Työvoimatilanne pysyi kesällä hyvänä ikäihmisten asumispalveluissa ja kotihoidossa
Hyvinvointialueella lomakauden haasteisiin osattiin varautua edellisvuotta paremmin.
Työvoimatilanne Kanta-Hämeen hyvinvointialueen ikäihmisten asumispalveluissa ja kotihoidossa pysyi hyvällä tasolla koko kesälomakauden ajan. Syyskuun lopussa päättynyt kesälomakausi sujui henkilöstön riittävyyden näkökulmasta paremmin kuin kesä 2023, jolloin henkilöstöpula vaivasi koko ikäihmisten toimialaa.
Ikäihmisten palveluiden johto haluaa kiittää henkilöstöä, joka on joustanut ja venynyt tarpeen mukaan. Lomakauteen varauduttiin huolella, mutta toki kesän aikana oli yllättäviä ja haastavia tilanteita, jolloin oma henkilöstö jousti tehden pidempää päivää tai lisävuoroja.
Kiitokset kuuluvat myös lähijohtajille, jotka tekivät erinomaista työtä vuosilomasuunnittelussa. Huolellinen suunnittelu vähensi tasaisesti sijaistarvetta. Myös Oma Hämeen oma varahenkilöstö ja ostopalveluja tuottava Tempore pystyivät vastamaan sijaistarpeisiin tehokkaasti. Toimiva yhteistyö edesauttoi myös palvelujen sujuvuutta kesällä.
Tänä kesänä oman henkilöstön työpainetta kevennettiin ostopalveluilla Riihimäen ja Janakkalan kotihoidossa. Kotihoidon ostopalvelujen kilpailutus on nyt tehty koko hyvinvointialueen laajuisesti, jotka voidaan ottaa käyttöön marraskuun alusta alkaen tukemaan ja monipuolistamaan kotihoidon palvelujen tuottamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne Hintsalakotihoidon tulosaluejohtaja
Puh:040 676 6249anne.hintsala@omahame.fiRaila Lahtinenasumispalvelujen tulosaluejohtaja
Puh:050 370 4754raila.lahtinen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Hämeen järjestöavustushaku vuodelle 2025 on käynnistynyt20.12.2024 14:18:43 EET | Tiedote
Hyvinvointialue avustaa järjestöjä, joiden toiminta tukee, täydentää ja monipuolistaa sen omia palveluja.
Asiakas- ja potilasturvallisuusgaalassa palkittiin Kanta-Hämeen hyvinvointialueen edelläkävijöitä turvallisuuden kehittämisessä20.12.2024 13:50:02 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen Asiakas- ja potilasturvallisuusgaalassa juhlistettiin kuuden yksikön merkittävää panosta turvallisen hoidon kehittämisessä. Hauhon terveysasema ja Kotihoito palkittiin esimerkillisestä toiminnastaan. Tapahtumassa korostettiin asiakasosallisuuden merkitystä turvallisuuden kehittämisessä. Musiikkiesityksenä kuultiin Kristian Ahjoniemen sävellys.
Omaishoidon tuen palkkioiden maksuaikatauluun suunnitellaan muutoksia20.12.2024 13:38:09 EET | Uutinen
Kanta-Hämeen hyvinvointialueella omaishoidon tuen palkkioiden maksujen aikataulut muuttuvat kevään 2025 aikana.
Asiakkaiden palautteet ovat arvokkaita palveluiden kehittämisessä20.12.2024 11:27:17 EET | Tiedote
Oma Häme on kerännyt palautetta uusilla tavoilla kesästä lähtien.
Oma Hämeen Kotia kohti -yksiköt ovat tuoneet tarvittavaa apua ikäihmisille – toiminta saa jatkoa20.12.2024 08:42:00 EET | Tiedote
Yhteisölliselle asumiselle on ollut eniten tarvetta sairaalasta kotiutuville, jotka tarvitsevat jatkohoitoa, mutta eivät ympärivuorokautista hoivaa. Toimintaa on päätetty jatkaa myös pilottien jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme