouluna, jotta sekajäteastiat eivät täyty ääriään myöten turhaan. Sortti-asemat ovat suljettuina joulun ja uuden vuoden pyhinä.
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 20.12.202417.12.2024 14:38:15 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 20.12.2024 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa kolmen vesihuollon hankesuunnitelman hyväksymisestä. Näitä ovat Pitkäkosken jokivedenottamon saneeraus, Kauniaisissa Pohjoisella Suotiellä, Rantamajantiellä ja Sveanpolulla olevan kiinteistökohtaisen painejätevesiviemärin ja vesijohdon saneeraus sekä Helsingin Savonkadun vesihuoltoverkoston saneeraus ja sekaviemäröinnin eriyttäminen. Hallitus päättää lisäksi seuraavista hankinnoista: - vaarallisten jätteiden kuljetus- ja käsittelypalveluiden hankita - valurautaisten vesijohtoputkien ja putkiyhteiden hankinta kolmeen eri hankkeeseen: Nuijamiestentie, Korso-Vantaa ja Vantaanlaakso-Myyrmäki - Espoon Perkkaan jätevesiputken paineviemärin kahdentamisen ja Everstinkadun kunnallistekniikan saneerauksen urakoitsijan valinta - urakoitsijan valinta vesijohto
HSY uudistaa joulukuusien keräyksen – keräys alkaa 9.1.16.12.2024 14:49:26 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut uudistaa joulukuusien keräystapaa ja järjestää joulukuusien erilliskeräyksen tammi–helmikuussa. Uusi keräystapa parantaa joulukuusista tehtävän hakkeen laatua.
Joulun lajitteluvinkit – lajittelemalla säästät ja saat hyvän mielen10.12.2024 06:50:00 EET | Tiedote
Joulu tuo mukanaan iloa, juhlaa, lahjoja, herkkuja - ja myös tavallista enemmän jätettä. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa, että kiireen ja juhlahumun keskellä on tärkeää muistaa jätteiden sekä keittiörasvojen lajittelu, jotta materiaalit saadaan tehokkaasti kiertoon, viemärit pysyvät vedossa ja joulunvietosta voidaan tehdä entistä kestävämpää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme