Tampereen yliopisto

Muistisairautta sairastavat ihmiset suljetaan helposti sosiaalisten kontaktien ulkopuolelle

Jaa

Etenevä muistisairaus, kuten Alzheimerin tauti, vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin ylläpitää sosiaalisia suhteita ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Usein sairauden edetessä sosiaalinen verkosto pienenee. Äärimmäisissä tapauksissa voidaan puhua jopa sosiaalisesta kuolemasta. Termillä tarkoitetaan sitä, että ihmistä ei nähdä vuorovaikutuksen arvoisena ja hänet suljetaan kaiken vuorovaikutuksen ulkopuolelle.

Jalankulkijamerkki vilkkaalla kadulla, taustalla liikennettä ja kaupunkirakennuksia.
Kuva: Jonne Renvall/Tampereen yliopisto

Tampereen ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät tutkimuksessaan sosiaalisen kuoleman ja hoivakodissa asumisen yhteyksiä muistisairautta sairastavien ihmisten läheisten haastattelujen avulla. Samalla tutkijat tarkastelivat, miten muistisairauteen edelleen vahvasti liittyvä stigma eli häpeäleima ja kielteiset mielikuvat ovat osa sosiaalisen kuoleman prosessia. 

Haastattelujen perusteella hoivakotiin muutto vähensi sosiaalisten kontaktien määrää huomattavasti ja saattoi katkaista vuosikymmeniä jatkuneita ihmissuhteita. Yhteydenpito hoivakodissa asuvaan perheenjäseneen jäi usein yhden tai muutaman läheisimmän henkilön varaan.

– Haastattelemamme läheiset kuvasivat, miten muistisairauden oireet tekivät vuorovaikutuksesta haastavaa. Esimerkiksi puhelimen kautta yhteydessä oleminen olisi vaatinut henkilökunnalta apua onnistuakseen. Osa läheisistä kuvasi, miten muistisairas läheinen tuntui olevan saavuttamattomissa ja siksi vuorovaikutuksessa oleminen tuntui läheisestä vaikealta, kertoo yliopistotutkija Jari Pirhonen Tampereen yliopistosta. 

Läheiset kokivat, että muistisairautta sairastavan ihmisen hyvinvointia ei aina osattu nähdä terveydenhuoltojärjestelmässä tärkeänä. Tämän koettiin vaikuttavan kielteisesti myös hoidon laatuun. Sosiaalinen kuolema liittyi läheisten kertomuksissa myös osittain virheellisiin käsityksiin muistisairauden vaikutuksesta ihmisen tarpeisiin, käyttäytymiseen sekä sosiaaliseen identiteettiin.

– Osaa läheisistä oli pyydetty vähentämään yhteydenpitoa sillä perusteella, että hoivakodista otetaan kyllä yhteyttä, mikäli jotain vakavaa sattuu. Tällainen ajattelumalli heijastaa käsitystä, ettei muistisairas tarvitse sosiaalista kanssakäymistä läheistensä kanssa, post doc -tutkija Jenny Paananen Turun yliopistosta kertoo.

Tutkimuksen perusteella hoivakotiin siirtyminen ei kuitenkaan lisää sosiaalisen kuoleman riskiä, mikäli asenteet ja hoivakodin toimintakulttuuri tukevat asukkaiden sosiaalista hyvinvointia. 

– Edelleen on tekemistä siinä, että ymmärtäisimme, ettei muistisairaus ole syy työntää ketään yhteiskuntamme ulkopuolelle. Päinvastoin tällöin erityisesti on syytä vahvistaa sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä tarvittavaa tukea, professori Jenni Kulmala Tampereen yliopistosta toteaa.

Tutkimusartikkelit

Paananen, J., Kulmala, J. & Pirhonen, J. (2024). Social death of older adults residing in nursing homes in FinlandJournal of Aging Studies, 71, 101275.  

Pirhonen, J., Kulmala, J. & Paananen, J. (2024). Muistisairauteen liittyvä stigma osana muistisairaiden ihmisten sosiaalisen kuoleman riskiä. Gerontologia, 38(3), 207–224. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yliopistotutkija Jari Pirhonen 
jari.pirhonen@tuni.fi, 050 4765 985
Tutkija Jenny Paananen 
jenny.paananeni@utu.fi, 041 549 3775

Linkit

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Asuntorakennuttajien uudisasuntokohteiden myyntiehdot toimivat riskienhallinnan välineinä18.12.2024 08:11:56 EET | Tiedote

Väitöstutkimuksessaan TkL Tuija Lönnrot tutki asuntorakennuttajien uudisasuntokohteiden myyntiehtoja ja niihin sisältyviä riskejä sekä riskienhallintaa myyntiehdoissa. Tutkimustulokset auttavat eri toimijoita tiedostamaan muun muassa myyntiehtojen suuren määrän ja suunnittelemaan toimenpiteitä riskien hallitsemiseksi. Asunto-osakeyhtiömuotoisten uudisasuntojen myyntiehtoja, niiden riskejä sekä riskienhallintaa ei ole aiemmin tutkittu kattavasti.

Väitös: Sairaalaorganisaatioiden osastonhoitajat kohtaavat vaateita ja odotuksia kliinisen työn johtamisessa13.12.2024 12:04:50 EET | Tiedote

Sairaalaorganisaatioissa kliinisen työn johtaminen ja hallinnollisten tehtävien yhteensovittaminen voi olla haastavaa. Näin kertoo terveystieteiden maisteri Mirja Ottman-Salminen, joka kehitti väitöskirjatutkimuksessaan sairaalaorganisaatioiden osastonhoitajien kliinisen työn johtamisen toimintamallia. Asiakaslähtöinen, kliinisen työn johtaminen ja sen tutkimus on ajankohtaista, jotta SOTE-uudistuksen tavoite eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen asiakaslähtöinen integraatio saavutetaan.

Tampereen yliopistosta valmistuu yli 4 000 tutkinto-opiskelijaa tänä vuonna – Pirkanmaa pitää tulevaisuuden osaajat13.12.2024 10:09:38 EET | Tiedote

Tänä vuonna Tampereen yliopistosta valmistuu yli 4 000 tutkinto-opiskelijaa. Määrässä ovat mukana kandidaatintutkinnon suorittaneet opiskelijat. Yli puolet valmistuneista suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon (esim. diplomi-insinööri ja maisteri). Pirkanmaa houkuttelee ja pitää tulevaisuuden osaajia, sillä puolet valmistuneista jää maakuntaan.

Väitös: Neuvolaterveydenhoitajat tarvitsevat koulutusta varmistamaan pitkäkestoisen imetyksen ohjausosaamista12.12.2024 15:13:45 EET | Tiedote

Yli yksivuotiaan lapsen imetyksellä on merkittäviä terveyshyötyjä niin lapselle kuin äidille. Pitkäkestoista imetystä ei kuitenkaan nähdä länsimaisessa kulttuurissa yleisesti hyväksyttävänä, ja terveydenhuollon ammattilaisten ohjausosaaminen siitä on puutteellista maailmanlaajuisesti. Terveystieteiden maisteri Oona Ojantausta tutki väitöskirjassaan vauvavuoden jälkeen jatkuvaa imetystä äitien kokemusten ja neuvolaterveydenhoitajien imetysohjausosaamisen näkökulmista.

Väitös: Maria Jotunin dialogikerronta kommentoi naisten yhteiskunnallista asemaa12.12.2024 14:46:01 EET | Tiedote

Dialogikerronta on kaunokirjallisuuden vakiintunut mutta verrattain vähän tutkittu kerronnallinen ilmiö. Väitöstutkimuksessaan Anna Kuutsa tutkii dialogikerronnan, avioliittokertomusten ja yhteiskunnallisen teeman suhdetta Maria Jotunin (1880–1943) proosafiktiossa. Ensimmäisenä Jotunin proosatuotantoa käsittelevänä monografiana tutkimus tarjoaa uutta tietoa kotimaisen klassikkokirjailijan tuotannon keskeisistä ja kirjallisuushistoriallisesti merkittävistä ominaispiirteistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye