Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunginhallitus: Lähijunaliikenteen varikon sijoittumista Näkinmetsään selvitetään asemakaavoituksella

Jaa

Kaupunginhallitus päätti käynnistää lähijunavarikon mahdollistavan asemakaavoituksen Näkinmetsän alueella. Espoon kaupunkirata ja lähijunaliikenteen kehittäminen rantaradan varrella edellyttävät uuden lähijunaliikenteen varikon rakentamista. Kaavoituksessa selvitetään, voidaanko alueelle toteuttaa lähijunaliikenteen maanalainen kalliovarikko.

Kaupunginhallitus toteaa, että lähijunavarikon sijainnista ja toteuttamisesta päätetään myöhemmin Espoossa ja Kirkkonummella tehtävän asemakaavatyön ja muiden selvitysten tulosten perusteella Espoon ja/tai Kirkkonummen valtuustojen toimesta. Tarvittaessa voidaan käynnistää valmistelu muissakin sijainneissa.  Kaupunginhallitus toteaa, että Näkinmetsän alueelle sijoittuu maakunnallisesti tärkeä ja yksi Espoon tärkeimmistä ekologisista yhteyksistä, jonka toimivuutta mahdollinen varikon sijainti ei saa vaarantaa. Asemakaava laaditaan siten, että viheryhteyden parantaminen on mahdollista toteuttaa eri keinoin esimerkiksi vihersillalla.  Asemakaava laaditaan siten, että negatiiviset vaikutukset virkistysreitteihin ja -polkuihin sekä alueen virkistysarvoihin jäävät mahdollisimman pieniksi. Päätöksenteon tueksi tuodaan arvio Sammalvuoreen rakennetun metron kalliovarikon sekä Blominmäen kallion sisään rakennetun jätevedenpuhdistamon toteutuneista vaikutuksista maan päälliseen luontoon.

Kaavoituksen käynnistäminen on sidoksissa joulukuussa 2023 tehtyyn kaupunginhallituksen päätökseen, jonka mukaan Espoon kaupunki selvittää yhteistyössä Kirkkonummen kunnan kanssa vaihtoehtoja varikon sijoittamiselle.

Lue lisää aiheesta: Espoo selvittää lähijunaliikenteen varikon sijoittamista Näkinmetsään

Kaupunginhallituksen esityslistat ja pöytäkirjat

Yhteyshenkilöt

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

LinkedIn

YouTube

X

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye