Insinööriliitto IL ry

Ikäsyrjinnän rangaistuksia syytä korottaa

Jaa

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä yksi syy ikäsyrjinnän yleisyyteen suomalaisessa työelämässä on se, että siihen syyllistyneet tahot pääsevät rikoksestaan liian helpolla.

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo Insinööriliitto

– Suomalaisessa työelämässä on jo pitkään rehottanut ikäsyrjinnän kulttuuri, jonka uhreiksi on joutunut vuosikymmenten aikana iso joukko ahkeria, osaavia ja työteliäitä ihmisiä. Kulttuurin on muututtava, ja siihen tarvitaan myös keppiä. Sanktioita ikäsyrjinnästä on kovennettava tuntuvasti, kun kulttuuri ei muuten tunnu muuttuvan, Salo sanoo.

Orpon hallitus on asettanut ex-ministeri Jari Lindströmin etsimään työvoimapolitiikan keinoja jatkaa yli 55-vuotiaiden työuria ja auttaa heidän työllistymistään. Hänen on määrä kertoa työnsä tuloksista lokakuussa.

– Jo selvityshenkilön asettaminen omalta osaltaan paljastaa yhden suomalaisen työelämän valuvioista, ikääntyneiden työntekijöiden kohtelun ja suoranaisen ikäsyrjinnän. Hallitus ansaitsee kiitoksen selvityshenkilön asettamisesta ja olemme hänen työtään myös tukeneet. Toivon mukaan työ tuottaa selkeitä ja konkreettisia keinoja ikäsyrjinnän torjumiseen, Salo sanoo.

Insinööriliitto muun muassa luovutti Lindströmille alkukesästä jäsenistönsä keskuudessa tehdyn kyselyn ikäsyrjinnästä. Kyselyn mukaan yli 50-vuotiaista työttömistä 86 prosenttia kertoo kohdanneensa ikäsyrjintää työnhaussa.

– Ei näiden ihmisten asema työelämässä muutu ilman kunnon konkretiaa. Juhlapuheita ja pehmeitä keinoja on kuultu ja nähty tarpeeksi. Voi olla, että kulttuuri ja asenne ikäsyrjintään ei muutu ilman, että siirrymme ikäsyrjinnän räikeimmissä tapauksissa suhteellisen pienistä sakoista aina vankeusrangaistuksiin asti, Salo sanoo.

Hänen mukaansa yli 55-vuotiaiden työurien pidentämiseen löytyy myös muita keinoja. Tärkeää on nopeasti tehdä päätös siitä, miten hallituksen lakkauttama aikuiskoulutustuki korvataan. Ikääntyneiden työntekijöiden osaamista ja urataitojen ylläpitämistä on syytä tukea myös muilla keinoilla, kuten kyseiselle kohderyhmälle räätälöidyillä työnhakuvalmennuksilla.

– Keinovalikoimaan pitää kuulua myös varttuneiden työntekijöiden irtisanomiskynnyksen tuntuva korottaminen. He ovat nykyään aina eturivissä, kun yritys hakee muutosneuvotteluissa irtisanottavia. Siihen on saatava muutos, Salo sanoo.

– Jos muutosneuvotteluissa aiotaan irtisanoa yli 55-vuotaita suhteellisesti enemmän kuin muihin ikäryhmiin kuuluvia, on yrityksen annettava asiasta erillinen selvitys yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Tämä olisi toimiva keino puuttua ikäsyrjinnän kulttuuriin, kun valtuutetulle tulisi selvitysten kautta mahdollisuus puuttua syrjintään, Salo lisäksi ehdottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290

Linkit

Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye