Kutsu medialle: Tervetuloa tutustumaan lasten ja nuorten yliopisto Juniversityn toimintaan torstaina 10.10.!
Tampereen yliopiston Juniversity, lasten ja nuorten yliopisto, on saanut uudet tilat yliopiston keskustakampukselta.
Juniversityn toiminta innostaa oppimiseen ja luo mahdollisuuksia kiinnostua tieteistä esimerkiksi tiedetyöpajojen, luentojen ja yliopistovierailujen avulla. Ytimenä ovat opetusryhmille suunnatut palvelut aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.
– Kohdistamalla toimintaamme opetusryhmille pääsemme tekemään tiedettä tutuksi ja kertomaan korkeakoulutuksen mahdollisuuksista tasa-arvoisesti myös niille, jotka eivät muuten löytäisi mukaan palveluidemme ääreen, kertoo erityisasiantuntija Laura Salkonen.
Lue lisää Juniversityn uusista tiloista
Kutsumme median edustajat lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan uusiin tiloihin ja toimintaan torstaina 10.10.2024 kello 9.45 alkaen.
Uudet tilat sijaitsevat yliopiston keskustan kampuksella, TietoPinni-rakennuksen 0-kerroksessa osoitteessa Kanslerinrinne 1, Tampere. Pyydämme ilmoittamaan tulosta etukäteen osoitteeseen juniversity@tuni.fi
Tiloissa järjestetään vierailun aikana nuorille suunnattu Tiedekahvila. Tutustu ohjelmaan täällä.
Yhteyshenkilöt
Tuulikki Harsiaasiantuntija (kansallinen opiskelijarekrytointi ja toisen asteen yhteistyö)
Puh:+358505754470Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Asuntorakennuttajien uudisasuntokohteiden myyntiehdot toimivat riskienhallinnan välineinä18.12.2024 08:11:56 EET | Tiedote
Väitöstutkimuksessaan TkL Tuija Lönnrot tutki asuntorakennuttajien uudisasuntokohteiden myyntiehtoja ja niihin sisältyviä riskejä sekä riskienhallintaa myyntiehdoissa. Tutkimustulokset auttavat eri toimijoita tiedostamaan muun muassa myyntiehtojen suuren määrän ja suunnittelemaan toimenpiteitä riskien hallitsemiseksi. Asunto-osakeyhtiömuotoisten uudisasuntojen myyntiehtoja, niiden riskejä sekä riskienhallintaa ei ole aiemmin tutkittu kattavasti.
Väitös: Sairaalaorganisaatioiden osastonhoitajat kohtaavat vaateita ja odotuksia kliinisen työn johtamisessa13.12.2024 12:04:50 EET | Tiedote
Sairaalaorganisaatioissa kliinisen työn johtaminen ja hallinnollisten tehtävien yhteensovittaminen voi olla haastavaa. Näin kertoo terveystieteiden maisteri Mirja Ottman-Salminen, joka kehitti väitöskirjatutkimuksessaan sairaalaorganisaatioiden osastonhoitajien kliinisen työn johtamisen toimintamallia. Asiakaslähtöinen, kliinisen työn johtaminen ja sen tutkimus on ajankohtaista, jotta SOTE-uudistuksen tavoite eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen asiakaslähtöinen integraatio saavutetaan.
Tampereen yliopistosta valmistuu yli 4 000 tutkinto-opiskelijaa tänä vuonna – Pirkanmaa pitää tulevaisuuden osaajat13.12.2024 10:09:38 EET | Tiedote
Tänä vuonna Tampereen yliopistosta valmistuu yli 4 000 tutkinto-opiskelijaa. Määrässä ovat mukana kandidaatintutkinnon suorittaneet opiskelijat. Yli puolet valmistuneista suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon (esim. diplomi-insinööri ja maisteri). Pirkanmaa houkuttelee ja pitää tulevaisuuden osaajia, sillä puolet valmistuneista jää maakuntaan.
Väitös: Neuvolaterveydenhoitajat tarvitsevat koulutusta varmistamaan pitkäkestoisen imetyksen ohjausosaamista12.12.2024 15:13:45 EET | Tiedote
Yli yksivuotiaan lapsen imetyksellä on merkittäviä terveyshyötyjä niin lapselle kuin äidille. Pitkäkestoista imetystä ei kuitenkaan nähdä länsimaisessa kulttuurissa yleisesti hyväksyttävänä, ja terveydenhuollon ammattilaisten ohjausosaaminen siitä on puutteellista maailmanlaajuisesti. Terveystieteiden maisteri Oona Ojantausta tutki väitöskirjassaan vauvavuoden jälkeen jatkuvaa imetystä äitien kokemusten ja neuvolaterveydenhoitajien imetysohjausosaamisen näkökulmista.
Väitös: Maria Jotunin dialogikerronta kommentoi naisten yhteiskunnallista asemaa12.12.2024 14:46:01 EET | Tiedote
Dialogikerronta on kaunokirjallisuuden vakiintunut mutta verrattain vähän tutkittu kerronnallinen ilmiö. Väitöstutkimuksessaan Anna Kuutsa tutkii dialogikerronnan, avioliittokertomusten ja yhteiskunnallisen teeman suhdetta Maria Jotunin (1880–1943) proosafiktiossa. Ensimmäisenä Jotunin proosatuotantoa käsittelevänä monografiana tutkimus tarjoaa uutta tietoa kotimaisen klassikkokirjailijan tuotannon keskeisistä ja kirjallisuushistoriallisesti merkittävistä ominaispiirteistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme